Paikallisuus vahvasti läsnä juhannuksen jälkeen aukeavilla Loma-asuntomessuilla

Report this content

Vuoden 2014 Loma-asuntomessut avataan ensi viikolla, heti juhannuksen jälkeen maanantaina. Kalajoen Hiekkasärkille, luonnonkauniiseen maisemaan meren äärellä on rakennettu yhteensä 28 kohdetta neljään erityyppiseen kortteliin. Messut ovat avoinna yhteensä kaksi viikkoa.

- Loma-asuntomessut on hyvä paikka tuoda esille paikallista osaamista ja paikallisia erikoisuuksia. Kalajokisuus näkyy messuilla monin tavoin kohteissa ja alueella, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen kertoo.

Loma-asuntomessut Kalajoella on suuri ponnistus paitsi Kalajoen kaupungille, myös koko seutukunnalle. Positiivinen huomio koko aluetta kohtaan sekä messujen työllistävä vaikutus ovat hyötyjä, joista on päästy nauttimaan jo rakennusvaiheessa.

- Rakentajat ovat kiitettävästi hyödyntäneet paikallisia alihankkijoita ja ammattilaisia messukohteissaan. Hienoa huomata, että kalajokisuus ja merellisyys näkyy myös kohteiden sisustuksessa, kuten paikallisen käsityöyrittäjän keramiikkapaja Iso-Pahkalan majakoina. Messujen ajaksi Aurinkohiekoille nouseva yritystori Merituuli Shop on loistava näyteikkuna paikallisten pienyrittäjien osaamisesta, kertoo Kalajoen Loma-asuntomessujen projektijohtaja Laura Ruohola.

Paikallista uutta osaamista löytyy Kalajoen ammattiopisto Jedun kohteessa Raikas, joka on rakennettu pääasiassa opiston talonrakennus- ja sisustusrakentamisalan oppilaiden voimin. Tekstiili-, puu-, ja metallialan opiskelijoiden kädenjälki näkyy kohteen sisäpuolella. Esimerkiksi talon ruokapöytä, matot, vuodetekstiilit ja porraskaiteet ovat opiskelijoiden valmistamia Raikkaan sisustussuunnittelija Helena Karihtalan suunnitelmien mukaan.

Kalajokinen käsityöyrittäjä, Pisa Designin, Satu Somero on perehtynyt perinteiseen kalannahan käsittelyyn ja nahan käyttämiseen tekstiilin tapaan. Kohteeseen Aurinkokaari 1 on valmistumassa erilaisia kalannahkaisia käsitaideteoksia sekä tekstiilejä. Aurinkokaaren kiintokalusteet on tehnyt kalajokisen Sydänmetsän puuseppä Matti Sydänmetsä. Someron ja Sydänmetsän yhteistyöstä on syntynyt muun muassa puurunkoinen, kalannahalla päällystetty jakkara.

Kalajoki nousee messujen myötä toivottavasti myös laajemmin kotimaan matkailijoiden tietoisuuteen, nykyaikaisena ja aktiivisena lomapaikkakuntana.

- Lähtökohta on, että messuille saapuvat ihmiset huomaavat samalla myös Hiekkasärkkien kauneuden ja kaikki mahdollisuudet upeaan lomanviettoon. Toivon mukaan messut inspiroivat ihmisiä palaamaan Kalajoelle uudestaan, Ruohola sanoo.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut, p. 040 848 6200

Projektijohtaja Laura Ruohola, Kalajoen kaupunki, p. 044 469 1210

Painokelpoisia kuvia ladattavissa: http://www.asuntomessut.fi/image-gallery/2010

Avainsanat:

Lainaukset

Rakentajat ovat kiitettävästi hyödyntäneet paikallisia alihankkijoita ja ammattilaisia messukohteissaan. Hienoa huomata, että kalajokisuus ja merellisyys näkyy myös kohteiden sisustuksessa, kuten paikallisen käsityöyrittäjän keramiikkapaja Iso-Pahkalan majakoina. Messujen ajaksi Aurinkohiekoille nouseva yritystori Merituuli Shop on loistava näyteikkuna paikallisten pienyrittäjien osaamisesta.
Laura Ruohola