Isyydestä nauttiva Sipe Santapukki Asuntomessuilla Mikkelissä: “Parhaat messut pitkään aikaan”

Report this content

Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki sekä kiertuekitaristi Pauli Hauta-Aho vierailivat loppuviikosta Asuntomessuilla Mikkelissä. Hyväntuuliset rokkarit kertoivat kesäkiertueen sujuneen hyvin ja aurinkoisissa merkeissä.

- Keikkailu on tuntunut paremmalta kuin pitkään aikaan, aivan samanlaista fiilistä on ollut viimeksi 90-luvun lopulla, Apulannan nokkamiehet totesivat.

Tämän vuoden Asuntomessut saa kehuja jo 20 vuoden ajan messuja kierrelleeltä mieheltä. Erityisesti mustat julkisivut saavat kiitosta.

- Wave-talo oli kiinnostava, mutta oli täällä paljon muutakin mielenkiintoista. Esimerkiksi se toinen Honkarakenteen kohde samalla kadulla oli tosi hieno. Myös se, että on käytetty paljon mustaa väriä julkisivuissa - arvostan kovasti, sehän on hevimetallin väri, Santapukki kuvailee.

Rakentamiseen hurahtaneelta Santapukilta kysyttiin myös vinkkiä taloprojektia aloittaville:

- Karrikoidusti: jos alkaa miettiä taloa suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa talon jälleenmyyntiarvoa, niin silloin sä alat rakantaa sitä taloa jollekin toiselle. Talo, oli se kuinka hieno tahansa, se on elämän raami. Kaiken ydinasia on se, mitä se mitä talon sisällä tapahtuu, Santapukki pohtii.

Oman arjen tarpeisiin räätälöimistä painotti myös Mikkelissä vieraillut Duudsonien HP Parviainen.

- Täällä messuilla on kaikki mahdollinen esillä, mutta olisi ensisijaista yrittää löytää se, mikä on itselle tärkeää. Mikä tuo arjen luksusta juuri sinulle? Onko se esimerkiksi keittiöön, vai kodin elektroniikkaan panostaminen, viime vuoden Seinäjoen messurakentaja vinkkaa.

Mitä Duudsonien nokkamies oli mieltä Asuntomessuista Mikkelissä?

- Oli hienoa huomata, millä tavalla ympäristö on otettu huomioon. Täällä on paljon erikokoisia taloja, jolloin pääsee näkemään monenlaista asumista. Hienoa oli myös, että lapsiperheitä on ajateltu isoissa puistoalueissa.

Parviaisella ja Santapukilla riittää molemmilla vauhtia myös vapaa-ajalla. Parviaisen paritalon takapihalle Seinäjoelle on noussut skeittiramppi, jolla rullatessa on herännyt uudelleen kipinä vanhaan harrastukseen.

- Olo on välillä kuin pikkupojalla, Parviainen nauraa.

Pikkupojan into kuuluu myös Santapukin kotona, jossa temmeltää alle vuoden ikäinen poika.

- Vanhemmat valtiomiehet, jotka ovat olleet isiä pidemmän aikaa, ovat neuvoneet, että ota nyt kaikki irti tästä. Se on niin pieni aika, kun poika on vauva. Ja sitä neuvoa mä oon noudattanut, Santapukki kertoi messuvierailullaan Mikkelisssä.

Asuntomessut Mikkelissä ovat käynnissä vielä tänään lauantaina ja huomenna sunnuntaina klo 10-18.

Leena Honkajuuri
Viestintäpäällikkö
Osuuskunta Suomen Asuntomessut
puh. 040 195 5943
leena.honkajuuri@asuntomessut.fi

Osuuskunta Suomen Asuntomessujen tehtävänä on ollut vuodesta 1966 synnyttää ja vaalia tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin. Meille asukkaan näkökulma on se tärkein, olipa kyse sitten rakentamisesta, asumisen kustannuksista, palveluista tai liikkumisesta. Katseemme on vankasti tulevaisuudessa: pohdimme, miten suuret megatrendit, kuten kaupungistuminen tai teknologinen kehitys muuttavat asumista. Haluamme ymmärtää, miten ihmiset haluavat asua ja hyödyntää tätä tietoa luodessamme uusia asuinalueita yhdessä kumppaneidemme kanssa. 

Multimedia

Multimedia