Suomen Kansallisteatteri ja Helsingin Kaupunginteatteri yhdistävät voimansa Nuori näyttämö -festivaalilla

Report this content

Suomen Kansallisteatteri ja Helsingin Kaupunginteatteri järjestävät osana Työväen Näyttämöiden Liiton Nuori näyttämö -hanketta nuorten teatterifestivaalin 4.–6.5.2018. Kahden ammattiteatterin ja nuorisoryhmien yhteisponnistuksena nähdään Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä sekä Kaupunginteatterin studio Pasilassa yhteensä 13 esitystä.

Nuori Näyttämö -konsepti on taidekasvatuksellisesti ja esitystaiteellisesti ainutlaatuinen kokonaisuus, jossa nuoret teatterinharrastajat voivat työskennellä pitkäjänteisesti ammattilaisten kanssa. Mukana olevat ammattiteatterit voivat laajentaa yleisöpohjaansa, herättää nuorissa pysyvää kiinnostusta teatteritaidetta kohtaan ja tarjota laadukkaita teatteripalveluja. Lisäksi syntyy uusia, tasokkaita näytelmiä nuorten esitettäväksi tai katsottavaksi. Valtakunnallisessa hankkeessa on vuosina 2016–2018 mukana yhteensä seitsemän ammattiteatteria, neljä näytelmäkirjailijaa ja yli 400 nuorta.

”On ollut innostavaa seurata teatteriharrastuksen ja mahdollisesti jopa tulevan ammatin alussa olevia nuoria. Sitä muistaa elävästi, millaisia ajatuksia, haaveita ja haasteita itsellä oli samassa iässä. Teatterikummina olen päässyt seuraamaan nuorten teatteriprosessia pitkällä aikavälillä. On kiinnostavaa nähdä, millaisia näytelmiä nuorille nykyään kirjoitetaan, miten nuoret lukevat ja tulkitsevat tekstiä ja millaisia upeita harppauksia eteenpäin ryhmä ja sen yksilöt tekevät. Teattereilla on haasteena tavoittaa nuorta yleisöä ja nuoria tekijöitä. Siksi minullekin on ollut tärkeää olla tämän hankkeen kautta mukana kannustamassa, tukemassa ja ruokkimassa innostusta. Yritän parhaani mukaan tuoda kokemustani nuorten käyttöön antamalla esimerkiksi käytännön vinkkejä äänenkäytöstä, kun siirrytään pienestä harjoitusnäyttämöstä suurelle estradille”, kertoo teatteri ILMI Ö:n Tukiranka-ryhmän kummi, Kansallisteatterin näyttelijä Ilja Peltonen.

Yhteistyö huipentuu paikallisesti viiteen teatterifestivaaliin huhti-toukokuussa 2018, jolloin koko Suomen alueella nähdään kantaesityksinä neljästä näytelmästä 27 eri tulkintaa. 13–19-vuotiaat nuoret ovat valinneet esitettäväkseen jonkun kolmesta hankkeelle kirjoitetusta ja yhdestä suomennetusta näytelmästä. Monitahoisesti nuorten maailmaa käsittelevät, 13–19-vuotiaille suunnatut näytelmätekstit ovat Gunilla Hemmingin, Pipsa Longan ja Veikko Nuutisen kirjoittamia. Neljännen näytelmän on kirjoittanut Rasmus Lindberg Ruotsin vastaavalle hankkeelle 2014.

Suomen Kansallisteatterin kummiryhmät ovat Annantalon Into-ryhmä, Hyrdet ja Järdet -ryhmä, Teatteri ILMI Ö:n Tukiranka-ryhmä, Olarin lukion Solaris, Salon Teatterikoulu ja Vaskivuoren lukion ryhmä. Ryhmien kummeina ovat näyttelijät Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Cécile Orblin ja Ilja Peltonen sekä ohjaaja Jukka Rantanen ja lavastaja Katri Rentto.

Helsingin Kaupunginteatterin kummiryhmät ovat Annantalon teatteriryhmä Vire, Martinlaakson lukio, Tapiolan lukio, Kallion lukio, Järvenpään teatterin nuoret, Teatteriryhmä Werner Porvoosta sekä Havukosken koulun draamaryhmä. Ryhmien kummeina ovat näyttelijät Heidi Herala, Tuukka Leppänen, Eija Vilpas, Sanna Saarijärvi, Marjut Toivanen, Sari Haapamäki ja lavastaja Antti Mattila.

Elokuussa 2018 pidetään Tampereen Teatterikesän alkupäivinä suuri Nuori Näyttämö -päätösfestivaali Tampereen Työväen Teatterin kahdella näyttämöllä 4.-5.8.2018. Tämä on uusien nuortennäytelmätekstien juhlakatselmus, johon tullaan kutsumaan tulkinnat kustakin neljästä näytelmästä.

Nuori Näyttämö hankkeen valtakunnallisena toteuttajana toimii Työväen Näyttämöiden Liitto. Hanketta tukevat Suomen Kulttuurirahasto ja Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä Kansan Sivistysrahasto.
 

Tutustu ohjelmistoon ja osta liput (5 €):
Suomen Kansallisteatteri:  https://kansallisteatteri.fi/esitys/nuori-nayttamo-festivaali/
Helsingin Kaupunginteatteri: https://hkt.fi/esitykset/nuori-nayttamo-festivaali-

Lue lisää:
https://kansallisteatteri.fi/ytyayleisotyo/nuori-nayttamo-hanke/
http://nuorinayttamo.info/

Lisätiedot:
Suomen Kansallisteatteri:
Teatterikuraattori Pirjo Virtanen, teatterikasvatus@kansallisteatteri.fi, 050 374 2296
Viestintäpäällikkö Linda Lopperi, linda.lopperi@kansallisteatteri.fi, 050 540 5062

Helsingin Kaupunginteatteri:
Yleisötyövastaava Mirja Neuvonen, mirja.neuvonen@hkt.fi, 040 352 3969
Vastaava tiedottaja Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788

Suomen Kansallisteatteri
Läntinen Teatterikuja 1
00100 Helsinki
www.kansallisteatteri.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia