Taikahuilussa mukana nuoria suomalaislupauksia

Report this content

Kansallisoopperan ohjelmistoon 17.11.2017 palaava Taikahuilu on nuorten suomalaisten taiteilijoiden juhlaa. Teoksessa nähdään mm. Klaus Mäkelä kapellimestarina ja Kansallisoopperassa debytoivat Iida Antola Paminan roolissa ja Johanna Isokoski Papagenana.

21-vuotias Klaus Mäkelä debytoi keväällä 2017 Kansallisoopperassa johtaen Aino-oopperan konserttiversion. Mäkelä on johtanut tärkeitä suomalaisia orkestereita, kuten Helsingin kaupunginorkesteria ja Turun filharmonista orkesteria. Kaudella 2015–2016 hän teki menestyksekkäitä debyyttejä mm. Göteborgin sinfonikkojen, Tampere Filharmonian ja Tapiola Sinfoniettan kanssa sekä johti Helsingin kaupunginorkesteria Helsingin Juhlaviikoilla. Klaus Mäkelä nimitettiin syksyllä 2016 Esa-Pekka Salosen assistentiksi Richard Wagnerin Ring-sarjaan vuosiksi 2019–2021.

Sopraano Iida Antola opiskelee klassista laulua Berliinin UdK-korkeakoulussa Elisabeth Werresin johdolla. Hän on valmistunut myös Sibelius-Akatemiasta kuoronjohtajaksi. Kesällä 2017 Antola voitti Kangasniemen laulukilpailun. Johanna Isokoski opiskelee Sibelius-Akatemiassa laulutaiteen koulutusohjelmassa Sirkka Parviaisen johdolla. Lappeenrannan laulukilpailussa 2016 hän pääsi finaaliin ja sai erikoispalkinnon. Kangasniemen laulukilpailuissa 2017 Isokoski sai toisen palkinnon. Taikahuilussa nähdään myös mm. Maiju Vaahtoluoto, Erica Back ja Saara Kiiveri.

Animaatioelokuva ja laulajat kohtaavat W. A. Mozartin klassikko-oopperassa Taikahuilu aivan uudella tavalla. Berliinin Komische Operissa 2012 ensi-iltansa saanutta tuotantoa on esitetty myös mm. Los Angelesissa ja Madridissa. Uudenlaisen Taikahuilun ensi-ilta oli Suomen kansallisoopperassa 26. helmikuuta 2016. Taikahuilussa ohjaaja Barrie Kosky ja brittiläiseen 1927-ryhmään kuuluvat Suzanne Andrade ja Paul Barritt toteuttivat ensimmäistä kertaa kokonaisen oopperan laulajien ja animaation yhdistelmänä. Elävät ihmiset näyttelevät yhdessä animoitujen hahmojen kanssa ja kaikki yhdistyy saumattomasti musiikin rytmiin. Teos esitetään suomeksi.

W. A Mozart: Taikahuilu
Esitykset Suomen kansallisoopperassa 17.11., 21.11., 23.11., 28.11., 29.11., 30.11., 8.12., 13.12., 15.12., 21.12., 28.12., 30.12.
Liput 15–109 €

Lisätietoja: viestintäsuunnittelija Petra Rönkä, p. 09 4030 2320, petra.ronka@opera.fi 

Suomen kansallisooppera ja -baletti  / Viestintä
viestintäpäällikkö Katja Jokinen 09 4030 2322
viestintäsuunnittelija Petra Rönkä 09 4030 2320 (oopperat)
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223 (baletit)
viestintäkoordinaattori Tuike Lehko 050 439 2710
etunimi.sukunimi(at)opera.fi 
www.oopperabaletti.fi

Suomen kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta.
www.oopperabaletti.fi

Multimedia

Multimedia