Asuntomessut Jyväskylässä avataan yleisölle huomenna

Asuntomessut Jyväskylässä käynnistyvät huomenna perjantaina 11.7. Yleisölle avoin avajaistilaisuus järjestetään messuravintolassa klo 10.30 alkaen. Messut avaa europarlamentaarikko Henna Virkkunen.

Näköetäisyydellä Jyväskylän keskustasta sijaitsevalla Äijälänrannan messualueella on esillä 44 kohdetta: 37 pientaloa, 5 kerrostaloasuntoa, pihasauna ja talorakenteita esittelevä tuotetalo. Tänä vuonna messuille toteutetaan ensi kertaa Asuntomessujen historiassa myös puutarhanäyttely, jossa alan uusimpia trendejä esitellään yhdeksän eri teemoin toteutetun mallipuutarhan voimin. Uutta ovat myös Asuntomessujen teemareitit ja 8.8. järjestettävä Messujen Yö.

– Messuille rakennetut talot ovat hyvin erityyppisiä niin kokonsa kuin arkkitehtuurinsa osalta. Kaikki uutuudet ja oheisnäyttelyiden runsauden huomioiden voisi sanoa, että tänä vuonna messuilla on enemmän nähtävää kuin koskaan aiemmin, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen sanoo.

Vaikka laajaa ja monipuolista messutarjontaa voidaan pitää osoituksena onnistuneesta messuprojektista, asettaa sisällön runsaus myös haasteita.

– Messukävijän vierailua alueella on pyritty helpottamaan teemareittien avulla. Tarjolla on neljä asiantuntijoiden räätälöimää reittiä, joita voi seurata omatoimisesti joko teemakartan tai verkkosovelluksen avulla, Heiskanen kertoo.

Myös Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson on tyytyväinen Asuntomessujen toteutukseen.

– On helppo olla ylpeä kiinnostavasta ja laadukkaasta messualueesta, joka on ihanteellisesti vesistön äärellä ja hyvien kulkuyhteyksien varrella: luonnon keskellä, jonne läheiset kaupungin valot luovat urbaania hohtoa, Andersson toteaa.

Jo kolmatta kertaa asuntomessukaupunkia isännöivän Anderssonin mukaan messuilla on merkittäviä vaikutuksia paitsi Jyväskylän alueen asumisen kehittämisessä myös matkailullisesti, imagollisesti ja taloudellisesti.

– Messut tukevat erinomaisesti myös kaupungin tuoretta asumisvisiota, jonka teemoja ovat vetovoimaisuus, resurssiviisaus, suvaitsevaisuus ja seudullisuus, Andersson kuvailee.

Kaupunkilaisten yhteinen olohuone

Järjestyksessään 45. Asuntomessujen rakentuminen on sujunut ennakoidusti ja hyvässä aikataulussa. Projektipäällikkö Anu Hakalan mukaan rakentajaperheet ja rakennuttajat ovat olleet erittäin motivoituneita ja sitoutuneita messuhankkeeseen. Hänen mukaansa rakentamisen laatu on ollut kokonaisuudessaan hyvä.

Keskeinen osa asuntomessualueen suunnittelua ja rakentamista on ollut myös puisto- ja viheralueiden kehittäminen. Äijälänrantaan haluttiin luoda mahdollisuuksia kaupunkilaisten yhteiseen ajanviettoon ja oleskeluun.  

– Viihtyisyyttä luovat esimerkiksi alueen taideteokset sekä alueelle suunnitellut puistokalusteet ja kierrätyslasista valetut valaisinpollarit. 13-kerroksisen tornitalon, Jyväskylän Maailmanpylvään, edusta avautuu messujen jälkeen kävely- ja uimarannaksi, joka palvelee kaupunkilaisia yhteisenä olohuoneena, Hakala kertoo.

Messualueen valmistumisen myötä myös kaupunkilaisten keskuudessa suosittu Jyväsjärveä kiertävä ulkoilureitti saa lopullisen asunsa. Asuntomessualueen kohdalle rakennettu näyttävä puukaarisilta toimii alueen sisääntuloporttina ja varmistaa turvallisen liikkumisen Rantaraitin kulkijoille.

Asuntomessujen lisäksi Jyväskylän kesä on täynnä lukui­sia kansallisia ja kansainvälisiä huipputapahtumia. Kaupunkifestivaali Jyväskylän Kesässä (8.-13.7.) valittavana on suuri määrä konsertteja, teatteria, tanssia ja keskusteluja sekä yleisölle ilmaista katuohjelmaa. Messujen avajaisviikonloppuna suuren suosion saavuttanut Suomipop-festivaali puolestaan marssittaa lavalle kotimaisia huippuartisteja. Elokuun alussa järjestetään ralliautoilun MM-sarjan osakilpailu Neste Oil Rally Finland (31.7–3.8.). 

Lisätiedot:

toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut, p. 040 848 6200

kaupunginjohtaja Markku Andersson, Jyväskylän kaupunki, p. 014 266 1501

projektipäällikkö Anu Hakala, Asuntomessut Jyväskylässä 2014, p. 050 581 3683

www.asuntomessut.fi
visit.jyvaskyla.fi

Painokelpoiset kohdekuvat Asuntomessujen kuvapankista

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Tilaa