ASUNTOMESSUT OULUSSA AVATAAN YLEISÖLLE HUOMENNA PERJANTAINA - Monipuolinen ja moderni messutarjonta herättää huomiota

Asuntomessut Oulussa avataan yleisölle huomenna perjantaina. Toppilansaaren messualue tarjoaa asumisen koko kirjon esitellen asuntoja pienistä yksiöistä näyttäviin omakotitaloihin. Messualue on osa uutta, rakentuvaa asuinaluetta vanhan satama-alueen karheassa ympäristössä. Järjestyksessään 36. messutapahtuma herättää varmasti keskustelua asumisen vaihtoehdoista.

Kesän asuntomessualue sijaitsee Toppilansaaren kärjessä, noin kolme kilometriä kaupungin keskustasta. Messualue rajautuu Pohjanlahteen ja sen läheisyydessä on asukkaille erinomaiset virkistysmahdollisuudet Nallikarin uimarantoineen. Messualueen ympäristö on yhtä aikaa sekä merellinen, teollinen että puistomainen. Toppilansaari on kuuluisaa Oulun vanhan tervasataman aluetta, joka rakentamisen edetessä muuntautuu moderniksi 2800 asukkaan asuinalueeksi. Alueen suunnittelussa on pyritty hallittuun ja ehjään kaupunkikuvaan. Kaupunki on ohjannut maankäyttöä ja antanut tarkat rakentamistapaohjeet. Yleensäkin alueella on pyritty laadukkaaseen rakentamiseen, sillä muun muassa alueen kaavasta järjestettiin ideakilpailu ja omakotitalot valittiin laatukriteerein. Oulun asuntomessualueen messutarjonta on erittäin monipuolinen ja yksilöllinen, millä on haluttu herättää keskustelua asuntorakentamisesta. Rakentamista ovat ohjanneet messujen teemat: yksilöllinen suunnittelu ja valo, vanhan satama-alueen uusiokäyttö, rakentamisen laadun ohjaus ja ympäristörakentaminen. Kaiken kaikkiaan messuja leimaa kokeileminen ja uuden tutkiminen. Tästä on erinomaisena esimerkkinä Oulun kaupungin rakennusvalvontaviraston teknisen laadun pilottihanke. Tavoitteena on kehittää pientalorakentamiseen laadun arviointimenettely arvioimalla talojen energiankulutusta, kosteudenkestävyyttä, sisäilman laatua ja ympäristövaikutuksia. Panostukset ympäristörakentamiseen näkyvät taiteen tuomisena alueelle ja myös luontoarvojen säilyttämisenä. Toppilansaarella toteutetaan ympäristörakentamisen EU-projekti, joka käytännössä tarkoittaa paikallisten kasviston säilyttämistä, monimuotoista viherrakentamista ja luonnonmukaista sade- ja pintavesien käsittelyä. Asumisen koko kirjo Tarjolla on paitsi yksilöllisiä, kunkin perheen tarpeisiin suunniteltuja omakotitaloja, myös rivitaloja, paritaloja ja kerrostaloja. Noin puolessa omakotitaloista on tuttu taloteollisuuden talo- tai runkotoimittaja näytteilleasettajana, kuluttajille tuttuja ovat varmasti myös osakeyhtiömuotoisten talojen rakentajat. Omakotitalot ovat melko suuria talojen keskikoon ollessa 183 m². Messut tarjoavat kuitenkin monimuotoisia malleja asumiseen aina pienistä omistusyksiöistä vuokrarivitaloihin. Messukohteita on yhteensä peräti viitisenkymmentä. Lisäksi messutarjontaa täydentävät kolme näyttelyhallia: rakentajahalli, asumisen halli ja sisustusmaailma sekä kymmenet ulkonäytteilleasettajat asumisen ja rakentamisen saralta. Kustannustietoutta lisätty Suomen Asuntomessut on Oulun asuntomessuilla pyrkinyt lisäämään rakentamisen kustannustietoutta. Messukohteiden kustannusarvioita voi ensinnäkin tutkia internetissä osoitteessa www.rakentaja.fi/asuntomessuarviot ja lisäksi messuilla on erityinen kustannuslaskentainfopiste, jossa kävijöitä opastetaan rakentamisen kustannuksissa. Messutalojen vertailuhinnat pohjautuvat laskentaohjelmaan, sillä messurakentaminen poikkeaa tavanomaisesta rakentamisesta. Koska kaluste- ja pintamateriaalivalinnat valitaan rakennuksen loppuvaiheessa, ne eivät myöskään ehdi mukaan laskentaan. Oleellista onkin kertoa kuluttajille mistä osa-alueista kustannukset kertyvät ja mitä messutalon rakentaminen omalla paikkakunnalla maksaisi. Laskenta on tehty kaikille taloille samoin eli perustustavan, runkorakenteen, rakennuksen muodon, pinta-alojen ja huonekorkeuksien pohjalta käyttäen Oulun keskimääräisiä ammattityövoima- ja materiaalikustannuksia. Laskelma on tehty vain päärakennukselle eli se ei sisällä esimerkiksi autotalleja eikä piharakennuksia. Laskelmassa ei myöskään ole huomioitu tonttikustannuksia. Oheiskohde täydentää tarjontaa Messujen oheiskohteena on peruskorjattava asunto-osakeyhtiö Kiila, joka sijaitsee Oulun keskustassa osoitteessa Aleksanterinkatu 34. Peruskorjauskohde täydentää hyvin uudistuotantoa esittelevää messutarjontaa. Oheiskohde on samalla linkki Oulun kaupungin historiaan ja puurakentamisen perinteisiin, sillä kyseessä 1920-luvun puuklassismia edustava talo. Avajaiset perjantaina Messujen viralliset avajaiset pidetään perjantaina 15.7. klo 10.15. Avajaisia vietetään Reelinki-aukiolla. Messut avaa asuntoministeri Hannes Manninen ja messujen suojelijana toimii eduskunnan puhemies Paavo Lipponen. Asuntomessut Oulussa ovat avoinna joka päivä 15.7.-14.8.2005 klo 10-18. Lipunmyynti päättyy klo 17.00. Muuta mielenkiintoista - Messuvieraat voivat tutustua alueeseen korkeimman kerrostalon, 8-kerroksisen Fokkatornin kattoterassilta, josta avautuvat upeat näkymät merelle ja kaupungin keskustaan - Taide on osa rakennettua ympäristöä Oulussa. Puistovyöhykkeillä on Atelje Dreisetlin suunnittelemat ympäristötaideteokset. Teokset ovat toiminnallisia ja niihin saa koskea - Ars Möljä –projekti. Messuilla on esillä kuvataitelijoiden ja taideteollisen alan taitajien teoksia alueelta kerätystä materiaalista. - Puisessa messukappelissa voi hiljentyä messuhälinän vastapainoksi - Asuntomessuvierailla on mahdollisuus testata älypuhelimilla Oulun yliopiston Rotuaari-hankkeen Mobiili messupäiväkirja -sovellusta. Messupäiväkirjaan voi kerätä tietoa tietyistä messukohteista tunnistekoodien avulla sekä ottaa kuvia, sanella ja kirjoittaa muistiinpanoja. Messukäynnin jälkeen materiaali siirretään talteen päiväkirjan Internet-sivulle, jossa sitä voi kätevästi kotona selata. - Asuntomessuille voi ostaa liput ennakkoon internetistä, linkki palveluun löytyy www.asuntomessut.fi - Messuilla kokeillaan ensimmäisen kerran myös uutta sääpalvelua. Oulun sään voi varmistaa internetistä verkko-osoitteesta www.asuntomessut.fi/oulu Lisätietoja messuista: - Kohdetiedot verkossa www.asuntomessuopas.fi - Valokuvat lehdistön käyttöön http://asuntomessut.valokuvia.fi. Lehtikuvasta poikkeavasta käytännöstä on sovittava kuvaajan, Antero Tenhusen, kanssa erikseen. - Suomen Asuntomessut, toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, puh. 040 848 6200 - Suomen Asuntomessut, viestintäpäällikkö Tiina Miettinen-Luck, puh. 0400 420 276 - Asuntomessut Oulussa 2005, projektipäällikkö Raija-Leena Ahtola-Marks, puh. 044 703 2308

Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Tilaa