Asuntomessut avattiin huippuyleisön voimin

 

Asuntomessut Kuopiossa avattiin eilen 16.7. vilkkaissa tunnelmissa. Avajaispäivänä kävijöitä oli 5526.

– Tapahtuma on herättänyt runsaasti huomiota varsinkin paikallisesti. Todella hienoa, että avajaispäivä keräsi näin paljon väkeä, kommentoi Suomen asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen.

– Upeat talokohteet ja valtavan hieno alue keräsivät uteliaiden katseita jo ennen messujen avaamista. Nyt kun kohteita pääsee ihailemaan sisältäkin, yleisöä näyttää riittävän, jatkaa Heiskanen.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana avajaispäivä on ollut vilkkaampi vain Heinolassa vuonna 2004, jolloin kävijöitä oli 6792. Viime vuonna Valkeakoskella oli avajaispäivänä 4485 kävijää, Vaasassa vuonna 2008 oli 4042 ja Hämeenlinnassa 2007 kävijöitä oli 4323.

Kuopion asuntomessut jatkuvat elokuun puoliväliin asti. Messualue on avoinna joka päivä kello 10–18. 

Lisätiedot:

Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, puh. 040 848 6200.

Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Tilaa