Taikahuilu soi nyt taaperoikäisille

Taikahuilun tuttu tarina muuntautuu taaperoille sopivaan muotoon Kansallisoopperassa. Minioopperaesityksiä on tarjolla 2–4-vuotiaille tammikuusta alkaen.

Kansallisooppera tarjoaa pääsyn Taikahuilun ihmeelliseen maailmaan myös lapsille tammikuussa käynnistyvissä Taaperoiden taidetuokioissa . Alle puolen tunnin mittaisissa esityksissä kuullaan Mozartin suosikkioopperan tunnetuimmat melodiat ja tavataan tarinan keskeisimmät henkilöt. Kahden laulajan ja kahden muusikon esitykset tarjoavat musiikkiteatterin lumoa 2–4-vuotiaille.

Koko Taikahuilun tuttu tarina kuullaan uudesta näkökulmasta Papagenon kertomana. Nyt lohikäärmeen karkottavat päiväkodin tädit, Monostatosta rangaistaan karkkipäivien menetyksellä eikä Sarastro ota Yön kuningatarta oopperakerhoonsa, sillä heillä on huoltajuuskiista Paminasta. Hahmot seikkailevat välillä nukkeina vanhaa oopperataloa muistuttavassa pienoisteatterissa, välillä taas astuvat esiin oikeina laulajina. 

Papagenon, Sarastron ja Monostatoksen rooleissa laulaa Sampo Haapaniemi . Paminaa, Yön kuningatarta ja Papagenaa esittää Saara Kiiveri . Taustalla soi kitaran ja huilun duo. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Juhani Koivisto. Lavastuksen ja puvut on suunnitellut Anna Kontek .

Taaperoiden taidetuokiot täydentävät alle kouluikäisille suunnattua taidetarjontaa. Ooppera tarjoaa mieleenpainuvia taidehetkiä kevätkaudella myös perheen pienimmille Vauvojen taidetuokioissa ja esikouluikäisille Lasten taidetuokioissa .

Taaperoiden taidetuokiot
Päälämpiö

25. 26.1., 15. 16.2., 14.3., 25 .– 26.4. ja 16. 17.5. klo 14.30

Liput 7–9e (sis. palvelumaksun), Oopperan lipunmyynti tai Lippupiste

Lisätietoja : tuotantokoordinaattori Milka Jafri, p. 09 4030 2243, milka.jafri@opera.fi

Suomen Kansallisooppera / Viestintä

viestintäpäällikkö Heidi Almi 09 4030 2321
viestintäsuunnittelija Heli Rislakki 09 4030 2320
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223
päädramaturgi Juhani Koivisto 09 4030 2215
etunimi.sukunimi@opera.fi
www.ooppera.fi

Suomen Kansallisooppera on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta.

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta. http://www.oopperabaletti.fi

Yhteyshenkilöt

Tilaa

Multimedia

Multimedia