Suuren suosion saanut Madama Butterfly suoratoistetaan 15. helmikuuta

Yleisön hurmanneen Yoshi Oïdan ohjaus Madama Butterflysta suoratoistetaan Kansallisoopperasta torstaina 15. helmikuuta 2018. Kansallisoopperan ja -baletin suoratoistot keräävät yhä enemmän katsojia.

Kansallisoopperan uusi Madama Butterfly sai ensi-iltansa 26. tammikuuta 2018. Puccini vuodatti nuoren tytön rakkaudesta ja pettymyksestä kertovaan tragediaan koskettavinta musiikkiaan. Teos sai uuden ja tyylikkään toteutuksen aidossa japanilaisessa hengessä, kun japanilaislähtöinen ohjaaja-näyttelijä Yoshi Oïda ohjasi teoksen Kansallisoopperan näyttämölle. Madama Butterfly on saanut suuren suosion: lähes kaikki esitykset ovat olleet ensi-illan jälkeen loppuunmyydyt ja suuren kysynnän vuoksi järjestettiin myös lisäesitys.

Ohjaaja Yoshi Oïda on tuonut aasialaista perintöä eurooppalaiseen teatteriin ja oopperaan. Hän on julkaissut kolme kirjaa näyttelijäntyöstä, ja niistä Näkymätön näyttelijä on ilmestynyt myös suomeksi. ”Oopperan ohjaamisessa on kyse siitä, että antaa musiikille tilaa ja päästää sen oikeuksiinsa, toteuttaa säveltäjän tahdon. Kaikki muu, ohjaus, lavastus, puvut ovat vain tukemassa musiikkia ja laulajia, joiden ei pidä olla osa lavastusta", kertoo Oïda.

Suoratoistossa 15. helmikuuta Madama Butterflyn roolissa nähdään korealaistaustainen Hyeseoung Kwon, Pinkertonina Mika Pohjonen. Muissa rooleissa esiintyvät mm. Jeni Packalen, Jaakko Kortekangas ja Juha Riihimäki. Esityksen johtaa viime vuosina merkittävään kansainväliseen maineeseen noussut Pietari Inkinen.

Ooppera ja Baletti kiinnostaa digitaalisesti – Stage24-palvelussa yli 250 000 sivulatausta vuonna 2017

Suoratoistot ja tallenteet ovat olennainen osa Kansallisoopperan ja -baletin verkkopalvelua, jonka päämäärä on palvella yhä laajempaa yleisöä aikatauluista ja maantieteellisistä rajoituksista riippumatta. Yhteistyökumppaneina lähetyksissä ovat YLE sekä Helsingin Sanomien HSTV-verkkopalvelu. Kansallisooppera ja -baletti on mukana myös eurooppalaisten oopperatalojen OperaVision-suoratoistopalvelussa.

Kansallisoopperan ja -baletin virtuaalinäyttämö Stage24:llä oopperoista ja baleteista pääsee nauttimaan maksutta. Yhteistyössä HSTV:n ja Ylen kanssa toteutetut suoratoistolähetykset aloitettiin uudistuneen oopperabaletti.fi-verkkopalvelun myötä vuonna 2016. Ensimmäinen suoratoisto Stage24-palvelussa oli Indigo tammikuussa 2016 yhteistyössä Ylen kanssa. Vuonna 2017 suoratoistolähetyksillä oli jo yli 190 000 katselijaa.

Stage24:n livekanavalla nähdään kausittain noin viidestä kymmeneen päänäyttämön esitystä. Keväällä 2018 suorina lähetyksinä nähdään Madama Butterflyn lisäksi mm. Giselle-baletti. Kuukausittain suoratoistetaan myös suositut Oopperan teetanssit. Suorien lähetysten lisäksi myös muut Stage24-palvelun sisällöt kiinnostivat yleisöä: esimerkiksi trailereita ja haastatteluvideoita ladattiin yli 250 000 kertaa vuonna 2017, mikä on 115% enemmän kuin vuonna 2016.


Giacomo Puccini: Madama Butterfly
Suora lähetys torstaina 15.2.2018 klo 18:35 alkaen Oopperan ja Baletin
Stage24:llä ja Helsingin Sanomien HSTV-verkkopalvelussa

Lisätietoja: viestintäsuunnittelija Petra Rönkä, p. 09 4030 2320, petra.ronka@opera.fi 

Suomen kansallisooppera ja -baletti  / Viestintä
viestintäpäällikkö Katja Jokinen 09 4030 2322
viestintäsuunnittelija Petra Rönkä 09 4030 2320 (oopperat)
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223 (baletit)
etunimi.sukunimi(at)opera.fi 
www.oopperabaletti.fi

Suomen Kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta.

Yrityksestä

Suomen Kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta. http://www.oopperabaletti.fi

Yhteyshenkilöt