Kansallisooppera kutsuu Suomalaisen Kamarioopperan vierailulle

Barokin mestariteos Poppean kruunaus kuullaan tyylinmukaisena tulkintana.

Suomen Kansallisoopperassa nähdään syyskuussa paljon toivottua barokkioopperaa, kun Claudio Monteverdin Poppean kruunaus esitetään neljästi Alminsalissa. Yhteistyössä Suomalaisen Kamarioopperan ja Helsingin Barokkiorkesterin kanssa toteutetun esityksen ohjaa Vilppu Kiljunen ja johtaa Aapo Häkkinen .

Lavastuksesta ja valosuunnittelusta vastaa Tarja Ervasti ja pukusuunnittelusta Marja Uusitalo . Solisteina laulavat muiden muassa Essi Luttinen , Helena Juntunen , Monica Groop , Jean-Sébastien Beauvais ja Ian Honeyman . Poppean kruunauksen ensi-ilta on 25.9.2015.

Vuonna 1643 syntynyt Poppean kruunaus on yksi merkittävimpiä ja eniten esitettyjä varhaisia oopperoita. Sen tapahtumat sijoittuvat antiikin Roomaan, jossa keisari Nerone on rakastunut Poppeaan. Keisarinna Ottavia yrittää murhauttaa Poppean, joka kuitenkin lopulta kruunataan keisarinnaksi.

”Teoksen aiheina ovat viettely, rakkaus ja valta, ikiaikaiset teemat”, ohjaaja Vilppu Kiljunen sanoo. Teemoja käsitellään hänen mielestään poikkeavalla tavalla. Libretossa ei moralisoida eikä siinä ole yleviä henkilöitä.

”Näyttämällä ihmisestä raadollisen ja julman teos henkii rakkaudellista myötätuntoa ihmiselämää kohtaan. Tuntuu siltä, että Poppean kruunaus vaatii leikkisän, lähes läpikuultavan ja kepeän toteutuksen.”

Kapellimestari Aapo Häkkinen pitää Poppean kruunausta yhtenä oopperataiteen kaikkien aikojen merkittävimmistä teoksista. Monteverdi sävelsi sen viimeisenä elinvuotenaan, mikä on Häkkisen mukaan häkellyttävä osoitus vanhan mestarin henkisestä vireydestä ja luomisvoimasta.

”Hän paitsi ylitti nuoremmat oppilaansa aikansa moderneimmassa tyylissä, myös tuli määrittäneeksi suunnan vasta muutamaa vuosikymmentä aiemmin syntyneelle eurooppalaiselle musiikkiteatterille.”

Kansallisooppera kutsuu vuosittain yhden vierailevan oopperaseurueen esiintymään Alminsalissa. Syksyllä 2014 vierailut aloitti Saaristo-ooppera Bernsteinin oopperalla Tahitilla tuulee . Myös Kansallisbaletti on kutsunut vapaan kentän tanssiryhmiä esiintymään viime vuosina, ja tänä syksynä vierailulle on kutsuttu Virpi Pahkinen Dance Company.

Claudio Monteverdi: Poppean Kruunaus
Alminsali
Ensi-ilta 25.9.2015 klo 19.
Muut esitykset 29.9., 1.10. ja 3.10.2015 klo 19.

Lisätietoja: viestintäsuunnittelija Heli Rislakki, p. 09 4030 2320, heli.rislakki@opera.fi

Suomen Kansallisooppera / Viestintä
viestintäpäällikkö Heidi Almi 09 4030 2321

viestintäsuunnittelija Heli Rislakki 09 4030 2320
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223
päädramaturgi Juhani Koivisto 09 4030 2215
etunimi.sukunimi@opera.fi
www.ooppera.fi

Suomen Kansallisooppera on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta.

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta. http://www.oopperabaletti.fi

Yhteyshenkilöt