Suuria kantaesityksiä, kolme Verdin mestariteosta ja monipuolinen balettiohjelmisto Oopperan ja Baletin kaudella 2017–2018

Report this content

Kansallisoopperan ja -baletin tuleva kausi elokuusta 2017 toukokuuhun 2018 on julkistettu oopperabaletti.fi-verkkopalvelussa. Syksyn käynnistävät Val Caniparolin maailmalla mainetta niittänyt baletti Kamelianainen ja uusi suomalainen oopperateos, Sebastian Fagerlundin Höstsonaten – Syyssonaatti, joka pohjautuu Ingmar Bergmanin elokuvaan. Päärooli on kirjoitettu mezzosopraanotähti Anne Sofie von Otterille. On aika paljastaa salaisuudet – ensi näytäntövuoden ohjelmistossa käsitellään syviä muistoja ja tukahdutettuja tunteita.

Höstsonaten – Syyssonaatti kantaesitetään 8.9.2017. ”Kansallisoopperan minulta tilaama ooppera on monitasoinen ja vahva ihmissuhdedraama. Sen päähenkilöt kohtaavat yön pimeinä tunteina ja joutuvat punnitsemaan valintojaan ja niiden seurauksia”, kertoo kansainvälisessä nosteessa oleva säveltäjä Sebastian Fagerlund oopperan teemasta. Libreton on kirjoittanut Gunilla Hemming. Uutuusteoksen ohjaa ranskalainen Stéphane Braunschweig ja esitykset johtaa John Storgårds, joka palaa Kansallisoopperan orkesterin eteen peräti 11 vuoden tauon jälkeen. Mezzosopraano Anne Sofie von Otterin rooli Charlotte Andergastina on maailmantähden ensimmäinen oopperarooli Kansallisoopperan näyttämöllä. Muissa rooleissa nähdään Erika Sunnegårdh, Helena Juntunen, Tommi Hakala ja Nicholas Söderlund.

Baletin kauden avaa 25.8. Bostonin baletin versio Dumas’n tarinasta Kamelianainen. Yhdysvaltalaisen koreografin Val Caniparolin Kamelianaista on kiitetty sen teatterillisesta ilmaisusta. Klassisen tyylikkäässä toteutuksessa soi Chopinin musiikki. Lue lisää uutuusbaletista ja tutustu teoksen traileriin esittelysivulla.

Vahvasti suomalainen on Syyssonaatin lisäksi myös syksyn toinen kantaesitys, balettispektaakkeli Kalevalanmaa. Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi ja johtajakautensa viimeisenä kokoillan teoksena Kenneth Greve levittää katsojien eteen paitsi viihdyttävän, myös ravistelevan kuvan Suomen historiasta, kulttuurin merkkipaaluista – ja sisusta. Kalevalanmaan maailman ensiesitys nähdään 3.11. Greve on luomassa kokonaiselämystä, johon kuuluu mm. kierros oopperatalon uumenissa ennen esitystä. Mukana Suomi 100 -teoksessa on myös Kansallisoopperan kuoro, lauluyhtye Värttinä ja harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen.

Uutuuksia oopperaohjelmistossa ovat myös Puccinin Madama Butterfly 26.1.2018 Yoshi Oïdan ohjaamana sekä uusi Verdin Trubaduuri 23.3.2018. Göteborgin oopperassa aiemmin nähdyn Madama Butterflyn johtavat Pietari Inkinen ja Paul Mägi, nimiroolissa vuorottelevat korealaissopraanot Hye Won Nam ja Karah Son. Japanilainen pitkän linjan näyttelijä ja teatteri- ja oopperaohjaaja Yoshi Oïda kertoo omakohtaisesta suhteestaan Madama Butterflyhin täällä. Samalta sivulta löydät myös Göteborgin oopperan trailerin. Trubaduurin ohjaaja ja muu taiteellinen työryhmä julkistetaan myöhemmin.

Kansallisbaletin kevään 2018 ensi-illat vastaavat romantiikannälkään. Klassikosta Giselle nähdään uusi toteutus 23.2.2018 alkaen. Perrot’n, Petipan ja Corallin alkuperäisen koreografian pohjalta teoksen toteuttaa Cynthia Harvey, joka loi versionsa alun perin Oslon baletille. Harvey on tehnyt merkittävän uran mm. American Ballet Theatren ensitanssijattarena, ja Giselle onkin ollut hänen lempiroolinsa tanssijana. Harvey pitää teosta ”täydellisen romanttisena” balettina. Harveyn tulkinta Gisellestä pohjautuu klassiseen perinteeseen.

4.5.2018 Kansallisbalettiin palaa pitkän tauon jälkeen nimekäs ranskalaiskoreografi Angelin Preljocaj viettelevän lumoavalla, kriitikoiden ylistämällä tanssiteoksellaan Les Nuits – Yölliset tunnit. Tuhannen ja yhden yön tarinoista vaikutteita saanut koreografia tihkuu sensuellia eroottisuutta. Teos yhdistelee baletin ja nykytanssin liikekieltä ja käy aiheellaan myös eleganttia dialogia idän ja lännen välillä. Tutustu teoksen videoon esittelysivulla.

Kenneth Greven kymmenvuotinen kausi baletin taiteellisena johtajana päättyy Kiitoksin, Kenneth -gaalassa 26.5.2018. Luvassa on kiinnostavia vierailijoita, yllätyksiä – ja luonnollisesti myös Greve itse nousee näyttämölle.

Perheet saavat uuden muumibaletin, kun Tove Janssonin Taikurin hattu -kirjaan pohjautuva koreografia nähdään Alminsalin pienellä näyttämöllä 23.1.2018 alkaen. Uutuusbaletti kantaesitetään Kansallisbaletin ensi kuussa tapahtuvalla Japanin-vierailulla. Muumipeikko ja taikurin hattu -baletti on Kenneth Greven käsialaa ja musiikin on säveltänyt Tuomas Kantelinen. Puvustus on Erika Turusen ja lavastus Anna Kontekin. *

Lapsiperheille on luvassa myös toinen kantaesitys: Kirmo Lintisen Suomen juhlavuoden kunniaksi säveltämä Koodi ilolle Minna Lindgrenin tekstiin (28.9.). Koodi ilolle kuullaan nyt neljättä kertaa järjestettävässä Mestarien messissä -konsertissa, jossa Kansallisoopperan orkesterin mukaan kutsutaan joukko pääkaupunkiseudun musiikkiopistolaisia kokemaan nuorten ja ammattimuusikoiden yhteissoiton kaikkia rikastuttava vaikutus. Mestarien messissä – Koodi ilolle -konsertin johtaa Atso Almila.

Waltteri Torikka ja joukko muita nuoria tähtiä parisuhdeilottelussa

Uusi Trubaduuri saa rinnalleen kaksi muuta vahvaa Verdin oopperaa, kun Rigoletto (22.9.) ja La Traviata (20.12.) palaavat ohjelmistoon. Rigolettossa vierailee mm. sopraano Irina Dubrovskaya ja tenori Rame Lahaj. Violettan roolin La Traviatassa laulaa Marie Fajtová, Alfredona vierailee nuori tenorilupaus Markus Nykänen. Oopperaohjelmistossa nähdään myös Ovela kettu (14.10.), Taikahuilu (17.11.), Parsifal (16.5.2018) sekä Mozartin parisuhdeilottelu Così fan tutte (14.4.), jonka päärooleissa sädehtivät nuoret suomalaiset oopperatähdet: Marjukka Tepponen, Erica Back, Suvi Väyrynen, Jussi Myllys, Waltteri Torikka ja Nicholas Söderlund.

Ohjelmistoon palaavat myös Jorma Elon baletti Kesäyön unelma (6.10.), joulunajan klassikko Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas (1.12.) ja yleisön ikisuosikki Don Quijote (24.3.2018).

Konserttivuodessa Esa-Pekka Salosen sellokonsertto ja moniääninen laulajailmiö Measha

Oopperalla otetaan varaslähtö Helsingin juhlaviikoille 11.8. Kansallisoopperan taiteellinen partneri Esa-Pekka Salonen johtaa Juhlaviikkojen ja Oopperan yhteiskonsertissa oman sellokonserttonsa Suomen ensiesityksen, solistina Nicolas Altstaedt. Konsertissa kuullaan myös mm. orkesteriversio Igor Stravinskyn Perséphonesta, solistina brittitenori Andrew Staples ja kertojana ranskalaisnäyttelijä Pauline Cheviller.

Suomen 100-vuotisjuhlavuosi huipentuu näyttävään Suomi juhlii! 100 vuotta mollia ja duuria -konserttiin 5. ja 6.12. Visualisoidussa konsertissa Suuren kuorogaalan ja yleisöhitti CircOperan ohjaaja Jere Erkkilä kuvittaa rakkaita ja koskettavia suomalaissäveliä lämmöllä ja pilke silmässä. Pietari Inkisen johtamassa juhlahetkessä laulavat mm. Camilla Nylund, Tommi Hakala ja Mika Pohjonen. Mukana ovat myös Oopperan kuoro, lapsikuoro ja orkesteri sekä Kansallisbaletin ja balettioppilaitoksen tanssijoita.

Toronton olympialaisten avajaisnumeron jälkeen ilmiöksi maailmalla noussut kanadalaissopraano Measha Brueggergosman omaa äänen, jollaista ei ehkä ole aiemmin kuultu Kansallisoopperassa. Measha laulaa yhtä sujuvasti niin Wagneria ja Straussia kuin jazzia, gospelia ja vaikkapa Joni Mitchelliä. The Many Sides of Measha -konsertissa 30.5. ovat mukana myös kapellimestari Nick Davies sekä Kansallisoopperan orkesteri ja kuoro.

Oopperaa ja balettia verkossa

Oopperoiden, balettien ja konserttien ohella kauteen 2017–2018 kuuluvat entiseen tapaan esitykset, tapahtumat ja työpajat vauvoista senioreihin. Syksyn uutuus on alle kouluikäisille suunnatun Sevillan parturin ruotsinkielinen versio.

Esitysten suoratoistot Ylen ja HSTV:n kanssa jatkuvat myös ensi kaudella. Höstsonaten – Syyssonaatti nähdään Yle Teemalla ja verkossa Yle Klassisella sekä eurooppalaisessa The Opera Platform -palvelussa. Yle suoratoistaa verkossa myös Kalevalanmaan ja radioi Koodi ilolle -konsertin. HSTV puolestaan suoratoistaa mm. Suomi juhlii! -konsertin 5.12. Kaikki striimaukset nähdään aina myös Oopperan ja Baletin oman verkkopalvelun Stage24-osiossa.

Kauden 2017–2018 koko tarjonta, solistitiedot ja esityspäivät löytyvät verkkosivulta oopperabaletti.fi/kausi17-18. Kausikorttien myynti kauden 2017–2018 uutuuksiin ja lipunmyynti syksyn esityksiin alkaa ensi viikon tiistaina 5.4. verkkokaupassa, Oopperan lipunmyynnissä ja Lippupisteen palvelupisteissä. Kevään 2018 liput tulevat myyntiin lokakuussa.

Tutustu koko tarjontaan:

oopperabaletti.fi

* Muumipeikko ja taikurin hattu -baletti toteutetaan Agancy Northin ja Moomin Charactersin luvalla.

Suomen kansallisooppera ja -baletti  / Viestintä
viestintäpäällikkö Johanna Järventaus 040 731 2213
päädramaturgi Juhani Koivisto 09 4030 2215
viestintäsuunnittelija Petra Rönkä 050 413 2421 (oopperat)
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223 (baletit)
viestintäsuunnittelija Emilia Vähätalo 040 832 1611 (digitaaliset kanavat)
viestintäkoordinaattori Tuike Lehko 050 439 2710 (konsertit)

etunimi.sukunimi(at)opera.fi 
www.oopperabaletti.fi


Suomen kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta.
www.oopperabaletti.fi

Avainsanat: