Happonen näyttävästi Suomen mestariksi Lahdessa

Tiedote, Suomen Hiihtoliitto / Lahden Hiihtoseura
8.9.2013, julkaisuvapaa heti

Lahden kesäSM-viikonloppu huipentui hienoon kamppailuun suurmäen herruudesta. Ennakkoasetelmiltaan erittäin mielenkiintoisen kilpailun vei nimiinsä Puijon Hiihtoseuran Janne Happonen, joka voitti kultaa reilulla erolla (24,1 pistettä) kilpailun hopeamitalisti Lahden Hiihtoseuran Janne Ahoseen.

Happonen johti kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen 123,5 metrin hypyllään, jonka hän otti varmasti tasajalkaa alas.

"Hyviä hyppyjä oli eilen joukkuemäessä, mutta tänään vielä pari napsua parempia. Tosi tyytyväinen olen hyppyihin, ne olivat tänään juuri niitä, mitä olen treeneissäkin parhaimmillaan tehnyt", Happonen kommentoi kisahyppyjään.

Happosen treenihyppyjen määrä on vielä suhteellisen alhainen ja edessä onkin vielä kuntoutusta ja kovaa treeniä kohti talven maailmancupia.

"Vaikka nyt kilpailin, en näillä näkymin lähde kesäGP:lle. Edessä on vielä kuntoutusjaksoja, jotta polvi kestää talven ja kaiken fokuksen kisojen suhteen olen laittanut talvikauteen", Happonen jatkoi.

Maajoukkueen päävalmentaja Pekka Niemelä oli kaikkinensa tyytyväinen kisaviikonloppuun ja ylisti suojattiaan Happosta kilpailun jälkeen.

"Vain Havu (Janne Happonen) pystyy tähän, niin monen loukkaantumisen ja operaation jälkeen. Jannesta näkee urheilijana tärkeimmän asian, mitä vastoinkäymiset voivat tuoda tullessaan. Ne ovat lisänneet Jannen arvostusta ja nautintoa mäkihyppyyn", Happosen henkilökohtainen valmentaja Niemelä sanoi.  

Toiseksi hypännyt Ahonen ei ollut tyytyväinen hyppyihinsä.

"Kyllähän hopea tietysti lämmittää, mutta hyppääminen ei ollut sellaista, mitä olisin odottanut tänään. Parempi fiilis olisi jäänyt viikonlopusta, jos olisin tuolla mäessä saanut jaloista sen irti, mitä pitäisi", Ahonen tuumi kilpailun jälkeen.

Kilpailun kolmanneksi ponnisti Lahden Hiihtoseuran Olli Muotka 199,8 pisteellä.

"Tälle päivälle tavoite oli mitali ja sinänsä pronssi on hyvä, mutta kyllä tarjottiin parempaa toisella kierroksella. Jo voimalla olisi pitänyt lentää 110 metriä. Hypyt olivat sitä, mitä treeneissä on ollut ja homma toimii samalla tavalla mäessä kuin mäessä", Muotka jutteli tyytyväisenä.

Sunnuntaiaamuna kilpaillun nuorten alle 20-vuotiaiden SM-kilpailun voitti Kainuun Hiihtoseuran Jarkko Määttä. Määttä ponnisti huikeat 130,5 ja 123,5 metriset hypyt ja voitti reilulla marginaalilla, 25,7 pisteellä, toiseksi sijoittuneen Lahden Hiihtoseuran Aapo Lehtisen. Kolmas oli Lieksan Hiihtoseuraa edustava Elias Vänskä.

A-maajoukkueen valmentaja oli tyytyväinen monien nuorten hyppääjien hyvään panokseen.

"Tosi hienoja suorituksia nuorissakin. Yleisessä sarjassa päivän neljäs Santeri Ylitapio ja viides Jarkko Määttä tekivät tosi hienoja hyppyjä viikonlopun aikana. Hienoa on nähdä, että lupaavia tulokkaita on A-maajoukkueen takana", Niemelä kehui.


Erikoismäen tulokset sarjoittain tiedotteen liitteenä.

Liitteenä kuvia median käyttöön mäkihypyn uutisoinnissa. Kuvaaja Ville Kantee.


Lisätietoja
Kilpailunjohtaja Pekka Tervahartiala, puh 0400 303 044

Lahden kesäSM-kisat facebookissa!



Lisätietoja
Suomen Hiihtoliitto, mäki ja yhdistetty, tiedotuspalvelut:
Viestintäpäällikkö Soili Hirvonen, puh. 0400 837 583, soili.hirvonen@source.fi

Pysy mukana lennossa ja ladulla:
http://www.finnjumping.fi
https://www.facebook.com/skijumpingteamfinland
https://www.facebook.com/nordiccombinedteamfinland
https://www.facebook.com/LadiesSkiJumpingTeamFinland
https://www.vimeo.com/finnjumping

Yhteyshenkilöt

  • Suomen Hiihtoliitto - mäkihyppy ja yhdistetty
    Urheilukeskus 15110 Lahti