Mika Myllyahon uutuus Korjaamo on taistelukomedia omanarvontunteen puolesta

Mika Myllyahon ensimmäinen Kansallisteatterille kirjoittama näytelmä Korjaamo kysyy, mistä löytyy ihmisen arvo ja tehtävä, kun loppuun palaminen vie työkyvyn tai kovalla vaivalla rakennettu elämäntyö muuttuu tarpeettomaksi. Jukka-Pekka Palon ja Seppo Pääkkösen tähdittämä lämminhenkinen komedia kantaesitetään Omapohjassa 21. maaliskuuta.

Jallulla (Jukka-Pekka Palo) on autokorjaamo pikkukaupungissa. Hän on koko elämänsä ollut yksityisyrittäjä ja elättänyt perheensä korjaamalla autoja. Vähän ennen eläkeikää hän on ajautunut rahoituskriisiin. Uudet autot tarvitsevat uudenlaisia korjauslaitteita ja tietokoneita, jotka ovat kalliita ja vaativat tietoa. Konkurssi on kuitenkin henkilökohtainen häviö − viimeinen asia, jonka Jallu haluaisi elämässään kokea. Korjaamolla työskentelee myös Ola (Seppo Pääkkönen). Jallu on ottanut Olan töihin korjaamolle auttaakseen vanhaa lapsuuden ystävää, joka on jäänyt pois rehtorintyöstä burnoutin takia. Yhdessä miehet käyvät taisteluun Korjaamon puolesta. 

Mika Myllyahon uusi komedia Korjaamo on ensimmäinen näytelmä, jonka hän on kirjoittanut Kansallisteatterille. Hilpeänhaikea näytelmä kertoo vanhan liiton miehistä muuttuvassa maailmassa, ja sen pääosissa nähdään Kansallisteatterin valovoimainen näyttelijäkaksikko – Jukka-Pekka Palo ja Seppo Pääkkönen. Myllyahon Ryhmäteatterille vuosina 2005−2009 kirjoittama näytelmätrilogia (Paniikki, Kaaos ja Harmonia) on saavuttanut huikeaa suosiota niin Suomessa kuin ulkomailla; Paniikki on ollut viime vuosina kansainvälisesti esitetyin suomalaisnäytelmä.

Kantaesitys Omapohjassa 21.3.2018
 

ROOLEISSA Jukka-Pekka Palo ja Seppo Pääkkönen

OHJAUS Mika Myllyaho
LAVASTUS Kati Lukka
PUKUSUUNNITTELU Auli Turtiainen
MUSIIKKI Samuli Laiho
VALOSUUNNITTELU Harri Kejonen
ÄÄNISUUNNITTELU Iiro Iljama
 

Lisätiedot
pääjohtaja Mika Myllyaho mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi
viestintäpäällikkö Linda Lopperi linda.lopperi@kansallisteatteri.fi, p. 050 540 5062

Valokuvat
https://www.flickr.com/photos/kansallisteatteri/albums/72157687519813731

Suomen Kansallisteatteri
Läntinen Teatterikuja 1
00100 Helsinki
www.kansallisteatteri.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Kansallisteatteri on vanhin suomenkielinen taiteellinen ammattiteatteri ja suomalaisen teatterin tärkein kohtaamispaikka. Tarjoamme näyttämöt parhaimmille tekijöille. Keskiössä on näyttämötaide, mutta myös Kiertuenäyttämön, Lavaklubin, YTYÄ-yleisötyön sekä uusien tuotantojen lähtökohtina ovat ammattitaito ja halu tehdä merkityksellisiä esityksiä, joista yleisö poistuu tyytyväisenä ja täynnä ajatuksia.