ASUNTOMESSUT ESPOOSSA PÄÄTTYVÄT SUNNUNTAINA

Espoon asuntomessut päättyvät sunnuntaina. Järjestäjät – Espoon kaupunki ja Suomen Asuntomessut – ovat tyytyväisiä messuista saatuun myönteiseen kävijäpalautteeseen. Espoossa on esitelty kaupunkimaista ja ihmisten toiveiden mukaista pientalorakentamista sen kaikissa muodoissaan. Kävijämäärä noussee 160 000 - 170 000:een viimeisenä viikonloppuna.

Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen pitää Espoon messutapahtumaa onnistuneena monestakin näkökulmasta. Asuntomessujen teemat vaihtelevat vuosittain, ja Espoon tapahtumalla on pyritty vastaamaan pientalorakentamisen haasteeseen niukan tonttimaan alueella. - Espoon messualue on tavallaan asumisasioiden polttopisteessä. Muuttoliike suuntautuu tällä hetkellä erityisesti kasvukeskuksiin, ja kaupunkien on pystyttävä tarjoamaan ihmisten toiveiden mukaista pientaloasumista. Espoossa suuret rakennusliikkeet ovat ottaneet haasteen hienosti vastaan rakentaen erilaisia pientaloja, mukaan lukien asunto-osakeyhtiömuotoisia omakotitaloja. Myös pientaloteollisuus on osoittanut esimerkillään, kuinka omakotitaloja voidaan rakentaa pienillekin tonteille, toteaa Heiskanen. Messujärjestäjiä on jännittänyt kuinka suuri yleisö suhtautuu tiivisti rakennettuun messualueeseen. Palaute on ollut kannustavaa, kävijät ovat poikkeuksetta ihastuneet vehreään alueeseen. - Kävijöiltä saamamme palaute on ollut erittäin myönteistä. Alueella on myös käynyt paljon nuoria pariskuntia hakemassa ideoita ensi kotia varten. Myönteiseen palautteeseen on varmasti vaikuttanut näyttelytarjonnan runsaus sekä tarjolla olleet neuvontapalvelut. Kaikki messupalvelut ovat myös sujuneet kitkatta, Heiskanen kertoo. Kävijämäärä tulee olemaan asuntomessujen keskimääräistä tasoa, vaikka ennätyksistä jäädäänkin. - Enemmänkin olisi voinut käydä, mutta ottaen huomioon helteisen kesän olemme tyytyväisiä kävijämäärään. Viimeinen viikonloppu muodostunee varmasti vilkkaaksi, ja lopullinen kävijämäärä noussee noin 170 000 kävijään, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin keskimääräinen kävijämäärä. Espoon kaupungin teknisen toimen johtaja Olavi Loukon mielestä kaupunki vain voittaa tapahtumassa. - Hanke on tärkeä Kauklahden paikalliskeskuksen kannalta. Vanhan asutuksen täydennysrakentaminen on ollut haaste, sillä vehreän pikkukaupungin luonne on haluttu säilyttää. Messualue ja vanha Kauklahti sopivat mielestäni hyvin yhteen. Alue olisi toki rakennettu muutoinkin, mutta nyt on rakennettu nopeammin ja kerralla valmiiksi. Olemme antaneet mallia muillekin kaupungeille siitä, kuinka kaupunkimaisten pientalojen rakentaminen voidaan toteuttaa hyvin ja ihmisläheisesti, kommentoi Louko messualuetta. Lisätietoja: Suomen Asuntomessut, toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, puh. 040 848 6200 ja Espoon kaupungin teknisen toimen johtaja Olavi Louko puh. 0500 607 754

Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Tilaa