Jämsäläiset lapset ja nuoret pääsivät ääneen Nuorisoseurojen juhlavuoden avustuksella

Nuorisoseurojen Suomi 100 -juhlavuotishanke "100 tapahtumaa, 1000 tarinaa" jakaa avustuksia lasten ja nuorten itse ideoimiin tapahtumiin. Tähän mennessä avustus on mahdollistanut noin 40 tapahtumaa. Jämsän Tanhuujat Keski-Suomesta on saanut avustusta jo kahdesti.   ”Pieni seura tarvitsee kaiken mahdollisen taloudellisen tuen, ja näillä avustuksilla pystyimme toteuttamaan itsenäisyyden juhlavuoteen liittyvää, tavallisuudesta poikkeavaa toimintaa", kertoi nuorten tukena ollut ohjaaja Marjo Örn. Avustuksista on puolet vielä jakamatta.

Jämsän Tanhuujien ensimmäinen tapahtuma oli viikonlopun kestävä leiri, jonka ohjelmassa oli Koko Suomi tanssii -konsertti. 7-9 -vuotiaat Lystikkäät-ryhmän jäsenet suunnittelivat ja hoitivat esitysten juonnot, valmistivat konserttiin oman esityksen ja ideoivat sen puvustuksen. Toinen tapahtuma oli kevätkonsertti, jonka 11-17 -vuotiaat Näpsäkät-ryhmän tytöt nimesivät itsenäisyyden juhlavuoteen sopivasti nimellä Sadannen kevään riennot . Tytöt kirjoittivat tilaisuuden juonnot, joissa kukin heistä kertoi omia ajatuksiaan Suomesta ja suomalaisuudesta sekä vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan kuulemiaan muistoja. Molemmat avustukset käytettiin tilavuokriin ja tarjoiluihin.

Ryhmien ohjaaja Marjo Örn kertoi kuulleensa 1000 tarinaa ja 100 tapahtumaa -hankkeesta Nuorisoseurojen Keski-Suomen toimiston työntekijöiltä. Hänen mielestään tietoa löytyi hyvin myös hankkeen nettisivuilta. Lapset innostuivat helposti ideoimaan ja työstämään tapahtumia. Tapahtumia suunniteltiin lasten kanssa kansantanssiharjoitusten yhteydessä ja leireillä ideoita työstettiin työpajatyyppisesti.

”Motivaatio oli kohdillaan ja tarinoita he tykkäsivät keksiä ja luoda kukin omalla tyylillään.” Saaduilla avustuksilla oli Örnin mielestä suuri merkitys. ”Pieni seura tarvitsee kaiken mahdollisen taloudellisen tuen ja näillä avustuksilla pystyimme toteuttamaan itsenäisyyden juhlavuoteen liittyvää erilaista, tavallisuudesta poikkeavaa toimintaa. Tapahtumat toteutuivat suunnitelmien mukaan ja niitä on ollut mukava työstää.”

Nuorisoseurojen tapahtuma-avustusta voi hakea mikä tahansa taho. Avustusta jaetaan nuorten (0-29 -vuotiaiden) itse suunnittelemiin ja toteuttamiin tapahtumiin. Aikuiset toimivat tapahtumassa tukena ja mahdollistajina. Avustuksen suuruus on 100-500 euroa. Lisätietoja: www.1000tarinaa.fi

Lisätietoja:  Ulla Konttinen, Suomen Nuorisoseurat, ulla.konttinen@nuorisoseurat.fi , +358 40 511 4877

Nuorisoseurat on Suomen merkittävin kulttuurisen lapsi- ja nuorisotyön toimija!

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Nuorisoseurat on Suomen merkittävin lapsi- ja nuorisotyön toimija.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit