Asuntomessujen Casa Humana –palkinto esteettömyyden problematiikkaa käsittelevälle diplomityölle

Report this content

Osuuskunta Suomen Asuntomessut on tänään 8. lokakuuta myöntänyt vuoden 2015 Casa Humana -palkinnot, yhteensä 10 000 euroa. Pääpalkinnon, 4000 euroa, sai Tampereen teknillisen yliopiston opiskelija Tapio Kaasalainen. Kaasalainen käsittelee diplomityössään ”Ikääntyvät asukkaat ja asunnot” esteettömyyden problematiikkaa vanhenevissa lähiökerrostaloissa.

Vuosittain jaettava palkinto on suunnattu Suomen kolmen eri arkkitehtiosaston asuntokaavoituksen tai –suunnittelun diplomityölle. Palkinto on yhteensä 10 000 euroa, josta pääpalkinto on 4000 euroa. Lisäksi kaksi ansioitunutta diplomityötä saavat 3000 euroa. Palkinnon saajat valitsee aina ulkopuolinen asiantuntija.

 - Suomen Asuntomessut pyrkii tukemaan laadukasta ja ajankohtaisiin haasteisiin tarttuvaa asuinympäristön suunnittelua palkitsemalla nuoria diplomityön tekijöitä. Oli ilahduttavaa huomata, miten rohkeasti osallistujat olivat tarttuneet asuinrakentamisen ajankohtaisiin haasteisiin ja löytäneet tuoreita ratkaisuja niihin, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen sanoo.

Palkinnon jakoivat Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen sekä valinnan tehnyt Rakennustietosäätiön yliasiamies Matti Rautiola.

- Kaasalaisen työn pohjalla on vastaansanomattoman perusteellinen selvitys aiheesta sekä tutkielmakokonaisuus mahdollisuuksista ratkaista vaiheittaiset esteettömyysparannukset laajassa asuntokannassa realistisesti, kohtuullisin kustannuksin ja ikääntyviä asukkaita pehmeästi kohdellen, Rakennustietosäätiön yliasiamies Matti Rautiola sanoo.

Rautiola jatkaa, että Kaasalaisen diplomityö oli voimakkaan puhutteleva. Työn yhteiskunnallinen osuvuus oli tarkkaa ja ratkaisuehdotukset realistisia.

- Työ ei päädy esittelemään näyttävää arkkitehtuuria, mutta se on uskottava ja toteutettavissa oleva.

Rohkeita ideoita ja räväköitä ehdotuksia

3000 euron arvoisen palkinnon saavat Jenni Pitko Oulun yliopistosta diplomityöllään ”Asemakaavoituksen työkalut energiatehokkaaseen rakennettuun ympäristöön” ja Aalto-yliopiston Lars-Erik Mattilan diplomityö ”Tulevaisuuden kerrostalo”.

Matti Rautiola toteaa, että Jenni Pitkon diplomityö on kokonaisvaltainen, kattava selvitys käytettävissä olevista keinoista otsikon mukaisen haasteen kohtaamiseen.

- Diplomityöhön liittyvä demonstraatio ”Case Hiukkavaaran ekokylä” osoittaa, että jo työkaluvalikoiman hallittu ja määrätietoinen käyttöönotto riittää johtamaan kaavan laatimisessa, lähiympäristön suunnitteluohjeissa ja tontinluovutusehdoissa viitoitettuun tavoitteeseen ja mahdollistamaan asukkaiden ekokyläpainotteisen elämänmuodon, Rautiola sanoo.

Hän jatkaa, että Lars-Erik Mattila puolestaan pohtii työssään ”Tulevaisuuden kerrostalo” jopa sumeilemattoman radikaalisti nykyrakentamisen teknologisia ja materiaalisia ongelmia ja hakee niihin vastauksia rohkeasti mutta perustellusti.

Casa Humana on Osuuskunta Suomen Asuntomessujen vuosittain myöntämä apuraha tai palkinto asumisen, asuntosuunnittelun ja rakentamisen tutkijoille. Apurahoja on myönnetty vuodesta 1981 lähtien. Apurahoilla ja palkinnoilla on tuettu muun muassa lapsen asemaa asumisessa, asumisen terveyttä ja ekologista asumista edistäviä tutkimuksia. Vuoden 2014 linjauksen mukaisesti Casa Humana –palkinto suunnataan arkkitehtiylioppilaalle.

Lisätiedot:

Suomen Asuntomessut, toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, p. 040 848 6200

Rakennustietosäätiö, yliasiamies Matti Rautiola, p. 020 7476 300

Arkkitehti Tapio Kaasalainen, p. 050 301 5525

Avainsanat: