OULULAISET OTTIVAT MESSUT OMAKSEEN - Rantapääsky yleisöäänestyksen suosikki

Oululaiset ottivat messut omakseen sillä yli kolmannes kaupungin väestöstä vieraili messuilla. Aikaisempien messujen tapaan suurin osa kävijöistä tuli messuille alle 150 kilometrin päästä, mutta Ouluun tuli kuitenkin paljon myös pitkämatkalaisia. Peräti 47 prosenttia kävijöistä oli Pohjois-Pohjanmaalta. Kävijät olivat näkemäänsä valtaosaltaan tyytyväisiä.

Tiedot käyvät ilmi Oulun asuntomessujen kävijätutkimuksesta, joka julkistettiin messujen palauteseminaarissa tänään Oulussa. Tutkimukseen osallistui 14 216 kotitaloutta. Kävijöitä messuilla oli yhteensä 121 110 päivittäisen kävijämäärän ollessa keskimäärin noin 3900. Tutkimuksen toteutti Suorakanava Oy Suomen Asuntomessujen toimeksiannosta. Messut pidettiin 15.7. - 14.8.2004. Tapahtuman järjestäjät Suomen Asuntomessut ja Oulun kaupunki ovat tyytyväisiä messujen saamaan palautteeseen. Kävijät pitivät näkemästään: 84 prosenttia vastanneista piti messuja erinomaisina tai hyvinä. Eniten arvostusta saivat yksilölliset ratkaisut, mutta toisaalta eniten kritiikkiä sai tavanomaisempien perhetalojen puuttuminen. Tarjonta herättikin kommentteja puolesta ja vastaan. Palveluista kritisoitiin pysäköintimaksun suuruutta. Messuvieraista 57 prosenttia tuli alle 150 kilometrin päästä. Ouluun tultiin kuitenkin pidemmänkin matkan päästä, sillä yli kolmannes kävijöistä oli pitkämatkalaisia. Oululaisista peräti 35 prosenttia vieraili messuilla. Suhteessa väestöön toiseksi eniten käytiin Iistä ja Kempeleestä. Parhaiten messut kiinnosti oman maakunnan väestöä, sillä kävijöistä melkein puolet oli Pohjois-Pohjanmaalta. Seuraavaksi eniten käytiin Lapista ja Uudeltamaalta. Asuntomessuilla käyvät nuoret lapsiperheet, sillä tyypillisin messukävijä on 25-34-vuotias perheellinen. Näin oli myös Oulussa. Messut houkuttelivat myös alan ammattilaisia: Oulussa vieraili noin 7700 rakennusalan ammattilaista. Messuille lähdetään useasta eri syystä. Eniten kiinnostavat erilaiset sisustus- ja rakennusratkaisut, messut koetaan myös mielenkiintoiseksi ajanvietteeksi. Rakentaminen tai oman asunnon remontoinnin ajankohtaisuus on yksi keskeisiä syitä lähteä messuille. Messukävijäperheistä 7500:lla oli käynnissä tai suunnitteilla omakotitalon rakennushanke ja noin 11 000:lla oli remontointiaikeita. Suosituimpia remonttikohteita olivat sisustus ja sisäpinnat, seuraavina kylpyhuone- ja keittiöremontit. Messutalot ovat kiinnostaneet, kävijöistä yli puolet tutustui 21-30 kohteeseen. Tutkimuksen mukaan näyttelyhalleissakin kävi reilut ¾ osaa kävijöistä. Näyttelykohteiden määrä oli ainakin riittävä, sillä 90 prosenttia vastaajista piti kohteiden määrää melko suurena tai liian suurena. Palauteseminaarissa julkistettiin myös Oulun kaupungin loppuraportti, jossa todetaan asuntomessujen kiihdyttäneen muutoinkin vilkasta kesää. Oulun majoitusliikkeiden osalta asuntomessut oli suoranainen menestys, sillä messut paransivat hotellin käyttöastetta. Tälle löytyy tukea messukävijätutkimuksesta, jonka mukaan noin 50 000 messukävijää viipyi messumatkalla enemmän kuin yhden päivän. Messumatkan ohella kävijöitä kiinnostikin eniten Rotuaari ja Oulun torin ympäristö sekä Nallikari. Oulu vastasi kaiken kaikkiaan odotuksia ja viidennes yllättyi yli odotusten. Kolmannes kävijöistä aikoo vierailla tänä vuonna Oulussa uudelleen. Kävijätutkimuksen mukaan messukävijät kuluttivat yhteensä 4,6 miljoonaa euroa. Messualueella pääsylippuihin ja muihin palveluihin sekä ostoksiin käytettiin noin 3,2 miljoonaa euroa ja messualueen ulkopuolella muun muassa huoltoasema-, ravintola- ja majoituspalveluihin käytettiin yhteensä 1,4 miljoonaa euroa. Paras Talo -äänestys Paras Talo –äänestyksessä annettiin 13 148 ääntä. Messujen ylivoimaisesti suosituin talo oli Lappli-Talojen Rantapääsky, joka keräsi 21 prosenttia annetuista äänistä. Rantapääskyssä arvostettiin tilaratkaisuja, ulkonäköä ja sisustusta. Puurakenteisen, suurelementtitekniikalla toteutetun Rantapääskyn julkisivua on elävöitetty rapatuilla levypinnoilla. Rakenneratkaisuissa on paneuduttu talon kokonaistiiviyteen ja energiataloudellisuuteen. Talon pääsuunnittelija on arkkitehti Jorma Paloranta ja sisustuksen suunnitteli Mirkka Stenmark. Toiseksi tuli äänestyksessä tuli Villa Honkamaa (7 prosenttia äänistä) ja kolmanneksi Villa Laivakello (6 % äänistä). Villa Honkamaa on yksikerroksinen moderni puutalo, jossa laajat lasikatteiset verannat ja terassit liittävät sisätilat luontevasti japanilaishenkiseen puutarhaan. Villa Laivakello puolestaan oli teknisen laatuhankkeen pilottitalo, jossa muun muassa lämmityksessä hyödynnetään aurinkoenergiaa ja ilmastoinnissa maalämpöä. Talon ulkoarkkitehtuuria hallitsevat korostetun pitkät räystäät ja torni, joka viittaa Hietasaaren huvilarakennusperinteeseen. Painokelpoisia valokuvia lehdistön käyttöön Oulun asuntomessujen yleisöäänestyksen voittaneista löytyy verkkopalvelusta http://asuntomessut.valokuvia.fi (Rantapääsky, kohde 41, Villa Honkamaa, kohde 43 ja Laivakello, kohde 45). Lisätietoja taloista löytyy verkkopalvelusta www.asuntomessuopas.fi Oulun asuntomessut pidettiin heinä-elokuun vaihteessa Toppilansaaressa, jonka asuinrakentaminen jatkuu messujen jälkeenkin. Asuntomessualue kuvasi Oulun kaupungin asuntopoliittisia linjauksia. Kaupunki haluaa monimuotoista rakentamista: messualueella esimerkiksi kolmisenkymmentä persoonallista pientaloa saivat rinnalleen kolme vuokrarivitaloa, kahdeksan paritaloa, rivitalon ja pienkerrostalon sekä neljä kerrostaloa. Lisätietoja: Osuuskunta Suomen Asuntomessut, toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, puh. 020 7437 701 Asuntomessut Oulussa, projektipäällikkö Raija-Leena Ahtola-Marks, puh. 044 703 2308

Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Tilaa