Nacho Duaton palkittu koreografia päättää Kansallisbaletin kevätkauden

Report this content

BACH. Forms of Silence and Emptiness kertoo J. S. Bachin elämästä ja tuotannosta tanssin kautta

Kansallisbaletin kevään viimeisessä ensi-illassa keskiviikkona 4. toukokuuta nähdään vihdoin Suomessa espanjalaisen Nacho Duaton palkittu koreografia BACH. Forms of Silence and Emptiness. Duato on tehnyt pitkän uran mm. Nederlands Dans Theaterin vakituisena koreografina sekä Madridin Compañía Nacional de Danza -ryhmän ja vuodesta 2014 Berliinin valtionbaletin taiteellisena johtajana. Hänen koreografioitaan on nähty lukuisten maailman johtavien tanssiryhmien esittäminä.

BACH. Forms of Silence and Emptiness on saanut aiheensa ja inspiraationsa Johann Sebastian Bachista, hänen elämästään ja tuotannostaan. Kaksiosaisen teoksen ensimmäisen osan nimi on Monimuotoisuus ja se heijastelee niitä tuntoja, joita Bachin musiikki herättää. Klassisen baletin liikekieleen pohjautuva koreografia on äärimmäisen monipuolista, kuten Bachin musiikki. Toinen osa, Hiljaisuuden ja tyhjyyden muodot, on mystisempi ja käsittelee kuolemaa, joka on usein läsnä Bachin tuotannossa. Tämän osan musiikkina soi pääasiassa keskeneräiseksi jäänyt suurteos Die Kunst der Fuge.

Bach ei säveltänyt yhtäkään balettiteosta – ehkä siksi että hän asui kaukana tanssielämän keskuksista kuten Pariisista ja Lontoosta. Tanssit olivat kuitenkin keskeinen osa Bachin soitintuotantoa. Bach sävelsi soolosoittimille partitoja ja sarjoja, joiden osat olivat barokkitanssien mukaan nimettyjä. Niissä kuultiin hitaita tansseja kuten sarabande, juhlallisia kuten allemande ja menuetti ja nopeita kuten bourrée ja gigue.

Teos sai kantaesityksensä Weimarissa vuonna 1999 nimellä Multiplicity. Forms of Silence and Emptiness. Nacho Duato palkittiin teoksesta balettimaailman Oscariksikin nimetyllä Benois de la danse -palkinnolla seuraavana vuonna.

Suomen kansallisbaletissa Bachin roolissa nähdään Nicholas Ziegler, Linas Kavaliauskas ja Jani Talo, Kuoleman roolissa Desislava Stoeva, Rebecca King ja Petia Ilieva sekä Sellon roolissa Linda Haakana, Eun-Ji Ha ja Hanako Matsune. Teos on Norjan kansallisoopperan ja -baletin tuotanto.

Nacho Duato: BACH. Forms of Silence and Emptiness
Ensi-ilta ke 4.5.2016 klo 19
Muut esitykset 7.5., 10.5., 13.5., 18.5., 21.5. ja 26.5.2016 klo 19
Teosesittelyt 10.5. ja 18.5.2016 klo 18.15

Lisätietoja: viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen, p. 09 4030 2223, jussi.iltanen@opera.fi

Suomen kansallisooppera ja -baletti  / Viestintä
viestintäpäällikkö Johanna Järventaus 09 4030 2322

viestintäsuunnittelija Heli Rislakki 09 4030 2320 (oopperat)
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223 (baletit)
päädramaturgi Juhani Koivisto 09 4030 2215
etunimi.sukunimi(at)opera.fi
www.oopperabaletti.fi


Teoskuvat ovat maksutta tiedotusvälineiden käytettävissä Kansallisoopperan ja -baletin aineistopankissa. Aineistopankin käyttäjiksi voi rekisteröityä Oopperan & Baletin www-sivujen kautta. Ensi-iltateosten kuvat ovat käytettävissä aineistopankissa ensi-iltaviikon loppupuolelta alkaen.

Avainsanat: