Loma-asuntomessut vastanneet kävijöiden odotuksia hyvin

Loma-asuntomessut ovat olleet käynnissä viikonpäivät. Messujen vilkkaimmat päivät olivat lauantai ja sunnuntai. Molempina päivinä messuilla kävi yli 3000 vierasta. Yhteensä messuilla on käynyt 14 524 vierasta. Rakennustutkimus Oy:n tekemän väliraportin mukaan messut ovat vastanneet kävijöiden odotuksia: 87 prosenttia messuvieraista on sitä mieltä, että messut ovat vastanneet odotuksia melko tai erittäin hyvin.

Tähän mennessä loma-asuntomessukävijöistä lähes puolet on saapunut messuille Kymen ja Etelä-Savon elinkeinoalueilta. Messujen ensimmäisten päivien kävijöistä 38 % oli Kymen- ja 10 % Etelä-Savon elinkeinoalueilta. Uusimaalaisten osuus messuvieraista oli 17 %. Messujen isäntäpaikkakuntalaisia, eli lappeenrantalaisia oli ensimmäisten päivien messuvieraista 19 prosenttia.

Messuilla käynnistä on muodostunut perinne

Kävijätutkimukseen pohjautuvan väliraportin mukaan 64 % messuvieraista on tullut messuille puolison kanssa, neljänneksellä oli mukana myös sukulaisia, ystäviä tai lapsia. Messuille on lähdetty kotoa, neljännes vieraista on saapunut messuille mökiltä tai muualta.

Messuille lähdetään eri syistä. Muun muassa mielenkiintoinen ajanviihde, messut lähellä, rakentaminen ja remontointi sekä perinne saivat messuvieraat liikkeelle.

- Noin kolmanneksella messukäyntiin ovat innoittaneet mielenkiintoinen ajanviihde tai messujen läheisyys. Rakentaminen ja remontointi ovat monelle messuvieraalle ajankohtaisia asioita ja tänne tullaan hakemaan ideoita ja vinkkejä niihin. Viidennekselle messuvieraista messuilla käymisestä on tullut jopa perinne, messupäällikkö Heikki Vuorenpää listaa.

Messujen puoliväliin tultaessa yleisarvosanan hyvä tai erinomainen on antanut yhteensä 78 prosenttia messuilla käyneistä.

Lisätietoja:

Suomen Asuntomessut, messupäällikkö Heikki Vuorenpää, puh. 050 531 6776

Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Tilaa