Tanssimania sai sykkeen nousemaan!

Report this content

Joka toinen vuosi järjestettävä uuden kansantanssin ja kansanmusiikin Tanssimania valloitti Tampereen jo 13. kerran. Tapahtuma päättyi Tampereen päivän päätöskonserttiin, jossa jaettiin myös Suomen Nuorisoseurojen kulttuurisen nuorisotyön tunnustus jyväskyläläiselle Kulissi-teatteriryhmälle. Viikonlopun aikana yleisölle tarjoiltiin yli tuhat minuuttia ohjelmaa ja osallistujille 160 tuntia koulutusta erilaisissa työpajoissa. Tanssimania tarjosi koulutusta, konsertteja, Tanhujalostamo-seminaarin sekä Mania-tanssit ja pääsi 3000 hengen yleisötavoitteeseensa.

 ”Meidän ääni” sananvapauskonsertin esiintyjinä olivat DÄÄNS-kansantanssileirin ja Näppäri-kansanmusiikkikurssin 230 lasta ja nuorta ja sitä isännöi trio Orffit. Tampere-talon kanssa yhdessä tuotettu konsertti oli osa Tampereen 238. vuosipäivän viettoa ja mukana Pirkanmaan festivaalien Sananvapaus hankkeessa.

Tanssimanian vastaava järjestäjä on Suomen Nuorisoseurat yhdessä Tampereen kaupungin kanssa. Käytännön järjestelyistä vastasi Nuorisoseurojen tapahtumatoimisto Pispalan Sottiisi.

TANSSIMANIA PÄHKINÄNKUORESSA 

  •  Järjestetään nyt 13. kerran (ensimmäisen kerran vuonna 1993)
  •  17 tuntia ohjelmaa (1000 minuuttia)
  •  5 esiintymispaikkaa 
  •  20 esiintyjäryhmää.
  •  450 esiintyjää 
  •  20 kouluttajaa Maniatyöpajoissa
  •  32 koulutusryhmää Maniatyöpajoissa 
  •  160 tuntia koulutusta Maniatyöpajoissa (9600 minuuttia) 
  •  350 osallistujaa Maniantyöpajoissa
  •  75 osallistujaa Tanhujalostamo -seminaarissa
  •  160 osallistujaa (12-17 v.) DÄÄNS-kansantanssileirillä
  •  70 osallistujaa (9-11v.) Näppärit-kansanmusiikkileirillä
  •  100 työntekijää ja talkoolaista
  •  3 000 kävijää, kävijämääräennuste
  •  Vastaava järjestäjä Suomen Nuorisoseurat / Pispalan Sottiisi
  •  Yhteistyökumppaneina Tampereen kaupunki ja Tampere-talo 

www.tanssimania.fi

Maarit Saarelainen, tapahtumatiedottaja, Suomen Nuorisoseurat/Pispalan Sottiisi, 358 50 595 7874, maarit.saarelainen@nuorisoseurat.fi 

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit