Minna Leinon ohjaama Vanhat mestarit etsii aitoutta taidemuseossa

Report this content

Kansallisteatterin ja HAM Helsingin taidemuseon yhteistyönä syntyy elävä taideteos Vanhat mestarit, jota yleisö saa seurata museojakkaralta taidenäyttelyn keskellä. Minna Leinon ohjaama teos pohjaa Thomas Bernhardin samannimiseen romaaniin, ja se saa Suomen kantaesityksensä HAMin Kaarihallissa 7. syyskuuta.   

Vanhat mestarit on teos taiteista ja elämästä, autenttisuudesta ja väärennöksistä, kopioista ja variaatioista, muodista ja Wienin käymälöistä, Heideggerista ja muista pöhötetyistä sukulaisista, yksinäisyydestä ja henkiinjäämisvoimasta, karikatyyreistä ja kitschistä, helvetistä, hautausmaasta ja teatterista.

Teoksen dramatisoi ja ohjaa Thomas Bernhardin (1931−1989) samannimisen romaanin pohjalta Minna Leino, Kansallisteatterin dramaturgi ja monien kiitettyjen teatteriesitysten ohjaaja (mm. Kuningas kuolee ja Onnellisuuden tasavalta). Vanhat mestarit -esitys on Kansallisteatterin ja HAM Helsingin taidemuseon yhteistuotanto. Teatterin, musiikin ja kuvataiteen monitasoisesta kohtaamisesta syntyy elävä taideteos, joka nähdään itseoikeutetusti taidemuseossa. Esiintyjinä nähdään timantinkova näyttelijätrio: Hannu-Pekka Björkman, Hannu Kivioja ja Markku Maalismaa. Bernhardin Vanhat mestarit -romaani on ilmestynyt Tarja Roinilan suomentamana Teokselta vuonna 2013.

Syyskaudella Vanhat mestarit nähdään Nautinto -taidenäyttelyn yhteydessä. Nautinto on Jukka Korkeilan, Elina Merenmiehen ja Anna Retulaisen yhteisnäyttely.

SUOMEN KANTAESITYS HAM HELSINGIN TAIDEMUSEON KAARIHALLISSA 7.9.2017.

 

ROOLEISSA Hannu-Pekka Björkman, Markku Maalismaa ja Hannu Kivioja

KONSEPTI, DRAMATISOINTI JA OHJAUS Minna Leino
SUOMENNOS Tarja Roinila
TAITEELLINEN SUUNNITTELU Minna Leino ja työryhmä: Jari Kettunen, Kati Lukka, Kare Markkola, Heikki Nylund, Johanna Storm, Ville Toikka ja Auli Turtiainen
DRAMATURGIT Jukka-Pekka Pajunen ja Eva Buchwald

 

Lisätiedot ja lehdistölipputoiveet
Viestintäpäällikkö Linda Lopperi linda.lopperi@kansallisteatteri.fi p. 050 540 5062

Valokuvat
https://www.flickr.com/photos/Kansallisteatteri/sets/72157678708124073/

Videotrailer
https://www.youtube.com/watch?v=z_yTEhqjP6U

Suomen Kansallisteatteri
Läntinen Teatterikuja 1
00100 Helsinki
www.kansallisteatteri.fi

Suomen Kansallisteatteri on vanhin suomenkielinen taiteellinen ammattiteatteri ja suomalaisen teatterin tärkein kohtaamispaikka. Tarjoamme näyttämöt parhaimmille tekijöille. Keskiössä on näyttämötaide, mutta myös Kiertuenäyttämön, Lavaklubin, YTYÄ-yleisötyön sekä uusien tuotantojen lähtökohtina ovat ammattitaito ja halu tehdä merkityksellisiä esityksiä, joista yleisö poistuu tyytyväisenä ja täynnä ajatuksia.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit