Taidetuokioita ja teetansseja eri-ikäisille Kansallisoopperassa

Suositut Oopperan teetanssit ilahduttavat senioreita jälleen Kansallisoopperan päälämpiössä kerran kuussa. Maksuttomissa Teetansseissa pyörähdellään ikivihreiden tahdissa, vaihtelevien yhtyeiden ja solistien säestyksellä. Syksyn ensimmäiset iltapäivätanssit käynnistää 2.9. baritoni Jussi Merikanto taustallaan Kimmo Leppälän orkesteri. Tansseihin voi osallistua myös kautta maan, sillä Teetanssit suoratoistetaan verkon välityksellä kaikkiin halukkaisiin hoivakoteihin ja palvelutaloihin. Suoratoiston toteuttamiseen tarvittavia lisätietoja voi tiedustella yleisötyö- ja yhteiskuntavastuupäällikkö Lauri Pokkiselta, lauri.pokkinen@opera.fi tai p. 044 262 7699.

Esikouluikäiset pääsevät tutustumaan klassikkosatuihin perustuviin balettiteoksiin Lasten taidetuokioissa. Puolentoista tunnin työpajoissa 5–6-vuotiaat näyttelevät, soittavat, tanssivat, maskeeraavat ja askartelevat Kaunottaren ja hirviön sekä Pienen merenneidon tunnelmissa. Syksyn ensimmäisissä taidetuokioissa 14–15.9. viihdytään musiikin parissa. Lokakuussa teemana on draama, marraskuussa tanssi ja joulukuussa maskeeraus.

Pienimmät perheenjäsenet voivat sukeltaa taiteiden pariin maksuttomissa Vauvojen taidetuokioissa. Tuokiot kutkuttavat niin vauvojen kuin vanhempienkin aisteja: puolen tunnin taidetuokiossa lauletaan, soitetaan, liikutaan, katsellaan ja ihmetellään yhdessä. Sylivauvoille (0–9 kk) ja konttaaville (10–18 kk) on tarjolla omat tuokionsa, jotka on suunniteltu ikäryhmälle sopivaksi – ennakkotaitoja ei tarvita. Suosittuihin tuokioihin tulee ilmoittautua ennakkoon Oopperan verkkosivuilla.

Sekä lasten että vauvojen taidetuokiot jatkuvat kevätkaudella 2016. Keväästä alkaen myös 2–4-vuotiaat saavat oman osansa oopperasta, kun Taaperoiden taidetuokiot käynnistyvät. Ensimmäisenä esitysvuorossa on taaperoille sovitettu 20-minuuttinen versio Taikahuilusta.

Lisätietoja:
Tuotantokoordinaattori Milka Jafri
milka.jafri@opera.fi

p. 050 430 8093

Suomen Kansallisooppera / Viestintä
viestintäpäällikkö Heidi Almi 09 4030 2321

viestintäsuunnittelija Heli Rislakki 09 4030 2320
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223
päädramaturgi Juhani Koivisto 09 4030 2215
etunimi.sukunimi@opera.fi
www.ooppera.fi

Suomen Kansallisooppera on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta.

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta. http://www.oopperabaletti.fi

Yhteyshenkilöt