Balettioppilaitoksen työn tuloksia Alminsalissa joulukuussa

Opiskelijat esiintyvät myös Kansallisbaletin esityksissä ja tammikuun workshop-illassa.

Kansallisoopperan balettioppilaitoksen syyskauden työn tuloksia esitellään Alminsalissa joulukuun puolivälissä neljässä esityksessä . Kukin illan esitys alkaa balettitunnilla näyttämöllä. Balettitunti tarjoaa kurkistuksen koulun jokapäiväiseen elämään ja näyttää nuorten tanssijoiden kehityksen alakoulun 3.-luokkalaisten lattiatanko-osuudesta aina ammattiin opiskelevien tanko-, varvastekniikka- ja pas de deux -työskentelyyn.

Väliajan jälkeen ohjelmassa on monipuolinen valikoima klassisia variaatioita ja pas de deux’itä sekä nykytanssi-, jazz-tanssi- ja flamenco-numeroita. Ohjelman sisältö on kunakin iltana erilainen. ”Tänä vuonna ohjelmassa on aiempaa enemmän soolo-ohjelmanumeroita, sillä haluamme antaa opiskelijoillemme mahdollisuuden esittää kilpailunumeroitaan yleisön edessä ennen tammikuussa järjestettävää valtakunnallista balettikilpailua”, kertoo koulutussuunnittelija Wilfried Jacobs .

Balettioppilaitoksen opiskelijat ja oppilaat ovat olleet mukana tällä syyskaudella myös useissa Kansallisbaletin esityksissä päänäyttämöllä. Elo-syyskuussa ohjelmistossa oli Kaunotar ja hirviö , loka-marraskuussa Pieni merenneito ja joulukuussa Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas . Balettioppilaitoksen seuraavat omat esitykset nähdään Alminsalissa helmikuussa 2016, kun ammattiopiskelijat esittäytyvät koreografeina workshop-illassa . Illan esiintyjät ovat pääosin ammattikoulutuksen opiskelijoita, ja he vastaavat itse workshopin taiteellisesta suunnittelusta ja koko esityksen tuottamisesta.

Balettioppilaitoksen joulujuhla
10.12., 14.12., 16.12., 18.12.2015 klo 18, Alminsali

Balettioppilaitos esittää: Tanssijoiden workshop
18.2. ja 19.2.2016 klo 19, Alminsali

Liput 20/10e

Lisätietoja: viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen, p. 09 4030 2223, jussi.iltanen@opera.fi

Suomen Kansallisooppera / Viestintä
viestintäpäällikkö Heidi Almi 09 4030 2321

viestintäsuunnittelija Heli Rislakki 09 4030 2320
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223
päädramaturgi Juhani Koivisto 09 4030 2215
etunimi.sukunimi@opera.fi
www.ooppera.fi

Suomen Kansallisooppera on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta.

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta. http://www.oopperabaletti.fi

Yhteyshenkilöt