ASUNTOMESSUJEN 100 000. KÄVIJÄ KUKITETTIIN TÄNÄÄN

Koko perheen tapahtumassa viihtyvät myös lapsivieraat


Keravalaiset Sanna Liikanen ja Kalle Pesonen yllättyivät iloisesti saapuessaan Hämeenlinnan messuportille. 100 000. kävijän raja rikottiin juuri heidän kohdallaan. Syitä Liikasen ja Pesosen messuvierailuun olivat lyhyt matka ja tulevaisuudessa siintävä oma rakennusprojekti. Pariskunnan 3,5-vuotias Antti-poika ilmoitti testaavansa salamannopean juoksunopeutensa messualueen Ministadionilla. Antti viihtyykin varmasti muiden lasten tavoin Harvoilanmäen messualueella, sillä sen lisäksi, että itse alue on lapsiystävällinen ja lapset on huomioitu jo suunnitteluvaiheessa, on perheen pienimmille monenlaista tekemistä messukäynnillä.

Perheet ovat viihtyneet hyvin Hämeenlinnan asuntomessuilla, ja tänä vuonna messutarjonnassa onkin paljon tekemistä koko perheelle. Lapset pääsevät kokeilemaan rakentamista Pikkutaitajassa, voivat leikkiä alueen leikkipuistoissa, pelata jalkapalloa Ministadionilla tai touhuta Muksulassa. Yksi lasten ideoima sisustuskin löytyy asuntomessujen kohteesta numero viisi. Oheiskohteen perinneleikkimökit ovat puolestaan ihastuttaneet niin aikuisia kuin lapsiakin.

Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan Vetovoima ry:n ja Suomen Asuntomessujen yhteistyöllä toteuttamassa Pikkutaitajat talossa lapset voivat puuhailla rakennus- ja kiinteistöpalvelualojen parissa ja opetella samalla rakennusalaa. Vetovoima ry:n tavoitteena on markkinoida rakennus- ja kiinteistöpalvelualaa nuorille sekä edistää asumistietoutta, alan koulutusta ja tietoa työllisyysmahdollisuuksista.

– Pikkutaitajassa on kuusi työpistettä lapsille. Täällä saa esimerkiksi muurata mosaiikkia, maalata seinää ja kokeilla oikeaa kaivinkonetta. Palaute on ollut todella positiivista. Tämä on koko perheelle mukava kokemus, ohjaustoiminnan artenomiopiskelija Suvi Heikkinen Pikkutaitajasta kertoo.

Pikkutaitaja on suunnattu 5–12-vuotiaille lapsille.
– Toki myös nuorempia ja vanhempiakin on käynyt. Kaivuria kokeili viime viikolla 3-vuotias innokas salaojan kaivaja, Heikkinen lisää.

Jalkapallosta innostuneet lapset voivat käydä Suomen Palloliiton ja Hämeenlinnan jalkapalloseuran Ministadionilla suorittamassa taitoradan tai potkimassa palloa muuten vaan. Stadionilla on päivittäin kaksi HJS:n B-junioria vetämässä taitorataa ja pelaamassa lasten kanssa. Taitoradan suorittanut saa vihreän Fair Play -kortin sekä HJS:n kausikirjan ja postikortin. Ministadionilla voi myös osallistua arvontaan, josta voi voittaa viikkopalkintoja sekä messujen jälkeen arvottavia palkintoja.

Messukohteissa kiertelyn ajaksi lapsen voi myös jättää 3–5 euron maksusta Muksulaan lastenhoitajien seuraan. Muksulaan voi jättää 2–7-vuotiaat lapset, korkeintaan kolmeksi tunniksi kerrallaan. Muksulassa lapsi voi leikkiä leikkihuoneessa, piirtää, värittää ja askarrella sekä lukea ja kokeilla pihalla olevaa temppurataa. Muksulasta löytyy myös vauvojen hoitotila hoitopöytineen ja pesumahdollisuuksineen.

Messualueelle Harvoilanmäelle on myös rakennettu lapsille suunnattu leikkipuisto, Kortteenpuisto, joka on lasten käytettävissä alueella myös messujen jälkeen. Puistossa lapset voivat mm. leikkiä kiipeilytelineissä sekä keinuissa.

Retki Vanhaankaupunkiin, Hämeenlinnan asuntomessujen toiselle oheiskohteelle, on myös kokemus koko perheelle. Oheiskohteella käy noin 500–600 kävijää päivässä. Lapsia kiinnostavassa perinneleikkimökkien näyttelyssä on esillä yhteensä yhdeksän leikkimökkiä. Leikkimökit on suunnitellut arkkitehdit Tuula Rauma ja Matti Huusari. Leikkimökkien ulkonäkö noudattaa eri aikakausien rakennustyyliä. Yksi leikkimökeistä jääkin Vanhankaupungin asuntoalueen lasten käyttöön.


Lapset sisustussuunnittelijoina

Asuntomessujen kohteessa numero viisi voi tutustua lasten ideoimaan sisustukseen, jonka Hämeenlinnan Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX on toteuttanut. Tekstiiliartenomiopiskelija Hanna Vainio on koonnut lasten ideoista värikkään sisustuksen kierrätysmateriaalia käyttäen. Kohde onkin ihastuttanut niin lapsia kuin heidän vanhempiaan.

– Lapset ovat ensimmäisenä huomanneet lasten ja nuorten tekemät Taikalamppu –elokuvat, jotka pyörivät täällä. He ovat myös olleet aivan innoissaan kohteen värimaailmasta. Vanhemmat ovat kiinnittäneet paljon huomiota kierrätysmateriaaleihin. Terassin puuvene ja lastenhuoneen seinällä olevat skeittilautahyllyt ovat saaneet paljon positiivisia kommentteja, asunnon esittelijä Suvi Tuomainen kertoo.

– Yksikin poika huudahti äidilleen haluavansa omat vanhat skeittilaudat samalla lailla oman huoneensa seinälle, Tuomainen lisää.

Asuntomessut ovat avoinna yleisölle vielä kaksi viikkoa päivittäin klo 11–19, lisäksi 1.-2.8. ja 8.-9.8. aukioloaikaa on pidennetty kahdeksaan. Harvoilanmäen messualueella voi tutustua 54 näyttelykohteeseen. Tarjonta on erittäin monipuolista. Kohteiden joukossa on niin valmistalomalleja kuin yksilöllisiä omakotitaloja. Esillä ovat kaikki runkoratkaisut: puu, hirsi, teräs, harkko, tiili ja betoni. Pitkästä aikaa messutalojen joukosta löytyy myös hirsitaloja. Myös lämmitysratkaisut ovat kattavasti esillä.


Lisätietoja:
- toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut, puh. 020 7437 701
- lisää haastateltavia voi kysyä tiedotustoimistosta, puh. 020 7437 720

Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Tilaa