Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio asuntomessuilla 3. elokuuta

Kisataukoa Suomessa viettävä Kallio on tyytyväinen rakennuttamansa messutalon lopputulokseen. Loppukauteen Kallio lähtee sormileikkauksesta palautuneena ja uudella onnella.

Valkeakosken asuntomessujen katsotuimmasta kohteesta ei ole epäselvyyttä: ratamoottoripyöräilyn maailmaneliittiin kuuluvan Mika Kallion kartanomainen kivitalo vetää eniten messukävijöitä. Kallio itse on rakennuttamaansa messutaloon tyytyväinen. Monacossa työnsä vuoksi asuva Kallio aikoo varustaa kakkosasuntoaan oman näköisekseen syksyn mittaan. - Talosta tuli sellainen kuin odotinkin. Odotan, että pääsen tuomaan taloon omat tavarani ja kokeilemaan, miten kaikki käytännössä toimii, hän kertoo. Mika Kallio on ollut mukana erityisesti talon alakerran suunnittelussa. Alakerrassa on sauna-, oleskelu- ja baaritilojen lisäksi palkintohuone, jota Kallio kertoo kehittävänsä edelleen tuomalla huoneeseen lisää palkintoja, pyöriä ja muuta matkan varrella mukaan tarttunutta. Tällä hetkellä Kallio viettää kolmen viikon kisataukoa Suomessa. Kallio loukkasi Assenin osakilpailussa kesäkuun lopussa sormensa, joka leikattiin 28. heinäkuuta. Tauko meneekin ennen kaikkea sormileikkauksesta palautuessa, mutta myös muun muassa Valkeakosken kesämökillä rentoutuessa. Kisatauollaan ratamoottoripyöräilijä ehtii vierailla myös asuntomessuilla. Mika Kallio on messukävijöiden tavattavissa Valkeakoski-osastolla 3. elokuuta alkaen klo 12. MotoGP-kausi jatkuu Tshekissä 16. elokuuta. Viimeisimmät kisat ovat olleet Kalliolle epäonnisia, mutta mies katsoo loppukauteen optimistisesti. - Tulokset eivät ole vastanneet odotuksia. Vauhti on ollut hyvä ja olemme olleet kilpailukykyisiä, mutta kisoissa on ollut ongelmia. Pieni tauko tekee kuitenkin hyvää. Toivotaan hieman onnea mukaan, niin eiköhän suunta saada loppukaudella käännettyä oikeaksi, hän sanoo. Lisätietoja: Petri Ahonen, markkinointipäällikkö, Valkeakosken kaupunki, puh. 040 3356 511

Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Tilaa