Asuntomessut avoinna vielä neljä päivää

Kesän asuntomessut Kuopiossa ovat avoinna vielä neljä päivää. Sunnuntaina 15.8. kello 18 päättyvillä messuilla riittää nähtävää loppuun asti. Loppuviikon ajan jatkuvalla ympäristön ja energian teemaviikolla korostetaan erityisesti ympäristön ja energiansäästön huomioimista rakentamisessa ja asumisessa.

Messukävijät ovat olleet erittäin tyytyväisiä sekä messusisältöön että järjestelyihin ja palveluun. Suomen Asuntomessujen teettämän kävijätutkimuksen toisen väliraportin mukaan kävijöistä 95 prosentin mielestä messut vastaavat odotuksia hyvin tai erittäin hyvin. Erityisen tyytyväisiä vieraat ovat messulippujen myynnin ja autopaikoituksen järjestelyihin sekä näyttelykohteiden laatuun.

Messumatkan pituus edestakaisin on keskimäärin 450 kilometriä ja messuilla viihdytään keskimäärin lähes viisi tuntia. Pitkä messumatka ja reilusti yli viisituntinen messuvierailu on myös Tuusulasta tulleilla Kirsti ja Kalevi Inkillä. Kummallakin omat mielenkiinnon kohteensa, mutta yhteinenkin linja on löytynyt.

– Olemme käyneet monessa hyvässä ja kodikkaassa talossa. Pidämme esimerkiksi hirsitalojen vanhan ajan romantiikasta. Sen sijaan portaikkoja on monessa talossa meidän makuumme liikaa. Se on tosin rinnerakentamisen haaste, joka on vaikeasti ratkottavissa, Inkilät miettivät.

Messujärjestäjät ja näytteilleasettajat tyytyväisiä

Asuntomessuilla on vieraillut keskiviikkoiltaan mennessä 133 404 kävijää. Kävijöiden määrä sekä messujen onnistuminen kokonaisuutena ovat saaneet järjestäjät ja näytteilleasettajat myhäilemään tyytyväisenä.

– Vaikka ennätyshelteet ovatkin pudottaneet muutamien messupäivien kävijämääriä, kokonaisuudessa kävijöitä on käynyt todella paljon ja siihen voidaan olla hyvin tyytyväisiä, kiteyttää Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen.

Uudenlaisia, ekologisia akustiikkatauluja sisustushallissa esittelevä YesEco oy:n Jarmo Pölönen on erittäin tyytyväinen näytteilleasettajan kokemuksiinsa.

– Hyvältä tuntuu. Tuotteemme on täällä ensiesittelyssä, ja tavoitteena oli löytää muun muassa sisustussuunnittelijoista ja hifi-laitemyyjistä yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voisimme jatkaa tuotekehittelyä. Tämä tavoite on onnistunut täydellisesti, Pölönen hymyilee.

Kuopion asuntomessujen projektipäällikkö Mervi Heiskasella on messujen viimeisinä päivinä hymy herkässä. Kaikki on tähän mennessä mennyt hyvin ja kiireisin aika alkaa olla ohi.

– Asiakkailta tullut palaute on lähes poikkeuksetta positiivista. Yhä uudestaan jaksetaan ihailla Saaristokaupungin ja Saaristokadun kauneutta sekä näkymiä messukohteista, summaa Heiskanen.

Lisätiedot:

Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, puh. 040 8486 200

Kuopion kaupungin projektipäällikkö Mervi Heiskanen, puh.

Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Tilaa