Boris Godunov tuo näyttämölle venäläisen valtataistelun

Report this content

Matti Salminen tulkitsee jälleen vallanhimon ja syyllisyyden riivaamaa tsaaria. Ooppera radioidaan koko Suomen laajuisesti ja välitetään myös Eurooppaan.  

Modest Musorgskin suurooppera Boris Godunov palaa Kansallisoopperan näyttämölle 27.9.2014. Teoksen hurjan nimiroolin laulaa jälleen mestaribasso Matti Salminen. Boris Godunov aloittaa Kansallisoopperan yhteistyön Yleisradion kanssa, kun teos radioidaan ja välitetään myös eurooppalaisille kuulijoille EBU:n jäsenyhtiöiden kautta. Oopperan kuulee Suomessa YLE Radio 1 -kanavalla perjantaina 11.10.2014.

Boris Godunov ammentaa Venäjän kuohuvasta historiasta, hallitsijan ja kansan välisestä ristiriidasta. Musorgskin karhea musiikki säestää historiallisia valtataisteluita, mutta myös suuren hallitsijan kovan kuoren alle piilotettuja yksinäisyyden ja epäluulon tunteita.

Oopperan tapahtumat sijoittuvat 1600-luvun alkuun. Tsaari Boris Godunovia vainoavat menneisyyden haamut. Murhauttiko hän kruununperillisen päästäkseen hallitsijaksi? Kruunua himoitsevat muutkin, ja taistelu vallasta repii koko yhteiskuntaa. Kuvio on ajaton; vallasta sokaistuneet hallitsijat vaihtuvat aina uusiin, mutta alistetun kansan kannalta mikään ei muutu paremmaksi.

Kansallisoopperan Boris Godunovissa nähdään useampia roolidebyyttejä. Ruhtinas Vasili Shuiskin roolin laulaa Jyrki Anttila, Feodorin roolin Ann-Marie Heino, Ksenian Anna-Kristiina Kaappola ja Marina Mnishekin roolin tulkitsee ensi kertaa Niina Keitel. Lisäksi lavalla nähdään Varlaamin roolissa viimeistä kertaa bassobaritoni Hannu Forsberg, joka jää Boris Godunovin näytösten jälkeen eläkkeelle.

Friedrich Meyer-Oertelin ohjaaman esityksen kapellimestarina toimii Kansallisoopperan ylikapellimestari Michael Güttler.

Modest Musorgski: Boris Godunov
Palaa ohjelmistoon 27.9.2014
Muut esitykset 30.9., 4.10. ja 9.10.2014

Liput 17,50-94,50 euroa, permanto alk. 60,50 euroa (sis. palvelumaksun), Oopperan lipunmyynti ja Lippupiste.

Lisätietoja: viestintäsuunnittelija Heli Rislakki, p. 09 4030 2320, heli.rislakki@opera.fi

Suomen Kansallisooppera / Viestintä
viestintäpäällikkö Heidi Almi 09 4030 2321

viestintäsuunnittelija Heli Rislakki 09 4030 2320
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223
päädramaturgi Juhani Koivisto 09 4030 2215
etunimi.sukunimi@opera.fi
www.ooppera.fi

Teoskuvat ovat maksutta tiedotusvälineiden käytettävissä Kansallisoopperan aineistopankissa. Aineistopankin käyttäjiksi voi rekisteröityä Oopperan www-sivujen kautta. Ensi-iltateosten kuvat ovat käytettävissä aineistopankissa ensi-iltaviikon loppupuolelta alkaen.

Avainsanat: