Loma-asuntomessut vuonna 2011 pidetään Mäntyharjulla

Osuuskunta Suomen Asuntomessujen hallitus on myöntänyt vuoden 2011 loma-asuntomessut Mäntyharjun kunnalle. Loma-asuntomessut pidetään Pyhäkosken alueella, jonka suunnittelutyö on jo aloitettu.

- Mäntyharju on kesälomalaisia perinteisesti kiinnostava paikkakunta ja siksi loistava valinta loma-asuntomessujen järjestäjäksi. Kunnan keskustan palvelut sekä kesäaikainen kulttuuritarjonta tukevat myös hyvin tämän kaltaisen tapahtuman järjestämistä, kertoo ratkaisun perusteista Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen.

Pyhäkosken messualue sijaitsee 10 km päässä Mäntyharjun keskustasta, hyvien yhteyksien päässä 5-tieltä. Helsingistä Mäntyharjulle on matkaa 200 kilometriä. Alueen suunnittelu on jo käynnistynyt. Hankkeen projektipäälliköksi siirtyy Mäntyharjun kunnan rakennustarkastaja Asko Patjas. Messualueen ranta-asemakaavatyö on aloitettu ja alustava luonnos on valmis.

Loma-asuntomessuilla Mäntyharjussa pilotoidaan myös EkoLatu-hankkeen ratkaisut. Tutkimushanke on Tekesin rahoittama ja sen tavoitteena on osoittaa ekotehokkaat ratkaisut loma-asuntoalueen energiahuollon, jätehuollon, jätevesihuollon ja vesihuollon toteutuksille. Loma-asumisen ekotehokkuuteen perustuvia palveluliiketoimintakonsepteja voivat olla esimerkiksi mökkitalonmiestoiminta, energiapalveluliiketoiminta, loma-asunnon energiatehokkuussaneeraus ja autoliikennettä vähentävät kuljetuspalvelut. Ekotehokkaat ratkaisut ja muodostetut konseptit ohjeistetaan esimerkkisuunnitelmien ja selostusten avulla.

Mäntyharjulla asuu 6647 vakituista asukasta. Kesäisin noin 5000 loma-asunnon asukkaat vähintäänkin kaksinkertaistavat asukasmäärän. Rantaviivaa kunnassa on lähes 1520 kilometriä.

- Messuhanke tukee tavoitettamme olla tulevaisuudessa jopa kansainvälisestikin tunnettu kulttuurikunta Etelä-Savossa. Kehitämme voimakkaasti yritystoimintaa kunnassa tukemaan sekä kuntalaisten että kesäasukkaiden asumista. Luontaisia valtteja alueellamme on tietysti ainutlaatuinen järviluonto, jonka merkitys kasvaa varmasti tulevaisuudessa kotimaan matkailun arvostuksen nousun myötä, toteaa Mäntyharjun kunnanjohtaja Jussi Teittinen.

Loma-asuntomessuja on järjestetty vuodesta 2000 lähtien, ja Mäntyharjulla 27.6. – 10.7.2011 pidettävät messut ovat järjestyksessään yhdeksännet. Alkukesän messutapahtuma on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta. Kävijöitä kiinnostavat uudet loma-asumisen erilaiset rakennus- ja sisustusratkaisut. Lisäksi messuja pidetään kävijätutkimuksen mukaan mielenkiintoisena ajanvietteenä.

Lisätietoja:
tj. Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut, gsm 040 848 6200
kj. Jussi Teittinen, Mäntyharjun kunta, gsm. 0400 656 127

Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Tilaa

Liitteet & linkit