Kansallisooppera vierailee Rovaniemellä, Inarissa ja Oulussa

Suomen Kansallisooppera vierailee elo–syyskuun vaihteessa Rovaniemellä, Inarissa ja Oulussa. Vierailulla nähdään viime vuonna Alminsalissa ensi-iltansa saanut kahden pienoisoopperan kokonaisuus Ihmisen ääni & Karhu. Kamarioopperat vievät yleisönsä inhimillisten tunteiden ääripäihin, ja ilta tarjoaakin sekä koskettavaa kipua että vapauttavaa naurua.

Francis Poulencin oopperassa Ihmisen ääni (1958) eron jälkeen yksin jääneen naisen puhelinkeskustelusta avautuu kokonainen traaginen elämänkohtalo onnettomine rakkauksineen. Tunteita syventää Poulencin tehoavan melodinen musiikki. Monologin tulkitsee sopraano Johanna Rusanen-Kartano ja ohjauksesta vastaa Jere Erkkilä.

William Waltonin Karhussa (1967) kaksi ihmistä löytää yllättäen toisensa. Tilanomistaja Smirnov on tullut karhuamaan velkaa leskirouva Popovalta, mutta velka unohtuu tunteiden leimahtaessa. Waltonin nokkela musiikki kannattelee Anton Tšehovin lämminhenkistä tarinaa. Rooleissa laulavat Jenni Lättilä, Hannu Niemelä ja Hannu Forsberg. Karhun on ohjannut Ville Saukkonen.

Vierailuesitykset toteutetaan yhteistyössä Lapin kamariorkesterin ja Oulu Sinfonian kanssa. Musiikin johtaa Rovaniemellä ja Inarissa John Storgårds ja Oulussa Kurt Kopecky. Rovaniemellä ja Inarissa Lapin kamariorkesterin ohjelmassa on myös Poulencin kappale Trois mouvements perpétuels sekä Waltonin Two pieces from the Film Music Henry V. Ihmisen äänessä Johanna Rusanen-Kartanon rinnalla musisoi Rovanimellä ja Inarissa pianisti Hans-Otto Ehrström.

Oopperat esitetään Juhani Koiviston tuoreina suomennoksina. Molempien oopperoiden lavastuksen ja puvut on suunnitellut Anna Kontek ja valaistuksen Vesa Pohjolainen.


Ihmisen ääni & Karhu

Rovaniemi, Korundi
28.8. ja 29.8.2014 klo 19
Liput 27,50/22,50/17,50 e Lippupiste

Inari, Sajos
30.8. klo 19
Liput 25/20/15 e Saamelaiskulttuurikeskus Sajos

Oulu, Madetojan sali
4.9. klo 19
Liput 34,50/11,50 e Lippupalvelu 

Suomen Kansallisooppera / Viestintä
viestintäpäällikkö Heidi Almi 09 4030 2321

viestintäsuunnittelija Heli Rislakki 09 4030 2320
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223
päädramaturgi Juhani Koivisto 09 4030 2215
etunimi.sukunimi@opera.fi
www.ooppera.fi

Teoskuvat ovat maksutta tiedotusvälineiden käytettävissä Kansallisoopperan aineistopankissa. Aineistopankin käyttäjiksi voi rekisteröityä Oopperan www-sivujen kautta. Ensi-iltateosten kuvat ovat käytettävissä aineistopankissa ensi-iltaviikon loppupuolelta alkaen.

Suomen Kansallisooppera on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta.

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta. http://www.oopperabaletti.fi

Yhteyshenkilöt