Tiedote 15.8.2016

RIO 2016: MÄKELÄN LATAUS EI RIITTÄNYT FINAALISSA

Kristiina Mäkelä sijoittui Rion olympialaisten kolmiloikan loppukilpailussa 12:nneksi tuloksella 13,95, jonka hän hyppäsi toisellaan. Joukon lyhimmän ennätyksen omanneen suomalaisen finaaliurakka oli ohi kolmen hyppykierroksen jälkeen.

- Eka hyppy oli ehkä kokonaisuutena paras. Toisessa tuli viimeisessä loikassa vastaponnistus. Kolmannessa juoksu oli niin takana, että jäin lankulta, hän summasi.

- Eiliseen karsintaan oli ladattu kaikki. Tämä oli taistelujen ilta. Kroppa tuntui hyvältä, mieli pysyi kasassa. Siellä on jatkoa ajatellen vielä paljon varastossa. Nyt väsyttää.

Kaikesta huolimatta Mäkelän tavoitteet ylittyivät jo komeasti onnistuneen karsintasuorituksen myötä.

- En ole ennen hypännyt karsinnassa ennätystä ja seuraavana päivänä finaalia varsinkaan tällä tasolla. Tavoite täällä oli päästä finaaliin. Oli sellainen kokemus, jota ei voi sanoin kuvailla.

Olympiamaraton hieno kokemus Hyryläiselle

Anne-Mari Hyryläinen oli 51:s Rion olympiamaratonilla ajalla 2:39:02. Tilastoihin verraten hän juoksi omalla tasollaan pienistä vatsavaivoistakin huolimatta. Suomalainen lähti matkaan joukon 49. parhaan tilastoajan omaavana.

- Oli hurja keli. Sen huomasi lopussa kuinka vauhti hidastui, mutta se tsemppasi, kun sieltä tuli muita selkä edellä vastaan. 25 kilometrin kohdalla oli vatsaongelmia. Ne helpottivat kun sain valmentajalta (Simo Wannas) kahdesti lääkettä. Yllättävän paljon oli suomalaisia reitillä.

Kaiken kaikkiaan maalissa nähtiin tyytyväinen Hyryläinen.

- Olympialaiset oli kokonaisuutena hieno kokemus, ei vain juokseminen täällä, myös valmistautuminen kisaan ja leirit. Nyt kahden ja puolen viikon loma Nauvon saaressa ja sitten vuoristo-opasreissu Georgiaan ja sen jälkeen jatkuu harjoittelu. Toivottavasti olen mukana ensi vuoden MM-kisoissa Lontoossa.

Ilonen keittää hyvät kahvit – Kakko pelasi rakkaudesta

Päätöspäivään hyvistä asetelmista viisi alle –tuloksella startannut Mikko Ilonen ei pystynyt hinaamaan itseään mukaan mitalitaistoon. Viimeinen kierros sujui 73 lyöntiin eli +2-tulokseen. Kokonaistuloksissa lahtelainen oli 21:s yhteistuloksella kolme alle.

- Tuskin tätä on syytä juhlia brasilialaisen isänpäivän kunniaksi, mutta kyllä minä hyvät kahvit keitän, kun kisakylään pääsen. Se on ihan varma, Ilonen heitti.

- Olen sanonut, että kolme mitalia täällä jaetaan, ja kaikki muut sijoitukset ovat niitä ynnä muita, jollainen nyt tuli. Tämä on ollut mahtava viikko, jota en vaihtaisi pois missään nimessä. 72 reikää täällä pelattiin. Oli todella makeeta lähteä kilpailuun, ja eiköhän se negatiivisuus, jota ennen kisoja oli, ole jo pyyhkiytynyt pois. Katsoo vaan miten jätkät pelaavat mitaleista!

Uran ensimmäiset olympialaiset eivät välttämättä ole jäämässä Ilosen viimeisiksi.

- Tokioon? Katselin juuri, että keitäköhän sinne olisi lähdössä. Satu Mäkelä-Nummela on minua vanhempi, jos hän siellä ampuu. Kyllä minä siellä varmaan pääsen Top5:een ikäni puolesta.

Roope Kakko pelasi päätöspäivän yksi alle ihannetuloksen ja lopetti olympiaturnauksensa yhteissaldoon kaksi yli. Tämä oikeutti loppusijoitukseen 43.

- Tosi kiva tapahtuma ja kiva kenttä, ja oli hienoa olla mukana! Oma panos olisi voinut olla parempi, mutta toisaalta oli siellä paljon hyvääkin. Oli hienoa nähdä tätä juttua, ja kokemuksena tämä oli sellainen, että se puskee varmasti eteenpäin omalla uralla.

- Eagleen tuli kolme täydellistä lyöntiä, loistava draivi. Näin tulostaulun 12:nnella, ja tein siihen bogeyn. Näin, että olin kai 38:s. Sitten tuli vähän sellainen tyhjä olo, että mistäs tässä pelataan. Ajatus vähän karkasi, eikä ollut sellaista viimeistä rutistusta loppuun. Tuntui, että päivä oli jo ajanut sen asian, mitä siltä hain. Olisi pitänyt painaa loppuun asti, mutta en ollut huolissani, vaikka loppuun tuli muutama bogey. Hyvä päivä kokonaisuudessaan.

Kakon kommentit kielivät siitä, että pahimmat pelot esimerkiksi olympiagolfiin suhtautumisen ja arvostuksen osalta voitiin heittää romulaariin.

- Olisin toivonut, että olisin päässyt pelaamaan paremmista sijoituksista. Mahtava olympiaviikko on ollut, tosi hienoa! Kuten sanoin, kiva olla mukana ja oli tosi kiva pelata. Täällä pelattiin vähän eri asioista. Ei maistunut työltä, vaan pelattiin rakkaudesta peliin. Junnuajat tulivat mieleen.

Petäjä-Sirén lopulta kymmenes

Tuuli Petäjä-Sirén oli RS:X-purjelautaluokan päättävässä mitalilähdössä lopulta 10:s ja myös lopputuloksissa samalla sijalla. Tokioon uraansa jatkava suomalainen oli kisarupeamaansa jokseenkin tyytyväinen.

- Otin mitalilähdössä aikamoisia riskejä, jotka eivät nyt kannattaneet. Kymmenes sija olympialaisissa: ei se nyt ihan huono ole. Ei hullumpaa päättää olympiadi mitalilähtöön, varsinkin, kun viime vuodet eivät ole olleet sileimpiä.

- Minulla on ollut terveenä pysymisen suhteen paljon haasteita, ja kun asuu Pohjolassa, niin joutuu reissaamaan paljon. Se tarkoittaa jatkuvaa sovittelua perheen kanssa. Hienoa, että löysin lopulta lajivalmentajan, jonka kanssa saimme asiat nopeasti tähän pisteeseen. Taustajoukoilleni kuuluu iso kiitos.

Finnjollissa Tapio Nirkon vaikea regatta päättyi sunnuntaina sijoihin 6 ja 10, jotka oikeuttivat lopputuloksissa suomalaisen sijalle 15.

- Tämä oli peruspurjehdusta tänään. Tällaista olisi pitänyt olla joka päivä. Olisin silloin aika eri tilanteessa kuin nyt. Harmittaa, koska pistimme tosi paljon paukkuja välinekehitykseen ja Rioon. Kesä ei ollut ihan ideaali selkävaivoineen ja flunssineen, mutta sain hyvän itseluottamuksen kisaan ja itse olympiadi oli hyvä.

- Vähän tuli liikaa erilaisia tarinoita (epäonni poijujen ja peräsimen kanssa). Kun hommat sujuvat, ei sellaisia tule. Kahtena viimeisenä päivänä selkä oli kipeä, mutta ei tämä siihen kaatunut. Urani jatkoa mietin syksyllä.

470-luokassa Lindgrenin veljespari Joonas ja Niklas saivat hieman balsamia haavoilleen sunnuntain toisen lähdön kolmannen sijan myötä. Avauslähdön sijoitus kaksikolle oli 19:s ja kokonaiskisassa he ovat nyt 18:ntena.

- Olimme toisessa lähdössä kärjessä alusta asti. Keskituulessa kulki heti hyvin. Kun saisimme maanantain kolmessa lähdössä nostettua kokonaissijoitustamme vielä pari sijaa ylöspäin, olisi parempi fiilis lähteä kotiin.

Lisätietoja: 

************

Kesäolympialaiset, Rio de Janeiro, Brasilia, 5.-21.8.2016. 

Suomen joukkue: www.sport.fi/rio2016
Kisojen kotisivut: www.rio2016.com/en 
Kisojen tulospalvelu: www.rio2016.com/en/schedule-and-results

Suomen joukkueen viestintätiimi:
Mika Noronen, mika.noronen@noc.fi, +358 40 504 8714
Iina Airio, iina.airio@gmail.com, +358 400 418 953 (purjehdus)
Tapio Nevalainen, tapio.nevalainen@sul.fi, +358 40 7752528 (yleisurheilu)
Lassi Palo, lassi.palo@ampumaurheiluliitto.fi, +358 50 339 0644 (ampumaurheilu)
Jussi Salminen, jussi.salminen@uimaliitto.fi, +358 44 5490 339 (uinti) 

Kotimaan viestintätiimi:
Hanna Parviainen, hanna.parviainen@noc.fi, +358 40 679 0668
Toni Flink, toni.flink@gmail.com, +358 40 777 3396 

Yöpäivystys (Suomen aikaa): Panu Kolsi, panu.kolsi@noc.fi, +358 40 557 5060

Yrityksestä

Suomen Olympiakomitea on valtakunnallinen liikunta- ja urheilujärjestö, joka toimii sen hyväksi, että suomalaiset liikkuisivat enemmän ja menestyisivät huippu-urheilussa. Yhdessä jäsenjärjestöjemme kanssa rakennamme liikunnasta ja urheilusta elinvoimaa Suomeen.

Tilaa