Vaasan asuntomessut on myös sisustustapahtuma

Nähtävillä on 47 kotia

Vaasan Suvilahdessa sijaitsevan asuntomessualueen messuteema ’koteja kaikille’ yltää erilaisten talotyylien ja asumismuotojen lisäksi myös kotiseinien sisäpuolelle. Suurin osa pientalorakentajista toimii yhteistyössä talotehtaan kanssa, mutta talojen pohjapiirustukset ja sisustukset on räätälöity asukkaiden tarpeisiin sopiviksi. Messutalojen sisustusta inspiroi usein merellisyys ja pohjalaisuus, joihin asukkaiden maku, unelmat ja arjen tarpeet tuovat oman mausteensa.

– Sisustus kiinnostaa messuvieraita yhä enemmän. Vuosittain tekemämme kävijätutkimuksen mukaan pääosa kävijöistämme on kiinnostunut myös sisustuksesta. Luku on noussut vuosi vuodelta. Kaikki asuntomessukävijät eivät suinkaan suunnittele talon rakentamista, ja messusisällön halutaankin palvelevan myös kodin remontoijia ja sisustajia, kertoo toimitusjohtaja Pasi Heiskanen Suomen Asuntomessuilta.

Vaasan asuntomessuilla on nähtävillä lukuisia erilaisia sisustuskokonaisuuksia, joihin kuuluvat myös messutalojen pihat. Esimerkiksi omakotikadulla yksittäisen talon ulkonäkö, tontin puutarha ja kodin sisustus noudattavat usein samaa linjaa täydentäen toisiaan. Tontit ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, ja naapureina saattaa olla tyyliltään toistensa vastakohtaisia taloja. Kerrostaloasuntojen sisustukset eivät myöskään ole toistensa kopioita, vaan kertovat usein vahvasti asukkaistaan.

– Vaasan messualueella todellakin on koteja kaikille – erilaisiin elämäntilanteisiin ja erilaisille ihmisille. Sisustuksissa esitellään toisistaan hyvinkin poikkeavia tyylejä, kuten jo alueen yleisilme antaa olettaa. Silti kokonaisuus on erittäin mielekäs ja hallittu, kertoo projektipäällikkö Keijo Ullakko.

Omakotitalojen tyyleissä on nähtävillä perinteistä ja modernia, loisteliasta ja edullisempaa, yksilöllistä ja tavanomaisempaa tyyliä. Taloteollisuus ja etenkin pohjalaiset talotehtaat ovat vahvasti edustettuina. Omakotitaloja rakennetaan messualueelle yhteensä 20, lisäksi alueelle tulee kolme kerrostaloa ja 28 yhtiömuotoista pientaloa. Näyttelykohteita yleisölle tarjotaan yhteensä 47, joista lähes kaikki sisustetaan messuille.


Messutarjonta täynnä erilaisia helmiä

Vaasan asuntomessualueella kukin näyttelykohde kertoo oman tarinansa talosta ja sen asukkaista. Asukkaina ei aina ole perinteinen ydinperhe, vaan mukana on myös keski-iän ylittäneitä pariskuntia, nuoria pareja ja jopa kahden sukupolven välistä asumista. Esimerkiksi erääseen taloon muuttaa messujen jälkeen keski-ikäinen pariskunta sekä rouvan isä, jolle on talon siipeen rakennettu oma asuintila keittiöineen ja kylpyhuoneineen.

Julkisuudesta tunnetun sisustajan, Marko Paanasen sisustama kohde on puolestaan suunniteltu musiikkiammattilaisten kodiksi. Hirrestä tehty talo on julkisivultaan jyhkeä ja persoonallinen, sisätilat ovat avarat, ja puu materiaalina toimii hyvin akustisesti. Kohteen sisustus sopii merenranta-asumiseen, ja saa inspiraationsa rannan säänpieksemistä väreistä. Trendikkäitä koukeroita, kimallusta ja kristallia ei käytetä, vaan pidättäydytään sään kuluttamassa tammessa ja pehmeissä hiekan ja rannan sävyissä. Isot lasiovet alakerrassa avaavat olohuoneen puutarhaan ja merelle. Musiikinopettajina toimivat messuperheen vanhemmat järjestävät ystävineen kamarikonsertteja omassa olohuoneessaan jokaisena messupäivänä. Yleisö voi istua ja kuunnella musisointia vaikka rantakivillä istuen.

Ekologisuus on Vaasan Asuntomessuilla tärkeä ja kantava teema. Teema tulee erityisen hyvin esille messualueelle rakennettavan matalalämpöverkon muodossa. Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen hanke on innoittanut myös messutalojen sisustuksissa ekologisuuteen. Yksi kohde sisustetaan ajatuksella luksusta ekologisesti, ja toinen kalustetaan ja sisustetaan kokonaan Punaisen Ristin kirpputoritavaroilla.

Luksusta ja ekologisuutta yhdistävään kerrostalokaksioon tuodaan ripaus ylellisyyttä uniikeilla töillä, yksilöllisillä kalusteilla ja tekstiileillä. Ekologisuutta kohteeseen tuovat paikallisten huonekaluyrittäjien valmistamat tuotteet sekä luontoystävälliset tekstiilit kuten runkohamppu. Sisustuksen painokankaiden ja asunnon joidenkin kalusteiden suunnittelun ja valmistuksen ovat toteuttaneet Seinäjoen ammattikorkeakoulun muotoilualan yksikön opiskelijat. He ovat projektia varten opiskelleet ekologisen kalusteen valmistamista kiinnittäen huomiota muotoon ja materiaaliin. Esillä on siis ainutlaatuisia ekologisesti tuotettuja proto-tuotteita.

Punaisen Ristin kohteessa puolestaan panostetaan kierrätettyyn materiaaliin, joten sisustuksessa käytetään SPR:n Monitori-kirpputorin tuotteita. Sisustaja Tarja Kankaanpää-Salosen mukaan talossa käytetään ennakkoluulottomasti sekä uudempaa että vanhempaa designia kirpputorilta. Tavoitteena on tehdä vanhoista tavaroista pienellä rahalla onnellisen kodin ainekset.


Puistot ja puutarha ovat messukotien toinen olohuone

Alueen luontoystävällisyyttä luo myös huolellinen viheraluerakentaminen. Puutarhakaupungiksikin kutsuttu Suvilahti laajenee vehreänä messualueelle. Merenrannassa sijaitsevalla messualueella on tietoisesti panostettu puistoihin ja puutarhoihin. Ympäristössä on yhteensä kahdeksan erilaista puistoa, joita on alettu rakentaa jo vuoden 2007 kesällä. Tavoitteena on saada koko alue kukoistamaan, jotta se viihtyisyydessään palvelee sekä messukävijöitä että suvilahtelaisia ja kaikkia vaasalaisia.

Suvilahden merellisyys ja luonnon vehreys ovat alueen rakastetuimpia piirteitä. Asuntomessualue liittyy luontevasti koko kaupungin kattavaan viheralueverkostoon. Esimerkiksi messualueen edustan Terapiasaaren istutukset on suunniteltu ja maisemat hyödynnetty siten, että kulkijat voivat rentoutua ja nauttia paikasta kaikilla aisteillaan. Saaressa kasvaa esimerkiksi tuoksuvia yrttejä, tuulessa havisevia puita ja kukkivia kasveja.

Terapiasaaren ja Lammassaaren kautta kulkeva siltareitti yhdistyy jatkossa kaupungin rantareittiin, josta pääsee kulkemaan merenrannan tuntumassa aina kaupunkiin ja Palosaaren yliopistokampukselle saakka. Messujen ajaksi Lammassaareen tuodaan lasten iloksi lampaita, sillä vanhan vaasalaisen perinteen mukaan lampaat vietiin kesäksi saareen ja haettiin syksyllä pois. Vaasan steinerkoululaiset rakentavat lampaille aitauksen ja huolehtivat niiden hoidosta koko messuajan.

Vaasan Asuntomessuilla kokeillaan myös ensimmäistä kertaa uutta piharakentamisen konseptia, jossa pilottikohteena on kuuden omakotitalon kylämäinen asunto-osakeyhtiö. Uuden konseptin tavoitteena on saada piharakentamisen toimijoita ja suunnittelijoita paremmin esille.

Kesän asuntomessut järjestetään Vaasan Suvilahdessa 11.7.–10.8.2008. Messut ovat avoinna päivittäin klo 10–18 sekä lisäksi kahtena viimeisenä torstaina (31.7.ja 7.8.). klo 10–20. Vaasan asuntomessujen kantavia teemoja ovat koteja kaikille ja ekologisuus.

Tiedote ruotsiksi: http://asuntomessut.vaasa.fi/Default.aspx?id=391575


Lisätietoja:
– toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut, puh. 040 848 6200
– projektipäällikkö Keijo Ullakko, Vaasan asuntomessutoimisto, puh. 040 549 7250


Tuoreita kuvia Vaasan asuntomessualueelta löytyy Suomen Asuntomessujen kuvapankista: http://asuntomessut.valokuvia.fi. Kuvat ovat vapaasti toimittajien käytössä asuntomessuihin liittyvien juttujen yhteydessä.

Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Tilaa