Tähtitanssija Michal Krčmářille Edvard Fazer -palkinto

Report this content

Kansallisbaletin tähtitanssija Michal Krčmář on saanut Suomen Kulttuurirahaston Edvard Fazer -palkinnon. Krčmář otti vastaan palkintomaljan ja siihen kuuluvan 10 000 euron palkinnon Kansallisoopperan ja -baletin näyttämöllä Bajadeerin esityksen yhteydessä perjantaina 29. tammikuuta 2016.

Palkinnon luovuttivat Suomen Kulttuurirahaston puolesta akatemiaprofessori Elina Ikonen sekä palkintolautakunnan jäsen, baletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve ja Suomen kansallisoopperan ja -baletin säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Raija-Sinikka Rantala. Palkintolautakuntaan kuuluvat Greven lisäksi Suomen kansallisoopperan ja -baletin pääjohtaja Päivi Kärkkäinen ja hallituksen puheenjohtaja Sirkka Hämäläinen.

Palkintolautakunnan perustelujen mukaan Michal Krčmář on hurmannut niin yleisönsä kuin kriitikotkin esiintyessään useiden klassisten balettien päätehtävissä. Katsojat ovat saaneet nauttia hänen huikeasta teknisestä briljanssistaan ja syvällisistä taiteellisista tulkinnoistaan niin meillä Kansallisbaletissa kuin ulkomailla hänen vieraillessaan Kansallisbaletin edustajana mm. kansainvälisissä gaaloissa. 

Hän on esiintynyt julkisuudessa positiivisen maahanmuuton puolestapuhujana ja on aina valmis toimimaan Kansallisbaletin edustajana mitä erilaisimmissa viestintään ja yleisökasvatukseen liittyvissä tehtävissä. Hän on kannustava työtoveri kollegoilleen ja toimii uskollisena mentorina uransa alussa oleville tanssijoille.

Michal Krčmář kiinnitettiin Suomen kansallisbalettiin vuonna 2011, hänet nimitettiin ensitanssijaksi vuonna 2011 ja tähtitanssijaksi vuonna 2015.

Suomen Kulttuurirahaston Edvard Fazer -palkinto on jaettu Kansallisoopperassa vuodesta 1984 lähtien, tänä vuonna kuudettatoista kertaa. Palkinnon ovat aiemmin saaneet tanssijat Aku Ahjolinna, Ulrika Hallberg, Maija Hänninen, Tommi Kitti, Jarkko Niininen, Juha Kirjonen, Barbora Kohoutková, Minna Tervamäki, Jaakko Eerola, Carolina Agüero, Timo Kokkonen, Nicholas Ziegler, Salla Eerola, Tiina Myllymäki, Samuli Poutanen sekä koko Suomen kansallisbaletti, joka palkittiin ryhmänä vuonna 1994.

•                     Michal Krčmář kertoo videolla, miten jääkiekko vaihtui balettiin

Suomen Kulttuurirahaston Edvard Fazer -palkinto

Suomen Kulttuurirahaston Edvard Fazer -palkinto on kiertopalkinto, joka myönnetään joka toinen vuosi parhaasta Suomen kansallisbaletin piirissä tapahtuneesta tanssitaidetta edistävästä suorituksesta. Edvard Fazer -palkinto perustettiin Suomen kansallisoopperan baletin 60-vuotisjuhlavuonna 1982 ja se myönnettiin ensimmäisen kerran 1984. Palkinto on kauppaneuvos ja rouva Roger Lindbergin lahjoittama hopeamalja, jonka Suomen kansallisoopperan henkilökunta lahjoitti silloiselle johtajalleen Edvard Fazerille hänen 70-vuotispäivänään vuonna 1931. Vuonna 1996 Fazerin musiikkisäätiö siirsi varansa Suomen Kulttuurirahastolle, jolloin perustettiin Fazerin musiikkirahasto. Tässä yhteydessä myös palkinnon nimeksi tuli Suomen Kulttuurirahaston Edvard Fazer -palkinto. Fazerin musiikkirahasto on nykyisin Roger Lindbergin musiikkirahasto, ja sen tarkoituksena on tukea suomalaista säveltaidetta ja jatkaa myös Edvard Fazerin nimeä kantavan palkinnon myöntämisperinnettä.

Lisätietoja: viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen, p. 09 4030 2223, jussi.iltanen@opera.fi

Suomen kansallisooppera ja -baletti  / Viestintä
viestintäpäällikkö Johanna Järventaus 09 4030 2322

viestintäsuunnittelija Heli Rislakki 09 4030 2320 (oopperat)
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223 (baletit)
päädramaturgi Juhani Koivisto 09 4030 2215
etunimi.sukunimi(at)opera.fi
www.oopperabaletti.fi


Suomen kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta.
www.oopperabaletti.fi

Avainsanat: