Kansallisbaletin Don Quijote tuo Espanjan lämmön talven keskelle

Suomen Kansallisbaletin ohjelmistoon palaa tammikuussa vauhdikas balettiklassikko Don Quijote. Alun perin Marius Petipan luoma koreografia Ludvig Minkuksen musiikkiin pohjautuu Miguel de Cervantesin espanjalaiskylään sijoittuvaan romaaniin 1600-luvulta. Romaanin keskeiset henkilöt Don Quijote ja Sancho Panza ovat mukana baletin kehyskertomuksessa, kun teoksen keskiöön ovat nousseet nuoret rakastavaiset Kitri ja Basilio.

Petipan koreografia on saanut uutta tulista espanjalaistunnelmaa maailmankuulun ranskalaiskoreografin Patrice Bartin käsissä unohtamatta kuitenkaan teokseen perinteisesti kuuluvia elementtejä, kuten kolmannen näytöksen upeita variaatioita ja kaksintansseja. Espanjalaisten tanssien Fandangon ja Boleron sommittelusta on vastannut kastanjettimestari ja flamencotaituri José de Udaeta. Patrice Bartin Don Quijote sai ensi-iltansa Kansallisbaletissa 1995.

Don Quijoten päärooleissa Kitrinä tanssii tällä kaudella Edita Raušerová, Eun-Ji Ha, Desislava Stoeva ja Maria Baranova, Basiliona Frans Valkama, Michal Krčmář ja Sergio Torrado, Mercedeksenä Petia Ilieva, Tiina Myllymäki ja Daria Makhateli sekä Espadana Samuli Poutanen, Sergei Popov, Tuukka Piitulainen ja Nicholas Ziegler. Don Quijoten roolissa nähdään Ville Mäki ja Thibault Monnier, Sancho Panzana Antti Keinänen, Ilja Bolotov, Frans Valkama ja Nikolas Koskivirta. Orkesteria johtaa Aivo Välja.

Patrice Bart – Ludvig Minkus: Don Quijote
Esitykset 16.1., 17.1., 22.1., 30.1., 21.3., 26.3., 27.3., 28.3., 8.4. ja 10.4. klo 19 sekä 24.1. klo 14
Teosesittelyt 22.1., 28.3. ja 8.4. klo 18.15

Liput 16–94,50 e

Lehdistötiedote 13.1.2015

Lisätietoja: viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen, p. 09 4030 2223, jussi.iltanen@opera.fi

Suomen Kansallisooppera / Viestintä
viestintäpäällikkö Heidi Almi 09 4030 2321

viestintäsuunnittelija Heli Rislakki 09 4030 2320
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223
päädramaturgi Juhani Koivisto 09 4030 2215
etunimi.sukunimi@opera.fi
www.ooppera.fi

Teoskuvat ovat maksutta tiedotusvälineiden käytettävissä Kansallisoopperan aineistopankissa. Aineistopankin käyttäjiksi voi rekisteröityä Oopperan www-sivujen kautta. Ensi-iltateosten kuvat ovat käytettävissä aineistopankissa ensi-iltaviikon loppupuolelta alkaen.

Yrityksestä

Suomen Kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta. http://www.oopperabaletti.fi

Yhteyshenkilöt