Keski-Suomen Nuorisoseuragaalassa palkittiin ansioituneita tekijöitä - Rutalahti toistamiseen Vuoden nuorisoseuraksi

Keski-Suomen Nuorisoseurojen Nuorisoseuragaala järjestettiin Rutalahdessa perjantaina 20.3. Illan isännällä Rutalahden nuorisoseuralla oli aihetta juhlaan, sillä heidät sekä valittiin toistamiseen Keski-Suomen Vuoden nuorisoseuraksi että palkittiin valtakunnallisella Vuoden nuorisoseura -tunnustuksella. Muita palkittuja olivat ISOn Tanhuujat, Jyväskylän seudun Nuorisoseura, Luova lava lapsille -työryhmä, Jämsän Tanhuujat, Uuraisten Nuorisoseura ja Kintauden Nuorisoseura.

Valtakunnallinen sekä Keski-Suomen alueen Vuoden nuorisoseura: Rutalahden nuorisoseura

Vahvalla tavoitteellisella otteellaan Rutalahden Nuorisoseura on toiminut niin jäsenistönsä kuin koko kyläyhteisönsä hyödyksi ja iloksi. Vuosi vuodelta Nuorisoseura on haastanut itsensä kehittymään ja kasvamaan ja tulos on kaikkien nähtävissä. Rutalahden nuorisoseura vastaa pitkälti koko kylän kulttuuri-, liikunta-, koulutus- ja vapaa-ajan toiminnasta: talvisin talkoovoimin ylläpidetään luistinrataa ja latuja, nuorisoseurantalolla järjestetään erilaisia liikuntatunteja ja lasten sählykerhoa, ja seuran ansiosta Rutalahti pursuaa kesäisin kulttuuritapahtumia.

Keski-Suomen alueen palkitut
Vuoden tanssijat: Pauha, ISOn Tanhuujat

Pauha on 11-14 -vuotiaiden tyttöjen iloinen  ryhmä. Tanssijat ovat taitavia, sillä heillä on tanssikokemusta jo 4-10 vuotta. Vuonna 2014 ryhmä sai kunniamaininnan tunnelmalle omistautuvasta esiintymisestä Nuori Kulttuuri Moves Keski-Suomen aluekatselmuksessa ja ylsi valtakunnallisessa lasten ja nuorten kansantanssiluokittelussa hopeasarjaan. Ryhmä on innostunut ja aktiivinen ja kehittynyt tanssillisesti huimin harppauksin. Nuoret myös järjestivät itse oman kansantanssikonsertin Lutakossa marraskuussa.

Vuoden nuorisoseuratekijä: Samuli Huikko, Rutalahden Nuorisoseura

Seuran puheenjohtaja Samuli Huikko on ollut nuorisoseuralainen koko elämänsä. Hänen yhteistyötaitonsa sekä sovitteleva, mutta tavoitteellinen ote puheenjohtajuuteen on ollut merkittävässä osassa Rutalahden nousussa viimevuosien kaltaiseen toimintavolyymiin ja näkyvyyteen. Hän on kehittänyt valtavalla innostuksella ja yrittäjämäisellä otteella seuran toimintaa, erityisesti tanssilato Letkaliiteriä. Letkaliiterin yhteyteen rakennettu Huikon ideoima ja hankerahalla toteutettu Letkakahvio on myös ottanut paikkansa Rutalahden kesässä – ja tarjonnut kylän nuorille työllistymismahdollisuuksia. Rutalahden markkinat ovat kasvaneet uskomattoman isoksi tapahtumaksi paljolti Huikon innokkuuden ansiosta. Viime vuonna markkinoilla vieraili 4000 kävijää.

Vuoden nousija ja verkostoituja: Jyväskylän seudun Nuorisoseura

Jyväskylän seudun Nuorisoseura on osoittanut lujaa uskoa tulevaisuuteen ja uskaltanut rohkeasti uudistaa toimintaansa. Seura on vahvasti tässä päivässä niin nimen, sääntöjen kuin toimintansa osalta. He ovat myös oivallinen esimerkki verkostoitumisen suhteen muun muassa hyväntekeväisyystoiminnan kautta. Verkostoitumalla ja yhteistyöllä saadaan enemmän aikaan.

Vuoden kulttuuriteko: Luova lava lapsille

Luova lava lapsille -monitaideleirit syntyivät nuorten aktiivisuuden tuloksena. Keväällä 2013 kaksi nuorta järjestivät omaehtoisesti kulttuurileirejä Jyväskylän teatteriyhdistys Kulissin latoteatterissa. Näiden leirien innoittamana Suomen Nuorisoseurojen Keski-Suomen aluetoimisto kasasi asiasta kiinnostuneet nuoret sekä laajan yhteistyöverkoston työryhmäksi ja valmisteli kesälle 2014 seitsemän viikon mittaista taideleiriä. Vuonna 2015 Luova lava lapsille -leirejä järjestetään jo kymmenellä paikkakunnalla eri puolella Suomea ja odotettavissa on lähes tuhannen lapsen leiriviikot ja useitten kymmenien nuorten ohjaajien kesätyöllistyminen. Työryhmään kuuluivat Riku Mäkelä, Anna Huotari, Paula Kettu, Ella Kiviniemi, Auroora Sallinen, Katariina Ruuska, Julia Pakkanen, Sofia Sarkava ja Pia Koponen.

Erityismaininta: Apuohjaajat Anna-Kaisa Lius ja Kaisu Turma, Jämsän Tanhuujat ry

Alle 15-vuotiaat Lius ja Turma ovat suureksi avuksi Jämsän Tanhuujien pienessä ryhmässä sekä omassa kouluikäisten ryhmässään. He osaavat huolehtia ryhmästä ja ryhmähengestä. He kävivät KNoppi-ohjaaja koulutuksen vuonna 2014 ja saivat toiminnalleen hyvin tukea. He ovat sisäistäneet kansantanssin niin hyvin, että ohjaavat todella hyvin ohjaajaakin.

Erityismaininta: Uuraisten Nuorisoseura

Uuraisten nuorisoseura on lahjoittanut kuntansa kouluille 35 stipendiä vuodessa, yksi kutakin luokkaa kohden. Opettajat valitsevat stipendin saajiksi oppilaita, jotka ovat ahkeria, kannustavat toisia luokkatovereita ja yrittävät parhaansa vaikka eivät yltäisikään arvosanallisesti parhaimpien joukkoon.

Erityismaininta: Katri Karjalainen, Kintauden Nuorisoseura

Karjalainen on ollut mukana Nuorisoseuran toiminnassa epäsäännöllisen säännöllisesti. Vaikka välillä pyristeleekin irti, niin hetken päästä hän on kuitenkin taas mukana vastuuhommissa.

Talkootoiminnan tunnustus: Matti Ilmonen ja Voitto Tenhunen, Jyväskylän seudun Nuorisoseura

Jyväskylän Nuorisoseuran talotoimikunnan ja talkooryhmän puolesta palkitaan Matti Ilmonen ja Voitto Tenhunen. Nuorisoseurantalo Keljon Tapiolaa on kunnostettu pitkäjänteisesti hyvien korjaussuunnitelmien mukaan, huomioiden kohteiden kiireellisyys ja korjausten jälkeinen toiminta käyttäjien kannalta. Korjauksissa on huomioitu myös esteettömyys - vanhaa taloa kunnioittaen.

Lisätietoja:

Jarmo Tupasela, toiminnanjohtaja, Keski-Suomen Nuorisoseurat, jarmo.tupasela@nuorisoseurat.fi, 040 505 2659
Vuoden nuorisoseura: Samuli Huikko, puheenjohtaja, Rutalahden Nuorisoseura, samuli@rutalahdenmylly.fi, 0400 346 300
Luova lava lapsille: Pasi Saarinen, Kulttuurisen nuorisotyön koordinaattori, pasi.saarinen@nuorisoseurat.fi, 0 50 408 0366

Suomen Nuorisoseurat on Suomen merkittävin kulttuuri- ja lapsityön toimija. Järjestön tehtävä on tuottaa laadukasta ja monipuolista harrastustoimintaa kaiken ikäisille ja toimia yhteisönä, jossa lapset ja nuoret voivat aikuisten tukemana kasvaa aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Järjestön pääharrastusaloja ovat tanssi, teatteri ja sirkus.

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Nuorisoseurat on Suomen merkittävin lapsi- ja nuorisotyön toimija.

Tilaa

Multimedia

Multimedia