Vankilasta vapautumisen kauhu dokumenttiteatteriprojektin ytimessä

Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön ja Kiasma-teatterin syksyllä käynnistynyt Vapauden kauhu -projekti tutkii, miksi vapauden kaiho muuttuu vapauden kauhuksi. Projektin tuloksena syntyy dokumentaarinen teatteriesitys, jonka ensi-ilta nähdään Kiasma-teatterissa syksyllä 2015.

Taiteellinen työryhmä on työskennellyt syksyn ajan tiiviisti kolmessa vankilasta vapautuneiden jälkihuoltoyksikössä: avovankien kuntouttavassa koulutuksessa Jatkoxissa, Vertaistuki Rediksessä sekä päihdekuntoutujien pienyhteisössä Sillanpirtissä. Yksi paja on toiminut myös Kylmäkosken vankilassa. Työpajoissa on tehty teatteria vapautuvien vankien tarinoista ja tunnoista. Lisäksi on keskusteltu siitä, onko uuden elämän aloittaminen tuomion jälkeen mahdollista. Edelleen noin neljäkymmentä prosenttia uusii rikoksen vapauduttuaan, joten paluu arkeen ei ole ongelmatonta.

”Olla vapautunut vanki on paradoksi, joka koskettaa paitsi asianosaista itseään, myös hänen perhettään, naapureitaan, kaupunginosaa, yhteiskuntaa, meitä kaikkia. Vapautuvat kokevat vapautuvansa tyhjän päälle: asunnottomuuteen, työttömyyteen, yhteiskunnan ulkopuolelle. Tarkoituksena työpajoissamme on ollut aiheuttaa poikkeuksellisia kohtaamisia ja tuottaa uudenlaista dokumentaarista teatteria”, projektin taiteellinen suunnittelija ja ohjaaja Jussi Lehtonen kuvailee ydinajatusta.

Vapautuvien henkilöiden kokemuksia on työstetty kohtauksiksi, lauluiksi, runoiksi, kuunnelmiksi ja pienimuotoisiksi esityksiksi. ”Vankina, rikollisena tai päihteidenkäyttäjänä olemiseen liittyy voimakasta leimautumista eikä identiteetin muuttaminen joksikin toiseksi käy hetkessä. Monet työpajalaisista kokevat myös, etteivät koskaan olleet osa yhteiskuntaa. Miten sellaiseksi tullaan? Olemme tutkineet erityisesti sitä, millaisia näkymiä taiteen tekeminen voi vankilasta vapautuville henkilöille tarjota”, Lehtonen jatkaa.

Vapauden kauhu -projekti pyrkii herättämään keskustelua vankilasta vapautuvien henkilöiden tilanteista. Parhaimmillaan teatterityö voi toimia siltana vankilan ja muun yhteiskunnan välillä. Sen kautta on mahdollista vahvistaa osallistujien yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia verkostoja, kehittää vuorovaikutustaitoja sekä kohottaa itsetuntoa. Kokemukset eri puolilta maailmaa osoittavat, että teatteria voidaan käyttää myös kuntoutusvälineenä väkivaltakäyttäytymisestä ja päihteidenkäytöstä pois oppimisessa.

Projektista syntyy ensi-ilta Kiasma-teatteriin marraskuussa 2015 yhteistyössä Rikosseuraamuslaitoksen, Kylmäkosken vankilan, Suoja-Pirtti ry:n, Kriminaalihuollon tukisäätiön, Helsingin Diakonissalaitoksen koulutuspalvelujen, Suomen Mielenterveysseuran sekä oikeusministeriön rikoksentorjuntaneuvoston kanssa.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kylmäkosken vankilassa järjestettyjen työpajojen loppuhuipennuksena nähdään demoesityksen ensi-ilta
to 15.1. klo 17.00. Ennakkotiedustelut ja pääsytoiveet ma 12.1. mennessä:
roosa.vaverka@kansallisteatteri.fi.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sillanpirtin pienyhteisön esitystä voi tulla seuraamaan Vapauden kaiho vai kauhu? -seminaariin Malmitalon pieneen saliin 22.1. kello 11.30 ̶ 15.30! Lisätietoja ja ohjelman näet liitteenä olevasta kutsusta.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

TYÖRYHMÄ

TAITEELLINEN SUUNNITTELIJA JA OHJAAJA Jussi Lehtonen
NÄYTTELIJÄT Jani Karvinen, Ilja Peltonen ja Taisto Reimaluoto
KENTTÄTYÖDRAMATURGI Jyrki Koskelo
DRAMATURGI Asta Honkamaa
DOKUMENTTIOHJAAJA John Webster
VALOSUUNNITTELIJA Heikki Paasonen
SÄVELTÄJÄ Sanna Salmenkallio
ÄÄNISUUNNITTELU Sanna Salmenkallio ja Joonas Pehrsson
TEATTERIPEDAGOGIT Tuija Minkkinen, Marjut Maristo ja Helena Korpela
PUVUT JA LAVASTUS Anna Sinkkonen
TUOTTAJA Kiertuenäyttämö: Roosa Vaverka, Kiasma-teatteri: Jonna Strandberg

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön ja Vapauden kauhun taiteellinen suunnittelija Jussi Lehtonen
p. 050 441 7611
jussi.lehtonen@kansallisteatteri.fi
Kiasma-teatterin vastaava tuottaja Jonna Strandberg p. 0400 179 057
jonna.strandberg@kiasma.fi sekä tuottaja Riikka Thitz p. 040 725 3819 riikka.thitz@kiasma.fi
Rikosseuraamuslaitoksen viestintäpäällikkö Usko Määttä
p. 050 331 00 67 usko.maatta@om.fi
Suomen Mielenterveysseuran viestintäjohtaja Eila Ruuskanen-Himma p. 0400 770 949
eila.ruuskanen-himma@mielenterveysseura.fi
Kriminaalihuollon tukisäätiön toiminnanjohtaja Jukka Mäki p. 050 4124 300 jukka.maki@krits.fi
Helsingin Diakoniaopiston opettaja Jani Väisänen p. 050 578 1233
jani.vaisanen@hdl.fi
Suoja-Pirtti ry, hallituksen puheenjohtaja Jouko Karjalainen p. 029 524 7223, jouko.karjalainen@thl.fi

Vapauden kauhu
http://www.kiertuenayttamo.fi/esitykset/vapauden-kauhu/

Kiertuenäyttämön vankila-projekti
http://www.kiertuenayttamo.fi/esitykset/vankila-projekti/

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Kansallisteatteri on vanhin suomenkielinen taiteellinen ammattiteatteri ja suomalaisen teatterin tärkein kohtaamispaikka. Tarjoamme näyttämöt parhaimmille tekijöille. Keskiössä on näyttämötaide, mutta myös Kiertuenäyttämön, Lavaklubin, YTYÄ-yleisötyön sekä uusien tuotantojen lähtökohtina ovat ammattitaito ja halu tehdä merkityksellisiä esityksiä, joista yleisö poistuu tyytyväisenä ja täynnä ajatuksia.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit