Maija Silvennoinen ja Sami Garam grillasivat kasvisruokaa kesätunnelmissa

Asuntomessujen keittiöteemaviikko jatkui keskiviikkona leppoisissa merkeissä, kun Sami Garam isännöi televisiosta tuttua keittiömestaria ja ravintoloitsijaa Maija Silvennoista.

Päivän teemana olivat kasvisruoat ja sesongin herkut, joista kotimainen varhaisperuna nousi ylitse muiden. Silvennoinen kehui varhaisperunan makua ja lyhyttä valmistusaikaa. Yllättävämpi sesonkiherkku ja Silvennoisen oma suosikki grilliin on varhaiskaali.

Varhaiskaali tulee grillissä rapeaksi ja makeaksi. Lisäksi se valmistuu nopeasti. Varhaiskaali on mielestäni aivan liian vähän käytetty kasvis, Maija Silvennoinen sanoi.

Mainio marinadi kasviksille valmistuu näppärästi yhdistämällä tavalliseen kotimaiseen rypsiöljyyn rucolaa, basilikaa ja ripaus suolaa. Kasvisten maustamiseen sopivat yrttien lisäksi hyvin muun muassa chili, pippurit sekä valkosipuli. Lisäkkeiksi lihalle ja kalalle Silvennoinen suositteli varhaisporkkanoita, varhaissipuleita ja kanttarelleja.

Kohtuus on maustamisessakin tärkeintä. Pitää varoa, ettei kasvisten oma maku peity mausteiden alle. Lapset pitävät usein grillatusta paprikasta, jossa makeus tulee hyvin esiin, sekä kesäkurpitsasta, joka on neutraali ja nopea valmistaa.

Päivän tiukasta aikataulusta huolimatta Silvennoisen aikeissa oli kiertää messualueella tutustumassa erityisesti keittiöihin. Sami Garamin isännöimät kokkishowt järjestetään teemaviikon jokaisena päivänä Tampere-infon vieressä aina tasatunnein.

Mikään ei ole parempaa, kuin grillin vieressä helteessä seisominen, Garam vitsaili herkkujen valmistumista seuraamaan saapuneelle messuyleisölle.

Asuntomessujen keittiöteemaviikon aikana Garamin vieraana käy useita kuuluisia ruoka-alan ammattilaisia. Torstaina Garamin kanssa kokkaa Master of Wine viiniyrittäjä Tuomas Meriluoto ja teemana on ruoan ja viinin yhdistäminen.

Asuntomessut Tampereella on avoinna sunnuntaihin 12. elokuuta asti päivittäin kello 10-18. Parhaillaan käynnissä olevaa keittiöteemaviikkoa vietetään aina sunnuntaihin 29. heinäkuuta saakka.

Lisätiedot:

Tampereen kaupungin tiedottaja Reetta Hynynen, puh. 050 356 1369 

Lisätietoa Asuntomessujen keittiöistä ja teemaviikosta: www.asuntomessut.fi/tampere-2012/keittiot

Tiedotteeseen liittyvä kuva Asuntomessujen median kuvapankissa: www.asuntomessut.fi/image-gallery/246

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Tilaa