KUOPION ASUNTOMESSUILLE SUUNNITTEILLA KOLMISENKYMMENTÄ OMAKOTITALOA

Kuopion asuntomessujen suunnittelu etenee hyvää vauhtia. Tapahtumaa koordinoimaan on valittu uusi projektipäällikkö, messualueen kaavavalmistelu on hyvässä vaiheessa ja tänään allekirjoitettiin yhteistoimintasopimus Suomen Asuntomessujen ja Kuopion kaupungin välillä messutapahtuman käytännön tehtävistä ja tapahtuman organisoimisesta.

Asuntomessutapahtumalla on aina kaksi järjestäjää, messupaikkakunta ja Suomen Asuntomessut. Kummallakin on luontaiset tehtäväalueensa. Kaupungin vastuulla on muun muassa suunnitella ja rakentaa messualueen kunnallistekniikka, vastata messutapahtuman liikenne- ja pysäköintijärjestelyistä sekä huolehtia tonttimarkkinoinnista rakentajille. Suomen Asuntomessut vastaa messutoiminnan konseptista, tapahtuman jatkuvuudesta ja kehittämisestä, yleisöpalveluista ja messutekniikasta sekä tapahtuman valtakunnallisesta markkinoinnista. Yhdessä järjestäjät suunnittelevat ja toteuttavat alueen kaavan ja valitsevat rakennuttajat.

Suomen Asuntomessujen tarkoituksena on esitellä monipuolista asuntorakentamista, jossa huomioidaan erilaiset talotyypit ja rahoitus- ja hallintamuodot. Uudenlaisen asuntorakentamisen rinnalla messut tarjoavat paljon ideoita ja malleja kodin sisustamiseen ja myös piharakentamiseen.

- Erityisesti toivomme uusien asumisratkaisujen esittelyä ja rohkaisemme alan teollisuutta kokeilevaan rakentamiseen. Kuopion messualueelle kaavoitetaan vähintään 30 erityyppistä yhden perheen omakotitaloa sekä tämän lisäksi rivi-, pari- ja kerrostaloasuntoja. Tavoitteenamme on aikaansaada monipuolinen näyttelytarjonta ottaen samalla huomioon taloteollisuuden tuotteet, kertoi tänään tiedotustilaisuudessa Kuopiossa Osuuskunta Suomen Asuntomessujen hallituksen puheenjohtaja Timo Kietäväinen.

Kietäväinen korosti Suomen Asuntomessujen ensisijaisena tehtävänä olevan asumisen tietouden välittäminen ja sitä kautta suomalaisten asumisen laatuun vaikuttaminen. Messujen järjestämisen ensisijainen tavoite onkin aina uutuuksien tuominen asumiseen, ei niinkään kävijämäärät. Kietäväisen mukaan asuntomessut toki odottaa Kuopioon keskimääräistä kävijämäärää eli noin 150 000 vierasta, sillä Kuopion ympäristössä on 150 kilometrin säteellä noin 811 000 asukasta.

- Kuopion tapahtuma tulee varmasti kiinnostamaan suurta yleisöä jo kauniin ympäristönsä vuoksi. Alueen vesistö ja rantamaisemat tarjoavat huikeat maisemat. Toisaalta vaihteleva maasto ja korkeuserot antavat mahdollisuuden esitellä asuntomessuilla harvemmin nähtyjä rinneratkaisuja. Myös valmistuva uusi Saaristokatu luo hyvät mahdollisuudet järjestää toimiva bussikuljetus messualueelle kaupungin keskustasta, Kietäväinen kommentoi aluetta.

Kuopion kaupunkirakenne tiivistyy

Messualue on osa Kuopioon vuosina 2002-2020 valmistuvaa Saaristokaupunkia. Saaristokaupungin asuntotuotanto vaihtelee omakotituotannosta kerrostalotuotantoon. Messualueelle Lehtoniemeen valmistuu myös monimuotoista asumista painottaen asumisen terveellisyyttä.

- Saaristokaupunkiin rakennetaan koteja, mitä eniten toivotaan; pääasiassa omakoti- ja rivitaloja, mutta myös riittävä määrä tasokkaita kerrostaloja palvelurakenteen turvaamiseksi ja kaupunkirakenteen tiivistämiseksi. Valmistuttuaan Saaristokaupungissa on noin 14000 kuopiolaisen koti. Varsinaiselle messualueelle muuttaa arviolta 250- 300 asukasta, kertoi Kuopion kaupunginjohtaja Petteri Paronen.

Messujen järjestämisen vaikutuksia on selvitetty messut aikaisemmin järjestäneiden kuntien haastatteluilla. Kunnan tunnettuus ja imago paranevat selvitysten mukaan selvästi, myös paikkakunnan yritykset hyötyvät tapahtumasta. Kuopio lähtee hankkeeseen etenkin juuri kaupungin ja uuden asuinalueen tunnettuuden lisäämiseksi.

- Saaristokaupungin hanke on erillinen asuntorakentamisen projekti, jonka kaupunki on päättänyt toteuttaa joka tapauksessa. Asuntomessut sopii hyvin kaupungin tavoitteisiin nostaa Saaristokaupungin tunnettuutta, sillä tapahtuma tarjoaa keinon markkinoida Kuopion asumispalveluita valtakunnallisesti. Saaristokaupunki pyritään saamaan suomalaisille tutuksi asuinalueeksi, kertoi Paronen.

Projektipäällikkö aloittaa
huhtikuun puolivälissä

Kuopion kaupunki on palkannut messuprojektia koordinoimaan projektipäällikön rakennusinsinööri Mervi Heiskasen. Hän aloittaa tehtävässä 15.4.2007. Heiskasella on kokemusta vastaavista tehtävistä, viimeksi hän on toiminut suunnitteluinsinöörinä Kuopion kaupungin kunnallisteknisellä osastolla pääasiallisena tehtävänä Saaristokaupungin omakotialueiden kunnallistekniikan suunnittelu.

Suomen Asuntomessut ja Kuopion kaupunki järjestävät yhteistyössä asuntomessut Kuopiossa 2010. Tämän vuoden kesällä messut ovat Hämeenlinnassa 13.7.-12.8. 2007. Ensi vuonna messut pidetään Vaasassa ja Valkeakoskella vuonna 2009.

Lisätietoja:
Suomen Asuntomessut, hallituksen puheenjohtaja Timo Kietäväinen, puh. 0400 486 043
Suomen Asuntomessut, toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, puh. 040 848 6200
Kuopion kaupunki, kaavoituspäällikkö Leo Kosonen, puh. (017)185401, 044 718 5401

Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Tilaa