Arto Nyberg tenttaa SPR:n johtoon pyrkiviä 10.6. Helsingissä

Kenestä tulee Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja? Muun muassa tästä päätetään 10.–11. kesäkuuta Helsingissä, Finlandia-talossa. Toimittaja Arto Nybergin vetämä vaalitentti pidetään lauantaina 10.6. kello 12.15–13 ja 14–15. Sitä voi seurata netin kautta.

Uusi luottamusjohto valitaan sunnuntaina 11.6.: puheenjohtaja, kolme varapuheenjohtajaa, hallitus sekä valtuusto. Sunnuntaina päätetään myös siitä, mihin suuntaan Punaista Ristiä ohjataan seuraavina kolmena vuonna. Vilkasta keskustelua voi tulla esim. ensiapukoulutuksen tehostamisesta kouluissa.

Noin tuhat aktiivia saapuu kokoukseen

Yleiskokoukseen saapuu noin 1000 Punaisen Ristin jäsentä, vapaaehtoista ja työntekijää. Äänivaltaisia edustajia on yli 400. Kokous on järjestön ylin päättävä elin ja se kokoontuu joka kolmas vuosi.

Kansalaistorilla 6.6. lähtien: ensiavun pikakurssi, nallesairaala, ym.

Tunnissa ensiaputaitoiseksi? Nalleni on pipi – mitä pitäisi tehdä? Punaisen Ristin väki neuvoo, lohduttaa ja hauskuttaa Kansalaistorilla 6.–11.6.

Jokaisena päivänä on oma teemansa. Esimerkiksi torstaina 8.6. teemana on ystävätoiminta. Silloin ikäihmiset tanssivat Musiikkitalossa ja sote-uudistusta ruoditaan toimittaja Tiina Merikannon johdolla sekä tehdään paljon muuta.

Lauantaina 10.6. teemana on kansainvälinen katastrofiapu. Keskustelijoina ovat mm. Erkki Tuomioja, Pekka Haavisto, Sirpa Pietikäinen ja Antti Kaikkonen. Paikalla on myös vieraita Afganistanin, Myanmarin ja Etelä-Sudanin Punaisista Risteistä ja Puolikuista.

Koko viikon ajan paikalla on nallesairaalan ja ensiapukurssien lisäksi mm. Veripalvelu. Tapahtuman nimenä on Gimis.

Tentit ja valinnat näkyvät netissä

Vaalitenttiä sekä henkilövalintoja voi seurata verkossa. Ehdokkaat esittäytyvät jo nyt netissä. Katso: http://rednet.punainenristi.fi/yleiskokous2017.

Suomen Punaisen Ristin yleiskokous: 10.–11.6. Finlandia-talo. Gimis-tapahtumatori Kansalaistorilla: 6.–11.6. kello 11–19. Katso ohjelma täältä: www.gimis.info 

Lisätietoja: Tiedotuspäällikkö Outi Pärnänen, 040 838 8919, outi.parnanen(at)punainenristi.fi

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa