OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PÄÄTTI VALTIONAVUSTUKSISTA

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi tänään liikunta- ja urheiluyhteisölle myönnetyt yleisavustukset. Vuodelle 2017 ministeriö jakaa 128 järjestölle yleisavustuksia yhteensä 40,5 miljoonaa euroa. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista koostuvasta valtion liikuntabudjetista. Yleisavustusten lisäksi järjestöt saavat toimintaansa erillisavustuksia.

Liikunta- ja urheiluyhteisön tuloksekkaan toiminnan kannalta on tärkeää, että valtionapuihin liittyvät kriteerit ovat selviä kaikille osapuolille. Tärkeintä on, että ministeriöllä ja liikunta- ja urheiluyhteisöllä on yhteiset strategiset tavoitteet toiminnan eri osa-alueille. Järjestöjen tuloksellisen toiminnan edellytyksenä ovat selkeät prosessit ja aikataulut avustusten hakemiseen, tulosten raportointiin ja maksatuksiin.

- Olemme tyytyväisiä siitä, että Harry Harkimon vetämä työryhmä pohtii juuri näitä asioita. Uskon, että lopputulos tässä työssä auttaa lajiliittoja sekä eri liikunnan ja urheilun toimijoita saavuttamaan tavoitteensa entistä paremmin. Meidän tavoitteena on tietysti se, että kokonaisuus uudistetaan pitäen mielessä yksittäinen urheilija ja liikkuja. Edellytys onnistumisessa on se, että selvitys ja siitä lähtevät linjaukset tehdään yhdessä, toteaa Olympiakomitean pääsihteeri Teemu Japisson .

Avustusten myöntämisen aikataulut eivät tue toimintaa parhaalla mahdollisella tavalla

Liikunta- ja urheiluyhteisön toiminnan kannalta päätösten saaminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa toimintavuotta on tärkeää. Toiminnan pitkäjänteistä suunnittelua ja sen toteuttamista olemassa olevan strategian kautta on vaikea toteuttaa, jos päätökset tehdään liian myöhäisessä vaiheessa.

- Tiedän, että tavoite tässäkin asiassa ministeriön ja urheiluyhteisön kesken on yhteinen. Toivomme, että vuoden 2018 osalta pääsemme tämänkin osalta selkeämpään tilanteeseen, sanoo Japisson.  

Valon ja Olympiakomitean toiminnot yhdistyivät alkaen 1.1.2017

Olympiakomitea toteuttaa omalta osaltaan suomalaisen liikunnan ja urheilun kesäkuussa 2016 hyväksyttyä menestyssuunnitelmaa. Tässä työssä valtionavustuksilla yhdessä yrityskumppanuuksien kautta syntyvillä resursseilla on luonnollisesti iso merkitys. Olympiakomitealle myönnetty yleisavustus vuodelle 2017 on 5 390 000 euroa. Tämä on n. 600 000 euroa pienempi kuin ennen yhdistymistä Valon ja Olympiakomitean yhteen laskettu yleisavustus.

- Toimintamme on käynnistynyt hyvin ensimmäisten kolmen kuukauden aikana. Huippu-urheilussa Lahden erinomainen kisamenestys osoittaa, että olemme oikealla tiellä. Lasten liikunnan lisäämisessä mm. Lasten liike iltapäivätoiminta on vahvistumassa ja toukokuussa toista kertaa suomalaisia liikkumaan innostava Unelmien liikuntapäivä herättää jo nyt suurta kiinnostusta. Yleisavustuksen pienentymisestä johtuen joudumme sopeuttamaan omaa toimintaamme kesken käynnissä olevan toimintavuoden. Näihin liittyvät päätökset tulemme tekemään mahdollisimman nopeasti, jatkaa Japisson.

Myönnetyt avustukset 2017 ovat luettavissa osoitteessa  http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/liikuntajarjestoille-40-5-miljoonaa-euroa


Lisätietoja:                                                                              

Olympiakomitean pääsihteeri Teemu Japisson, 0400 878 949 

Yrityksestä

Suomen Olympiakomitea on valtakunnallinen liikunta- ja urheilujärjestö, joka toimii sen hyväksi, että suomalaiset liikkuisivat enemmän ja menestyisivät huippu-urheilussa. Yhdessä jäsenjärjestöjemme kanssa rakennamme liikunnasta ja urheilusta elinvoimaa Suomeen.

Tilaa