Kenneth Greve vapautettu esimiestehtävistä, mutta jatkaa baletinjohtajana kautensa loppuun

Report this content

Kansallisooppera ja -baletti on tänään vapauttanut Kenneth Greven esimiestehtävistään. Hän kuitenkin jatkaa kautensa loppuun 31.7.2018 Kansallisbaletin johtajana. Päätös liittyy tanssijoiden esiin nostamaan Greven epäasialliseen käytökseen. Kyse on esimerkiksi kielenkäytöstä liittyen tanssijan ulkonäköön tai yksityiselämän piiriin kuuluviin asioihin. 

Kansallisooppera ja -baletti ei hyväksy epäasiallista käytöstä, ja organisaatiossa on selkeät toimintamallit tällaisten asioiden ehkäisyyn ja käsittelyyn. 

- Olemme keskustelleet tästä tilanteesta avoimesti organisaation sisällä, pääjohtaja Gita Kadambi toteaa.
- Työyhteisön hyvinvoinnin kannalta päätös esimiesroolista luopumisesta oli minun ja Kenneth Greven yhteinen.

Kansallisbaletin luottamusmies Jouka Valkama toteaa, että tilannetta on käsitelty asianmukaisesti ja käsittely jatkuu ainoastaan organisaation sisällä. Myös tanssijat toivovat työrauhan säilyvän ja esityskauden jatkuvan mahdollisimman normaalisti. 

- Olen äärimmäisen pahoillani. Suhtaudun intohimoisesti työhöni ja tunnistan, että olen ylittänyt rajani johtajan asemassa. Pyydän käytöstäni anteeksi tanssijoilta ja Kansallisbaletilta. Toivon, ettei tämä vahingoita Kansallisbaletin mainetta ja tulevaisuutta Suomessa, Kenneth Greve sanoo.  

- Tämä on erittäin valitettava tilanne. Huolimatta tästä arvostamme edelleen Kenneth Greven Kansallisbaletin hyväksi tekemää ansiokasta työtä, Gita Kadambi painottaa.

Lisätiedot:
Viestintäjohtaja Liisa Riekki
puh. 040 5107336

Suomen kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta.
www.oopperabaletti.fi

Liitteet & linkit