Valtionvarainministeri Jutta Urpilainen avasi Asuntomessut Kokkolassa

Kesän 2011 Asuntomessut avattiin Kokkolan Vanhansatamanlahden pienvenesatamassa tänään. Asuntomessut Kokkolassa avasi tuore valtionvarainministeri Jutta Urpilainen. Avajaistilaisuudessa olivat läsnä myös eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, Viron talous- ja viestintäministeri Johan Parts sekä Viron Suomen suurlähettiläs Mart Tarmak.

Messujen avajaistilaisuuden puheenvuoroissa saivat kiitosta messujen teema kaikenkokoisia koteja – kaikenikäisille, energiatehokkuuden voimakas lisääntyminen rakentamisessa sekä Kokkolan vireys, jota kuvastaa halu järjestää jo toiset Asuntomessut. Ensimmäiset järjestettiin Kokkolassa vuonna 1975.

Tasa-arvoinen asuminen ja ilmastonmuutoksen vaikutukset

Valtionvarainministeri Jutta Urpilainen antoi avajaispuheessaan kiitosta Asuntomessuille perinteikkäänä ja pysyvänä osana suomalaista kesätapahtumaperinnettä. Urpilainenkin on osallistunut messuille lähes joka kesä pikkutytöstä lähtien.

– Oma koti kullan kallis, totesin, kun heräsin tänään pitkästä aikaa omasta kodistani täällä Kokkolassa. Kodista on kysymys myös Asuntomessuilla, jonka kodit ovat valmistuneet ja ovet avautuvat vieraille tänään.

Avauspuheessaan Urpilainen nosti esiin myös vakavampia aiheita, kuten asumiskustannusten nousun suhteessa tuloihin sekä asuntolainojen kasvamisen. Hän painotti, että globaali ilmastohaaste edellyttää asuntorakentamisessa vastuuta ja toimenpiteitä.

Urpilainen kiitti tämän kesän Asuntomessujen teemaa Kaikenkokoisia koteja – kaikenikäisille. Slogan kuvastaa asumisen elinkaariajattelua ja jokaisen mahdollisuuksia unelmien toteuttamiseen.

– Uusi hallitus haluaa vähentää asumiseen liittyvää eriarvoisuutta. Esteinä tasa-arvoiselle asumiselle ovat muun muassa kasvukeskusten vähäinen asuntotarjonta, pienituloisten kotitalouksien rajalliset taloudelliset mahdollisuudet sekä asumiskustannusten ja asuntojen hintojen nousu.

Ministeri muistutti rakentamisen ja korjausrakentamisen olevan tiiviisti yhteydessä ilmastonmuutoksen hillintään. Keskeinen väline ilmastotavoitteiden saavuttamisessa on rakennusten energiankulutuksen ja päästöjen vähentäminen. Samalla ne tarjoavat myös uusia vihreän kasvun mahdollisuuksia.

Urpilaisen mukaan hallitus kehittää kannustimia rakennusten remontoimiseen energiatehokkaiksi sekä varmistaa, että myös pienituloisilla on mahdollisuus toteuttaa tarvittavat korjaustoimet.

Tiivis asuinalue on mallialue energiatehokkuudesta

Suomen Asuntomessujen hallituksen puheenjohtaja Erkka Valkila kehui tervehdyspuheenvuorossaan tiivistä ja hyvin suunniteltua asuntomessualuetta sekä energiatehokkuuden kehittymistä rakentamisessa.

– Vanhansatamanlahden asuntomessualue edustaa juuri sitä kehityssuuntaa, jota asuntotuotannossa on hyvä edistää, summasi Valkila.

– Tänä kesänä Asuntomessujen omakotitaloista jo 90 prosenttia kuuluu A-energialuokkaan. Viime vuonna niitä oli kaksi kolmasosaa ja kolme vuotta sitten vain kaksi taloa sai A-energialuokituksen. Muutamassa vuodessa tapahtunut kehitys on merkittävä, Valkila kehui.

Meri on tullut takaisin Kokkolaan

Kokkolan kaupunginjohtaja Antti Isotalus mietti puheessaan Kokkolan muutosta pienestä merenkulkukaupungista eläväksi keskisuureksi kauppakaupungiksi. Isotalus korosti asuntomessualueen merkitystä Kokkolan kuvana.

– Asuntomessualue tuo esille kaupungin merellisyyttä. Olemme pitäneet merta aina tärkeänä ja viime aikoina kaivanneetkin sitä, koska voimakkaan maankohoamisen takia meri pyrkii pakenemaan. Asuntomessualue on tuonut meren takaisin kokkolalaisille.

Koko Vanhansatamanlahden alue on kunnostettu ja maisemoitu reilun kymmenen vuoden aikana vanhasta suistomaasta viihtyisäksi puisto- ja asuinalueeksi sekä pienvenesatamaksi kokkolalaisille ja vierailijoille. Nyt Asuntomessujen vieraat voivat ihailla aluetta ja sen uusia koteja kuukauden ajan 15.7.–14.8.2011 joka päivä klo 10–18.

Lisätiedot

Valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen erityisavustaja Matti Hirvola, p. 040 076 4518  

Asuntomessujen hallituksen puheenjohtaja Erkka Valkila, p. 020 134 4000

Kokkolan kaupunginjohtaja Antti Isotalus, p. 044 7809 211

Toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut, p. 040 8486 200

Projektipäällikkö Touko Rauma, Kokkolan kaupunki, p. 044 78 09 233

Verkkolinkit

Tiedote: valtionvarainministeri Jutta Urpilainen avasi Kokkolan asuntomessut

Tervehdyspuhe: Suomen asuntomessujen hallituksen puheenjohtaja Erkka Valkila

Tervehdyspuhe: Kokkolan kaupunginjohtaja Antti Isotalus

Kuvat avajaisista ja messukohteista: http://www.asuntomessut.fi/image-gallery

www.asuntomessut.fi/kokkola

Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Tilaa