Sibeliuksen Kullervo herää uuteen elämään Tero Saarinen koreografiassa

Report this content

Suomen Kansallisbaletin kevään 2015 ensimmäisenä ensi-iltana nähdään perjantaina 13. helmikuuta Tero Saarisen luoma tanssiteos Kullervo. Nuoren Jean Sibeliuksen säveltämä Kullervo herää uuteen elämään, kun koreografi Tero Saarinen tarttuu ristiriitojen repimän miehen kohtaloon. Teoksen visuaalisuudesta vastaavat Saarisen luottokumppanit, pukusuunnittelija Erika Turunen ja valaistussuunnittelija Mikki Kunttu. Orkesteria ensi-illassa johtaa Jukka-Pekka Saraste, ensimmäistä kertaa nykyisessä Oopperatalossa.

Kalevalan ajattomassa kertomuksessa Kullervo viettelee sisarensa, surmaa vihamiehensä ja kääntää lopuksi miekan itseään vastaan. ”Pääteemoiksi hahmottuivat yksilön suhde yhteisöön ja vainottuna oleminen sekä myös läheisyyden tarve ja kommunikaation katkeaminen. Miksi ihminen eristäytyy ja on yksin? Miksi elämä rakentuu ylitsepääsemättömän mustan pilven alla näköalattomuudeksi, joka ei anna tilaa asioiden positiivisille kehittymiselle?” pohtii Saarinen. Hänen käsissään orkesterin, kuoron, solistien ja tanssijoiden kohtaamisesta syntyy ainutkertainen kokemus. Näyttämöllä Kansallisoopperan kuoron miesten lisäksi nähdään Helsingin Filharmonisen kuoron miehet ja Kansallisbaletin tanssijoita täydentävät Tero Saarinen Companyn tanssijat.

Kullervon roolissa esiintyvät laulusolistit Jaakko Kortekangas ja Ville Rusanen sekä Kansallisbaletin tanssija Samuli Poutanen ja Tero Saarinen Companyn Pekka Louhio. Kullervon sisaren roolissa laulavat Lilli Paasikivi ja Ann-Marie Heino ja tanssivat Terhi Räsänen ja Johanna Nuutinen. Kimmon roolissa nähdään Tero Saarinen Companyn tanssija David Scarantino ja Kansallisbaletin Johan Pakkanen.

Kullervo on Suomen Kansallisoopperan merkittävä panos Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden ohjelmaan. Se esitetään suorana lähetyksenä myös YLE Teema -kanavalla 27.2.2015.

Television kuvausryhmille järjestetään erillinen mahdollisuus kuvata teoksen näyttämöharjoituksia uutisointiaan varten maanantaina 9.2. ja keskiviikkona 11.2. Pyydämme tv-ryhmiä ottamaan ennakkoon yhteyttä Kansallisoopperan tiedotukseen kuvausajan sopimiseksi.

Esitykset 13.2., 14.2., 25.2., 27.2., 3.3., 5.3. ja 14.3 klo 19 sekä 7.3. klo 14
Teosesittelyt 27.2. ja 5.3. klo 18.15, vieraana koreografi Tero Saarinen

Lisätietoja: viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen, p. 09 4030 2223, jussi.iltanen@opera.fi
Jukka-Pekka Sarasteen haastattelupyynnöt: Tiina Vihtkari / Sublime Music Agency Ltd, p. 050 594 2430, tiina.vihtkari@sublime.fi

Suomen Kansallisooppera / Viestintä
viestintäpäällikkö Heidi Almi 09 4030 2321
viestintäsuunnittelija Heli Rislakki 09 4030 2320
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223
päädramaturgi Juhani Koivisto 09 4030 2215
etunimi.sukunimi@opera.fi
www.ooppera.fi

Teoskuvat ovat maksutta tiedotusvälineiden käytettävissä Kansallisoopperan aineistopankissa. Aineistopankin käyttäjiksi voi rekisteröityä Oopperan www-sivujen kautta. Ensi-iltateosten kuvat ovat käytettävissä aineistopankissa ensi-iltaviikon loppupuolelta alkaen.

Avainsanat: