Tero Saarinen Company 20 vuotta – Saarisen uutta ja varhaista tuotantoa Alminsalissa

Suomalaisen nykytanssin huippuryhmä juhlii Oopperatalossa

Tero Saarinen Company juhlii 20-vuotistaivaltaan Alminsalissa 12.–15. lokakuuta 20 tanssijan voimin. Juhlaohjelmassa on Saarisen varhaista tuotantoa edustava menestysduetto sekä tuore ryhmäteos. Alun perin Ranskassa ja Japanissa kantaesitettyjen teosten Helsingin ensi-illassa nähdään ryhmän oman solistikaartin rinnalla myös joukko nuoremman polven tanssijalupauksia.

Could you take some of my weight…? leikittelee painon erilaisilla merkityksillä. Kansallisbaletissa Kullervon (2015) solisteina viime vuonna nähdyt Pekka Louhio ja David Scarantino tulkitsevat Tero Saarinen Companyn perustajajäsenten Tero Saarisen ja Yuval Pickin vuonna 1999 kantaesittämän, virtuositeetilla ladatun dueton. Teoksen toisessa osajaossa tanssivat Eero Vesterinen ja Oskari Nyyssölä.

Saarisen aasialaisista tanssitraditioista vaikutteita saanut liikekieli törmää hienostuneesti suomalaiseen musiikkiperintöön Japanissa vuonna 2014 kantaesitetyssä suuressa ryhmäteoksessa MESH. Saarinen peilaa siinä tuotantonsa kantaviin teemoihin lukeutuvan yhteisöllisyyden ulottuvuuksia suhteessa yksinäisyyden, erilaisuuden ja vierauden kokemuksiin. Erilaisia tanssitaustoja edustavassa esiintyjäjoukossa on mukana Tero Saarinen Companyn solistien lisäksi japanilainen butotanssija Mitsutake Kasai sekä ammattiin valmistuvia ja vastavalmistuneita tanssijoita Kansallisbaletin nuorisoryhmästä ja oppilaitoksesta sekä Taideyliopiston teatterikorkeakoulusta.

Vuonna 1996 perustettu Tero Saarinen Company on esiintynyt maailman johtavilla näyttämöillä ja festivaaleilla noin 40 maassa. Saarisen omaperäinen liikekieli ja poikkeuksellinen suhde musiikkiin ovat tuoneet ryhmälle menestystä niin kansainvälisesti kuin kotimaassakin. Esiintymisen ohella Tero Saarinen Companyn ydintoimintaan kuuluvat Saarisen teosten harjoittaminen muille maailman johtaville tanssiryhmille sekä liiketekniikkaopetus.

Kansallisbaletti on kutsunut vapaan kentän tanssiryhmiä esiintymään viime vuosina, jolloin Alminsalissa on nähty mm. Virpi Pahkinen Dance Companyn vierailu sekä useita ryhmiä I Love NYKY -festivaaleilla. Myös Kansallisooppera kutsuu vuosittain vähintään yhden vierailevan oopperaseurueen esiintymään Alminsalissa. Syksyllä 2016 Alminsaliin on kutsuttu vierailulle Tero Saarinen Companyn lisäksi Susanna Leinonen Company syys-lokakuussa sekä Kulturföreningen Katrina ja The Fabulous Bäckström Brothers joulukuussa.

Tero Saarinen Company: Could you take some of my weight…? & MESH
Suomen Kansallisooppera ja -baletti, Alminsali 12.10., 13.10., 14.10. klo 19.30 sekä 15.10. klo 14.30 ja 19.30
Liput 28–58 e
Ennakkokeskustelu 13.10. klo 18.30, Alminsalin lämpiö, vapaa pääsy
Yleisökeskustelut 13.–15.10. esityksen jälkeen, Alminsali, vapaa pääsy
TSC:n ystävien 20-vuotisjuhlat 14.10. esityksen yhteydessä, lisätietoja ja varaukset 
Johdatus Tero Saarisen liikekieleen 15.10. klo 13.00–13.45, Alminsalin lämpiö, lisätietoja ja varaukset 

Lisätietoja ja lehdistöliput: Terhi Mikkonen  / Tero Saarinen Company, p. 045 121 2245, terhi.mikkonen@terosaarinen.com

Lehdistökuvat: Tero Saarinen Companyn kuvapankki

Suomen kansallisooppera ja -baletti  / Viestintä
viestintäpäällikkö Johanna Järventaus 09 4030 2322
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223 (baletit)
viestintäsuunnittelija Petra Rönkä 09 4030 2274 (oopperat)
viestintäsuunnittelija Emilia Vähätalo 040 832 1611 
viestintäkoordinaattori Tuike Lehko 050 439 2710 

etunimi.sukunimi(at)opera.fi 

www.oopperabaletti.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta. http://www.oopperabaletti.fi

Yhteyshenkilöt