Maunulalaisia muotokuvia näyttämöllä

Report this content

Omaelämäkerralliset sooloesitykset nähdään Kansallisteatterin Lavaklubin ja maunulalaisen Saunabaarin lisäksi myös yksityiskodissa.

Kansallisteatterin vuoden 2016 alussa käynnistyneen kolmivuotisen alueellisen Maunulan maisema -hankkeen Muotokuvia-kokonaisuus koostuu viidestä sooloesityksestä, joista kukin nostaa keskiöön yhden maunulalaisen − hänen elämänsä, persoonansa ja ajatusmaailmansa.

Prosessin osallistujat, maunulalaiset asukkaat Martin Hackenberg, Liisi-Mari Kupiainen, Tuulia Luttinen, Arja Pilhjerta ja Jukka Pirttioja, ovat työstäneet esityksiään hankkeen vetäjien Eveliina Heinosen ja Juho Gröndahlin ohjauksessa tiiviisti koko syksyn. "Prosessi alkoi varsinaisesti jo viime keväänä. Kyselimme eri tapahtumiimme osallistuneilta, keitä kiinnostaisi lähteä mukaan pidemmälle ja syväluotaavammalle matkalle. Keväällä tapasimme ryhmänä muutaman kerran. Teetimme pohjustavia tehtäviä, joiden kautta pohdimme, mitä muotokuva ylipäänsä voisi teatterissa tarkoittaa", kuvailee Gröndahl.

Ryhmätapaamiset ovat jatkuneet myös syksyn mittaan, ja ne ovat muodostuneet osallistujille tärkeiksi jakamisen ja purkamisen hetkiksi. Muutoin sooloja on harjoiteltu pitkälti kahden kesken näyttelijän ja ohjaajan välisenä työskentelynä. "Yhteisissä tapaamisissamme on aina jännittävä kuulla, mitä reittejä muut kulkevat ja nähdä pätkiä toisten esityksistä", luonnehtii Martin Hackenberg.

Muotokuvien esityskausi käynnistyy marraskuun alussa. Valtaosa esityksistä on Maunulan asukastalo Saunabaarissa, ja kolme kertaa kokonaisuus nähdään Kansallisteatterin Lavaklubilla. Ehkä poikkeuksellisin esityspaikka on kuitenkin maunulalaisen Jyrki Kalliuksen koti Suursuontiellä. "Innostuimme ajatuksesta heti, kertoo toinen ohjaaja Eveliina Heinonen. "Jyrkillä on pitkä kokemus konserttien järjestämisestä kotonaan, ja on siellä nähty pari monologiesitystäkin. Muotokuvien henkilökohtaisuuteen yksityisasunnossa esittäminen sopii täydellisesti."

Yleisötyöhanke jatkuu Maunulassa 2017–2018.  Maunulan maisema on yksi Helsingin Kulttuurikeskuksen tukemista Helsingin mallin hankkeista.

Esiintyjät Martin Hackenberg, Liisi-Mari Kupiainen, Tuulia Luttinen, Arja Pilhjerta, Jukka Pirttioja

Dramaturgia ja ohjaus Eveliina Heinonen ja Juho Gröndahl
Valotekninen apu Harri Kejonen
Ääniassistentti Antti Wuokko
Maskeeraus Jenna Selkamo
Graafikko Krista Mäkinen
Valokuvaus Neena Villberg
Tuottaja Salli Berghäll
Teatterikuraattori Pirjo Virtanen

Esitykset
ti 1.11. klo 19 ensi-ilta Maunulan asukastalo Saunabaari (Metsäpurontie 25)
ti 8.11. klo 19 Maunulan asukastalo Saunabaari           
ke 9.11. klo 19 Kansallisteatteri, Lavaklubi

la 12.11. klo 14 Kotiesitys (Suursuontie 10)
ti 15.11. klo 19 Maunulan asukastalo Saunabaari
ke 16.11. klo 19 Kansallisteatteri, Lavaklubi
la 19.11. klo 14 Kansallisteatteri, Lavaklubi
ti 22.11. klo 19 Maunulan asukastalo Saunabaari
to 24.11. klo 19 Kotiesitys (Suursuontie 10)

Liput Kansallisteatterin esityksiin 5€, Maunulan esitykset maksuttomat

Kesto n. 2t, sis. väliajan.

Lisätiedot
teatterikuraattori Pirjo Virtanen pirjo.virtanen@kansallisteatteri.fi p. 010 733 1256


Lehdistölipputoiveet
tuottaja Salli Berghäll salli.berghall@kansallisteatteri.fi, p. 050 3054251

Lue lisää projektista
www.maunulanmaisema.fi

www.facebook.com/maunulanmaisema
www.kansallisteatteri.fi

Valokuvat
https://www.flickr.com/photos/kansallisteatteri/

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit