Boheemit palaavat Kansallisoopperaan

Report this content

Nuorten boheemien pariisilaiselämä ja sairaan Mimìn kohtalo nostavat jälleen tunteet pintaan Kansallisoopperassa, kun Puccinin La Bohème palaa ohjelmistoon 12. joulukuuta. Katariina Lahden ohjauksesta nähdään joulu–tammikuussa 6 esitystä.

Katariina Lahden vahva ohjaus ja Mark Väisäsen realistiset lavastusnäkymät saivat paljon kiitosta, kun La Bohème sai ensi-iltansa Kansallisoopperassa keväällä 2014. Silloin naispääosassa kuulijansa lumosi Marjukka Tepponen, ja häntä kuullaan Mimìn roolissa myös tänä talvena. Rodolfon osan laulaa nyt ruotsalainen tenori Daniel Johansson, jonka vaivattomasti soivaa ääntä on kiitetty jo monissa oopperataloissa ympäri Eurooppaa. Hän esiintyy Kansallisoopperassa ensimmäistä kertaa. Rooleissa nähdään myös mm. Maria Fontosh, Vladislav Sulimsky, Jussi Merikanto ja Jyrki Korhonen. Musiikin johtaa Mikhail Agrest.

Giacomo Puccinin ooppera La Bohème kertoo nuorten pariisilaistaiteilijoiden köyhästä mutta huolettomasta boheemielämästä. Keskellä kylmää joulua runoilija Rodolfon elämään astuu herkkä Mimì. Rakkautta varjostaa kuitenkin sairaus, ja lämmittävän kevään saapuessa Mimìn voimat ehtyvät.

Herkkä nuoren rakkauden ja kipeän eron kuvaus ja vuolaasti virtaavat melodiat ovat vuoden 1896 ensiesityksestä alkaen pitäneet La Bohèmen oopperoiden kärkikymmenikössä kaikkialla maailmassa. Suomen Kansallisoopperassa La Bohèmea on esitetty jo yli 300 kertaa, ja uudessa oopperatalossakin siitä on tehty jo kaksi eri tuotantoa.

Lisätietoja: viestintäsuunnittelija Heli Rislakki, p. 09 4030 2320, heli.rislakki@opera.fi

Suomen Kansallisooppera / Viestintä
viestintäpäällikkö Heidi Almi 09 4030 2321

viestintäsuunnittelija Heli Rislakki 09 4030 2320
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223
päädramaturgi Juhani Koivisto 09 4030 2215
etunimi.sukunimi@opera.fi
www.ooppera.fi

Suomen Kansallisooppera on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia