Syyskuun merkkiuutuudet esittelevät hylkyjen aarteita ja Sammallahdenmäen muinaisjäännösaluetta.

Syyskuun merkkiuutuudet esittelevät hylkyjen aarteita ja Sammallahdenmäen muinaisjäännösaluetta. Suomenlahden meriluontoa ja kulttuurihistoriaa esittelevä postimerkkisarja jatkuu 8. syyskuuta, kun Posti julkaisee viisi 1. luokan ikipostimerkkiä sisältävän vihkon hylkyjen aarteista. Samana päivänä ilmestyy myös pienoisarkki, jonka aiheena on UNESCO:n maailmanperintökohteisiin kuuluva Sammallahdenmäen muinaisjäännösalue. Pienoisarkissa on kaksi 0,65 euron arvoista postimerkkiä. Suomenlahti-postimerkkisarjan neljäs julkaisu esittelee esineitä viidestä hylystä. Hylyt ovat Egelskär, St. Nikolai, Vrouw Maria, St. Mikael ja Mulan. Postimerkeissä kuvatut esineet ilmentävät eri elämänalueita. - Esineistön valinnassa ei ole keskitytty pelkästään niin sanotun arvotavaran esittelyyn, vaan esimerkkien kautta pyrimme käsittelemään meriarkeologisen esineistön merkitystä laajemmin, vihkon suunnittelijat Susanna Rumpu ja Ari Lakaniemi kertovat. Entisajan arkielämää edustaa postimerkkivihkossa juoma-astia, joka on nostettu 1300-luvun alussa haaksirikkoutuneen, pienikokoisen puualuksen hylystä. Hylky sijaitsee Nauvon ulkosaaristossa Egelskärin luona. Tärkeää kaupankäyntiä ja siihen kiinteästi liittyvää rahtiliikennettä edustaa kangassinetti, joka on vuonna 1771 uponneesta, hollantilaisesta kauppalaiva Vrouw Mariasta. Vuonna 1747 haaksirikkoutuneesta St. Mikaelistä löydetty kultakello on arvotavaraa ja vuonna 1611 haaksirikkoutuneesta Mulanista nostettu ruutisäiliö sodankäynnin historiaa. Vuonna 1790 Kotkan edustalle uponneen fregatti St. Nikolain keulakuva kertoo puolestaan merenkulusta ja laivanrakennuksesta. Postimerkkivihkossa on käytetty Matti Lehdon ja Markku Haverisen (Museovirasto) ottamia kuvia sekä kuvia Luonnonkuva-arkistosta. Postimerkit on painettu englantilaisessa Walsall Security Printers -turvapainossa. Painomenetelmänä on käytetty nelivärioffsetia, lisävärinä on käytetty kulta-metalliväriä. Esineet ovat kohopainettuina postimerkeissä. Vihkoa on painettu 720 000 kappaletta. Suomenlahti-sarjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2001 ja siinä esitellään sarjan tulevien julkaisujen teemat. Sarjan toisen osan, vuonna 2002 ilmestyneen postimerkkivihkon aiheena ovat Suomenlahden vedenalainen luonto ja tutkimus, kolmas osa esittelee Suomenlahden majakoita. Sammallahdenmäen pronssikautista (1500 - 500 eKr.) muinaisjäännösaluetta kuvaava kahden postimerkin pienoisarkki ilmestyy niinikään 8. syyskuuta. Pienoisarkin on piirtänyt professori Erik Bruun. Sammallahdenmäen nähtävyys sijaitsee Ala-Satakunnassa Lapin Kivikylässä. Ainutlaatuinen kokonaisuus on kallioharjanteella, jossa vajaan kilometrin matkalla on 33 kivistä koottua hautaröykkiötä. Erik Bruun työsti pienoisarkkia yhteisymmärryksessä Museoviraston kanssa. - Puhutaan hautaröykkiöistä, mutta silloisille rantakallioille rakennetuilla röykkiöillä on ollut myös toinen merkitys, hän kertoo. - Kun kiviröykkiöt ladottiin noin 3000 -3500 vuotta sitten ne rakennettiin isoiksi ja näkyviksi. Mereltä katsottuna ne olivat merkkejä siitä kuka hallitsi rannikon maa-aluetta. Pronssikauden alussa meren pinta oli alueella 30 metriä korkeammalla kuin mitä se on tänä päivänä. Röykkiöalueen länsipuolella sijaitseva Saarnijärvi oli aikoinaan merenlahti. Toisessa merkeistä Erik Bruun kuvaa jäkäläpeitteisiä kiviä ja toisessa yhtä hautaröykkiötä. Pienoisarkin yläreunaan taiteilija on piirtänyt kuvitteellisen näkymän ajalta, jolloin röykkiöt ja hiidenkiukaat rakennettiin. Pienoisarkki on painettu englantilaisessa De La Rue -turvapainossa. Painosmäärä on 500 000 kappaletta. Pictures available at: http://www.newsonline.nu/imgway/ index.asp?pmid=43194 Lisätietoja: Postimerkkikeskus, johtaja Markku Penttinen p. 020 451 5519, markku.penttinen@posti.fi HUOM! Postimerkkien kuva-aiheet löytyvät osoitteesta: www.waymaker.fi ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/08/11/20040810BIT00120/wkr0001.pdf http://www.waymaker.net/bitonline/2004/08/11/20040810BIT00120/bild.html Kuvia

Tilaa

Liitteet & linkit