Balettispektaakkeli Kalevalanmaa ammentaa Suomen historian merkkipaaluista

Report this content

Kenneth Greven johtajakauden viimeinen kantaesitys sukeltaa suomalaisuuden ytimeen

Kansallisbaletin taiteellisen johtajan Kenneth Greven kymmenvuotisen johtajakauden viimeinen kantaesitysteos Kalevalanmaa saa ensi-iltansa 3. marraskuuta. Greven luoma balettispektaakkeli ammentaa häpeilemättä tämän maan historian ja kulttuurin merkkipaaluista ja yhdistää rohkeasti eri taidemuotoja keskenään. Lopputuloksena on leikkisä, hullu ja koskettava teos, joka voi syntyä vain ulkopuolisen silmin.

Kalevalanmaa ei ole tuttu Kalevalan tarina. Nyt puhutaan maasta, johon Kalevala juurtuu. Tarinassa kuljetaan muinaisaikojen mystiikasta nykypäivään tuttujen sankareiden matkassa. ”Tanskalaisilla on ’hygge’, mutta teillä suomalaisilla on sisu. Ihailen sitä voimaa, joka on tässä yhteiskunnassa ja Suomen historiassa. Haluan haastaa suomalaiset löytämään sisun uudelleen myös tulevaksi sadaksi vuodeksi”, Greve kertoo ajatuksistaan.

Tuomas Kantelinen on koostanut teoksen musiikin, joka muodostaa samanlaisen monipuolisen kokonaisuuden kuin Kalevalanmaan tarinakin. Suomen esihistoriaan uppoudutaan mm. Uuno Klamin tuotannon kautta, ja kohti nykypäivää siirrytään lukuisten suomalaisille tuttujen sävelten ja säveltäjien kuljettamana Sibeliuksesta viime vuosien hitteihin. Näyttämöllä nähdään myös harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen, kansanmusiikkiyhtye Värttinä sekä Suomen kansallisoopperan kuoro. ”Musiikillisesti teos on kukkakimppu erilaisia sävyjä ja useita säveltäjämestareita. Mukana on myös aikamoisia yllätyksiä!” Kantelinen valottaa musiikkivalinnoista.

Kalevalanmaan tarinaa kuljettavat esihistoriallisista ajoista nykypäivään kalevalaiset hahmot: Ainon roolissa nähdään Linda Haakana, Terhi Talo ja Abigail Sheppard, Väinämöisenä Samuli Poutanen, Nicholas Ziegler ja Michal Krčmář. Suomen kansallisoopperan orkesteria johtaa Nick Davies, joka debytoi Oopperatalossa musikaalissa Oopperan kummitus. Kalevalanmaan huikeasta visuaalisesta ilmeestä vastaavat maamme huippunimet: lavastus, valaistus ja projisoinnit ovat Mikki Kuntun käsialaa, pukusuunnittelusta vastaa Erika Turunen.

Kalevalanmaasta nähdään tällä kaudella peräti 25 esitystä, joista 14 marraskuussa ja 11 tammi-helmikuussa 2018. Esitys sisältää mm. voimakasta tuuliefektiä ja voimakkaita ääniä. Suositusikäraja 9-vuotiaasta ylöspäin. Kalevalanmaa kuuluu Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoon.

Kalevalanmaahan kuuluu ennen esitystä tunnelmaan virittävä talokierros Oopperatalon uumenissa. Kierroksella kuljetaan reitti, jonka varrella löytyy monenlaisia yllätyksiä.  Vapaaehtoinen kierros sisältyy lipun hintaan. Kierrokselle voi lähteä mukaan Alminsalin lämpiöstä noin 50 minuuttia ennen esityksen alkua, ja se kestää noin 15 minuutin ajan.

Kalevalanmaan esitys lauantaina 18.11. klo 19 nähdään suoratoistona Yle Areenassa sekä Oopperan ja Baletin Stage24 -näyttämöllä maksutta. Teoksen teemoihin liittyvä ennakkokeskustelu järjestetään Oopperatalon päälämpiössä keskiviikkona 1.11. klo 18. Mukana keskustelussa ovat mm. Kenneth Greve, Tuomas Kantelinen, Erika Turunen ja Kimmo Pohjonen. Ennakkokeskusteluun on vapaa pääsy ja sitä voi seurata myös Yle Areenasta sekä Oopperan ja Baletin Stage24-suoratoistopalvelun välityksellä. Kalevalanmaahan tutustutaan myös Helsingin kirjamessuilla Messukeskuksessa järjestettävässä keskustelussa perjantaina 27.10. klo 18.30 Minna Canth -lavalla.

Kalevalanmaan traileri (video)

Kenneth Greve kertoo Kalevalanmaasta (video)

Tunnelmia harjoitussalista (video)

Ensi-ilta 3.11.2017 klo 19
Muut esitykset 8.11., 10.11., 14.11., 15.11., 16.11., 22.11., 24.11.2017, 19.1., 20.1., 25.1., 30.1., 1.2., 3.2. ja 9.2.2018 klo 19 sekä 11.11., 18.11., 25.11.2017, 13.1., 27.1.2018 klo 14 ja klo 19 sekä 30.1.2018 klo 12.
Kalevalanmaa-tilaisuus Helsingin kirjamessuilla 27.10.2017 klo 18.30, Helsingin messukeskus
Kalevalanmaan ennakkokeskustelu 1.11.2017 klo 18, Oopperatalon päälämpiö
Kalevalanmaan suoratoisto 18.11.2017 klo 19

Televisioryhmillä on mahdollisuus kuvata Kalevalanmaan näyttämöharjoituksia uutisointiaan varten 31.10.–1.11. Pyydämme ottamaan yhteyttä Kansallisoopperan ja -baletin viestintään ennakkoon tarkemman kuvausaikataulun ja mahdollisten haastattelujen sopimiseksi. 
Teoskuvat lehdistön käyttöön on ladattavissa Oopperan ja Baletin aineistopankissa viimeistään ensi-iltapäivänä 3.11.2017.  

Lisätietoja: viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223, jussi.iltanen@opera.fi 

Suomen kansallisooppera ja -baletti  / Viestintä
viestintäpäällikkö Katja Jokinen 09 4030 2322
viestintäsuunnittelija Petra Rönkä 09 4030 2320 (oopperat)
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223 (baletit)
viestintäkoordinaattori Tuike Lehko 050 439 2710
etunimi.sukunimi(at)opera.fi 
www.oopperabaletti.fi

Suomen kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta.
www.oopperabaletti.fi

Avainsanat: