Asuntomessualueen taiteessa yhdistyy Äijälänrannan historia ja nykypäivä

Report this content

Asuntomessuilla Jyväskylässä julkistettiin tänään 18.7. alueen päätaideteos, kuvanveistäjä Pekka Jylhän Puutarhurin taivas. Alueelle sijoittuvaa pääteosta haettiin vuonna 2012 järjestetyn kutsukilpailun kautta.

Kilpailuun osallistuneiden seitsemän teoksen joukosta toteuttavaksi valittiin espoolaisen kuvanveistäjä Pekka Jylhän Puutarhurin taivas. Lähes kymmenen metriä leveä teräsveistos koostuu kahdesta elementistä, porkkanannaatista sekä kastelukannusta.

 Olisin tietysti mielelläni tehnyt oikean luomuporkkanan tänne Jyväskylään, mutta Suomen sääolosuhteet ja keskustelut insinöörien kanssa johtivat tällaiseen hieman metallisempaan ratkaisuun, kuvanveistäjä Pekka Jylhä perusteli tilaisuudessa.

 Puutarhurin taivas on kunnianosoitus kaikille suomalaisille kotiviljelijöille, jotka nauttivat puutarhanhoidosta, kasvun seuraamisesta, sadonkorjaamisesta sekä omien vihannesten syömisestä. Kastelukannu on symboli ihmisen ympäristöstään huoltapitävästä asenteesta, taitelija kuvaili.

Asuntomessualueella järjestetyssä julkistamistilaisuudessa kuultiin taiteilija Eero Ojalan runonlausuntaa sekä Jyväskylän kaupungin kaupunginvaltuutettu ja kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsen Jukka Ammondtin sekä läänintaiteilija Kirsi Pitkäsen puheenvuorot. Pitkäsen mukaan julkinen taide toimii hyvin alueen maamerkkinä kohottaen sen arvoa.

– Julkista taidetta ei tule nähdä vain kuluna vaan investointina hyvinvointiin, hän huomauttaa. Puutarhurin taivaan hinnaksi tuli noin 100 000 euroa.

Taidetta yllättävissä paikoissa

Pääteoksen lisäksi taide näkyy asuntomessualueella monin tavoin. Esimerkiksi Äijälänrantaan toteutetut ulkokalusteet luovat esteettistä ympäristön taiteen ja grafiikan keinoin. Muotoilu ja taide yhdistyvät kauniiksi kokonaisuudeksi puistonpenkeissä, roska-astioissa ja infotauluissa. Myös muuntamoiden ja sähkökaappien ulkokuriin toteutetut taideteokset antavat visuaalisia elämyksiä alueella liikkuville. Muotoilusta ja kalusteiden muotokielestä vastasi jyväskyläläinen muotoilija Jonas Hakaniemi ja niissä esiintyvässä taiteesta taiteilijat Jyrki Markkanen ja Tuomas Hallivuo.

- Modernin Äijälänrannan menneisyys on maanviljelyssä, kalastuksessa ja puutarhataloudessa. Alueella on toiminut pitkään esimerkiksi Jyväskylän kaupungin taimisto. Taimistoviljely, ympäröivä luonto sekä järvimaisema toimivat ympäristö- ja taidesuunnittelun luontevina lähtökohtina, Asuntomessut Jyväskylässä 2014 -projektipäällikkö Anu Hakala taustoittaa.

Asuntomessut Jyväskylässä 11.7.–10.8.2014 joka päivä klo 10.00–18.00

Painokelpoisia kuvia tilaisuudesta ladattavissa http://www.asuntomessut.fi/image-gallery/2074

Lisätiedot:

Pekka Jylhä, kuvataiteilija, p. 041 541 7986, pekka@pekkajylha.fi

Anu Hakala, Asuntomessut Jyväskylässä 2014 -projektipäällikkö, p. 050 581 3683

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Puutarhurin taivas on kunnianosoitus kaikille suomalaisille kotiviljelijöille, jotka nauttivat puutarhanhoidosta, kasvun seuraamisesta, sadonkorjaamisesta sekä omien vihannesten syömisestä. Kastelukannu on symboli ihmisen ympäristöstään huoltapitävästä asenteesta.
Pekka Jylhä