ASUNTOMESSUT HÄMEENLINNASSA KÄYNNISTYIVÄT MALLIKKAASTI

Viiden ensimmäisen päivän jälkeen kävijöitä jo yli 26 000

Asuntomessut Hämeenlinnassa ovat päässeet hyvin käyntiin, ja kävijöitä on riittänyt säästä riippumatta. Yhteensä Harvoilanmäen messualueella on ensimmäisen viiden päivän aikana vieraillut jo 26 397 kävijää. Messujärjestäjät ovat tyytyväisiä tapahtumaan, ja esimerkiksi pysäköintijärjestelyt sujuvat avajaispäivän aamun ruuhkaa lukuun ottamatta sujuvasti. Messujen aukioloaikaa on tänä vuonna myöhennetty tunnilla: messuilla voi vierailla yhdentoista ja seitsemän välillä.

Hämeenlinnan asuntomessut ovat kiinnostaneet yleisöä. Ensimmäisen viiden päivän aikana messuvieraita on ollut jo 26 397. Avajaispäivänä perjantaina kävijöitä oli 4 323. Vilkkain päivä on tähän mennessä ollut maanantai, jolloin kävijöitä oli 6 363. Maanantaina messuvieraiden joukossa nähtiin myös Matti Vanhanen, joka saapui asuntomessuille yksityishenkilönä.

Messujärjestäjät ovat tyytyväisiä tähänastisiin lukuihin.
– Kävijämäärä on vastannut erittäin hyvin ennakkoarvioitamme ja pitkän ajan keskiarvoja. Ennen messuja esitetty arvio 150 000 kävijästä näyttäisi toteutuvan, ja jopa Espoon lukuun, 174 000 kävijää, on mahdollisuuksia, kertoo Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen.

Kävijämäärät ovat miellyttäneet myös Hämeenlinnan kaupunkia. Toisaalta messuvierailta saatu positiivinen palaute on vieläkin tärkeämpää.
– Seuraamme kävijämäärää, ja se on toki tärkeä mittari. Kaikkein tyytyväisimpiä olemme kuitenkin sen vuoksi, että ihmisiltä saatu palaute on ollut positiivista. Tavoitteenamme oli tehdä hyvät messut, ja jo nyt tuntuu siltä, että onnistuimme, sanoo Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Tapani Hellstén.

Eniten epätietoutta messukävijöiden joukossa on ollut pääsylipuista ja aukioloajoista.
– Messulippuja saa siis perinteiseen tapaan myös portilta. Portilla käyvät kaikki kortit, joten käteistä ei sisäänpääsyä varten tarvitse varata. Myös pysäköintilipun saa ostettua portin lipunmyyntipisteistä, kertoo Pasi Heiskanen.
– Jotkut messuvieraat ovat saapuneet paikalle vanhasta tottumuksesta jo kymmeneksi. Tänä vuonna messujen aukioloaikaa on myöhennetty tunnilla. Messuilla voi vierailla klo 11–19, lisäksi neljänä päivänä elokuussa messut ovat auki kahdeksaan.


Ei ruuhkia

Suurista kävijämääristä huolimatta messualueella ei ole syntynyt kuin ajoittaisia pieniä jonoja.
– Päivän kävijävirta on melko tasaista. Sen enempää lippukassoille kuin taloihinkaan ei ole päässyt syntymään pahoja ruuhkia, kertoo Pasi Heiskanen

Myös liikennejärjestelyt ovat toimineet hyvin.
– Avajaispäivän ensimmäisen tunnin ruuhka johtui kutsuvieraiden suuresta määrästä. Liian suuri joukko ihmisiä pyrki pysäköimään messuportin läheisyyteen. Sen sijaan Hattelmalan pysäköintialueella, johon kaikki messuvieraat ohjataan, kaikki on toiminut koko ajan hyvin. Erityisen iloinen olen non-stop-bussien toimivuudesta. Kiireisimpänäkin aikana bussikyytiä joutuu odottamaan maksimissaan viisi minuuttia, kertoo liikenneinsinööri Hannu Sainio Hämeenlinnan kaupungilta.

Messuvieraiden kiinnostuksen kohteita ovat olleet muun muassa Jukka Rintalan ja Ristomatti Ratian sisustukset, matalaenergiatalo ja japanilaiset wc-pytyt sekä talo, jossa on kotihissi. Myös portilla jaettava avainkaulanauha on kiinnostanut kävijöitä, ja pisimmät jonot ovatkin muodostuneet pisteille, joissa voi osallistua tonttiarvontaan.


Lisätietoja:
- toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut, puh. 020 7437 701
- kaupunginjohtaja Tapani Hellstén, Hämeenlinnan kaupunki, puh. 03 621 2900
- liikenneinsinööri Hannu Sainio, Hämeenlinnan kaupunki, puh. 040 758 3082



Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Tilaa