Eduskunnan puhemies Lohela ja sisäministeri Risikko ihastuivat Asuntomessujen Riiheen

Eduskunnan puhemies Maria Lohela ja sisäministeri Paula Risikko vierailivat tänään Asuntomessuilla Seinäjoella. Mukana vierailulla oli Seinäjoen kaupungin luottamusmiesjohtoa. Useassa messukohteessa vieraillut seurue piti innovatiivista messutaloista ja kuvaili messuvierailua hienoksi elämykseksi.

- Asuntomessualueet ovat usein melko tiiviitä, mutta täällä on hieno huomata, että vaikka alue ei ole iso, se on silti kodikas kokonaisuus. Täällä kulkiessa tulee sellainen tunne, ettei tarvitse olla yksin, Lohela kuvaili.

Sisäministeri Risikko yhtyi ajatukseen ja lisäsi, että messualueen yhteisöllisyys näkyy.

- Täällä tulee mieleen yhteisöllisyys ja voisi kuvitella, että sellainen kylä kasvattaa -ajattelu muodostuu tällaiselle alueelle, Risikko totesi.

Messuvierailun myötä nousi esille kuinka paljon innovatiivisuus ja kekseliäisyys ovat Suomessa lisääntyneet. Lohelan mukaan alueen puurakentaminen ja puukerrostalo Mäihä ovat hyviä esimerkkejä hienoista innovaatioista, jollaisia nyt tarvitaan.

- Se on sellainen asia, mihin meidän pitäisi politiikassakin pyrkiä: monipuolisemmin hyödyntämään tällaista innovatiivisuutta. Samoin kuin meidän insinöörien osaamista. Puurakentamisesta saadaan metsäteollisuudelle varmasti uutta puhtia, Lohela pohti.

Myös messujen Passiivikivitalojen kosteusturvakodin, kohteen 26, ratkaisut saivat kiitosta.

- Suomessa on paljon kosteusongelmia kouluissa ja muissa rakennuksissa, joihin tällaisia innovaatioita pitäisi pystyä hyödyntämään laajemminkin, Risikko sanoi.

Yksittäisistä messukohteista nousi esille myös Kimara Katariina, jonka esteettömyys tukee ajatusta elämäkaaritalosta, jossa voi asua eri elämäntilanteiden mukaan. Lohela piti myös alueen rannan läheisyyteen rakennetusta Jämerä Samsöstä.

- Samsön pelkistetyt pinnat yhdistettynä ikkunoista näkyvään maisemaan tekivät vaikutuksen, puhemies Lohela lisäsi.

Tämän vuoden Asuntomessut ovat molempien mielestä kokemisen arvoinen elämys. Suosikkikohde oli sekä Lohelan että Risikon mielestä talo Riihi.

- Riihi oli kohteista eniten minun tyyliseni. Olen erittäin tyytyväinen kotikaupungin messuihin, tämä on hieno elämys. Kaikkein suomalaisten kannattaa käydä täällä, Risikko sanoi lopuksi.

Lisätietoja:

Suomen Asuntomessut, toimitusjohtaja Harri Tuomaala, p. 0400 322 602

Seinäjoen kaupunki, projektipäällikkö Kirsi Joensuu, p. 040 8400 642

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Riihi oli kohteista eniten minun tyyliseni. Olen erittäin tyytyväinen kotikaupungin messuihin, tämä on hieno elämys. Kaikkein suomalaisten kannattaa käydä täällä.
Paula Risikko